Viikot tahtoo mennä harrastusten paris niin tyystin, jott’ ei tänne kerkiä ku aiva väipährökseltä.

 

Meill’ on ollu ny lapsetoon viikol’loppu, ku ei kumpikaa mukuloosta tullu pyhänaijaksi kotia. Ajattelin, jotta se pitää jotenki hyöryntää ja teherä jotaki sellaasta, mitä ei tavallisesti teherä. Perijantaiehtoolla käytihin Ykkösgrillillä Jalasjärvellä. Ollahan kuultu, jotta sielt’ ei tartte näläkääsenä lähtiä pois. Piti paikkansa. Mä tilasin pienet ranskalaaset ja sain sellaasen pienen kapsäkin kokoosen rasian pernoja. Kuinkahan suuret ne isoot ranskalaaset olis ollukkaa! Isäntä mua auttoo kiitettävästi niitten pernojen kans kun s’oli saanu oman hampurilaasensa tuhottua.

 

Lauantaiehtooksi eherolla oli paikallises Art Rock Cafés stand-up –komiikkaa, naapurikaupungis elokuva tai vielä kauempana tanssit. Tanssit jäi aika selevästi pois laskuusta, ku siel’ olis ollu Topi Sorsakoski. Oomma kerraasti ollu sen tanssikeikalla ja se pakkas olla niin taiteellista venytystä, jott’ei se musiikki enää palavellu tanssiyleesyä.

 

Art Roc Café veti pisimmän korren ja ku esityski alakoo jo kahareksalta, niin olimma takaasi kotona  jo puoli kymmeneltä. Esiintymäs oli Pekka Jalava ja Heli Sutela. Nauraa sai mahansa kipiäksi.

 

Mutt’ ei me viittitty sinne jäärä sitte enää esityksen jäläkihin hoinaalemahan, ku s’on sellaanen nuorten paikka. Mitä me vanhat räähkät sielä. Tultihin kotia ja syötihin ja juotihin vähä siideriä.

 

Päivällä tosin käytin ensi kaupoos. Mua ei olsi oikeen huvittanu lähtiäkkää, ku totesin, jott’ei mull’ oo ny mitää ostettavaakaa. Kumminki mä keräsin melekeen 135 euron ostokset. Mitähän olis tullu maksamahankaa, jos mull’ olis ollu jotaki ostettavaa..

 

No.. toisaalta – ostin ny sen päiväpeiton, jot’ oon jo kauan himiööny. Ny sille löytyy yhtehensopivat matokki, niin pakkohan n’oli ostaa. Sitte mä ostin Lauri Tähkän ja Elonkerjuun uuren levyn Tuhannen riemua. Siitä jo kertyyki saran euron ostokset. Loput sitte kertyy kaikellaasesta tarpehellisesta (niinku sukkahousuusta) ja tarpeettomasta (niiku juustonaksuusta ja siideristä).

 

Kaupasta tulles käytihin äitejä kattomas. S’oli ny takaasi sielä hoitolaitokses ja sielä ylätaloon puolella, mihinkä s’oli siirretty silloon ennen ku se rupes riehumahan. Sielä se makas sängys ja tuumas, jott’ei hän viitti tuola päiväsaliskaa istua, ku ei sielä ketää muita oo.

 

Vietihin sille eres lankoja ja vartahat, jotta saa kutua, jos siltä tuntuu. Kuluu aika paremmin ny ku ei sillä enää oo sitä juttukaveriakaa tuola taloos. Minkä helevetin takia ne piti eroottaa, kun ne niin monta kertaa totes, jott’ei heillä täälä mitää olsikkaa, jos ei toinen toistansa juttuseurana, ku ei muut oikeen oo sen kuntoosia! Velipoika meinaski, jotta pyyretähän palaveria ja ilimootetahan, jott’ei me oo oikeen tyytyvääsiä siihen, kuinka tuola hoiretahan asioota (tai kuinka ei hoireta). Mua vain vähä hirvittää, jos ne vaikka sanoo hoitosopimuksen irti, kun me kräkkyämmä..

 

Äiteen tykyä tulles poikettihin ABC:lle syömähän. Ja sitte vielä ruokakaupan kautta kotia.

 

Tämä päivä on sitte mennykki muuten kotona, mutta aamulla käytihin taas puolentoista tunnin verran salilla. Saas nähärä, tulooko vielä yhtä kipiäksi ku viimmeeksi. Painoja en ainakaa yhtää vähentäny, useemmis laittehis vain lisäsin. Mutta tauot pirin ehkä vähä pirempiä ku viimmeeksi.

 

Pyykkiä oon pesny pitkin päivää ja komeroosta kattellu kesävaattehia pois talaven alta. Pännäringin kotitehtävänki sain tehtyä ja pari muutaki juttua kirijootin puhtahaksi.

 

Oikeen hyvää alakavaa viikkua kaikille. Mä meen ny vielä viimmeeset pyykit tuolta ripustelemahan ja rupian sitte vaikka iltapalalle.

 

 

Taikkulehen tähären, kuinka ihiminen voi olla kipiä kuntoolun jäläkihin! Ei muka tuntunu salilla mihinää, mutta appa jee sen jäläkihin! M'olin kainaloosta alaaten kipiänä joka puolelta.

 

Eileen oli vielä aeropikkiä. Reiret on huutanu hallelujaata pyhäehtoosta lähtien. Mahannahka on niin arka, jotta meinas aamulla sisu loppua kesken ku tein mahalihasliikkehiä.

 

Ja tänään vielä tanssitunnille. No - sitä saa, mitä tilaa..

 

Muori pääsöö muuten tänään takaasi Tuulikellohon. Kattotahan, koska - ja mitä - se seuraavaksi tempaasoo..

 

 

Eileen eherootin isännälle, jotta jospa tänä päivänä päästääs taas pitkästä aikaa salille. Ja niin me lähärettihin pian kymmenen jäläkihin. Siel’ ei ollu ketää vielä. Eikä koko aikana tullu muita ku yks nuoripari ja yks nuorimies painnonnostopuolelle.

Sielä olles isännän puhelin soi. Mun siskoo soitti sille, jotta äitee on viety terveyskeskuksehen, kun s’on riehunu viimme yönä hoitopaikas.

 

Tuli samalla ilimi, jotta s’on taas muutettu eri paikkahan. S’on siirretty ns. ylätaloohin, jok’ on maantasos. Näinkähän sielä meinatahan välttyä siltä luiskan teolta? (Ei muuten tuu onnistumahan. Pelastussuunnitelma vaatii sen luiskan, ku on huonokuntoosia, huonosti liikkuvia asukkahia.)

 

No, joka tapaukses yhyreltätoista ehtoolla oli omistajalle tullu kolome hälyytystä sieltä taloolta. Äiteell’ oli taas niin raju pissatulehrus, jotta s’oli ollu aiva päästänsä sekaasin. S’oli heitelly tavaroota (kukkaruukkuja, vaasia, lamppuja), kulukenu kolmekymmentäsenttisen viilan kans (jonka s’oli jostaki löytäny remontin jäliiltä) ja repiny joltaki toiselta muorilta peittua pois päältä ja yrittäny ovesta pihalle - tai ainaki heittäny sinne over' rakohon jonku kaktuksen. S’oli seliittäny, kuinka sinne oli joku tullu sisälle ja omistaja oli tietysti pelijästyny ja soittanu apuvoimmia. Sinne oli tullu omistajan poika vaimoonensa sieltä Kurikan yksiköstä ja kaks vartijaa.Hyvä, jott’ei poliisiaki ollu soitettu paikalle. Mutta loppujen lopuksi n’oli tullu siihen tuloksehen, jott’ei sielä muut oo riehunu ja kulukenu ku meirän muori.

 

Mietiin vain, jotta palijoko tuolla muutolla oli osuutta asiahan? S’oli nyj’ jo kolomas muutto sille kesän jäläkihin. Ensi se vietihin sinne Kurikan laitoksehen, josta se joutuu silloon pissatulehruksen takia välillä terveyskeskuksehen, sitte se tuotihin takaasi Koskenkorvalle ja pistettihin eri kämppähän ku mistä s’oli lähteny ja nyt se muutettihin kokonansa eri rakennuksehenki, outojen ihimisten sekahan. Ainut ihiminen, jonka kans s’on voinu sielä toimitella, jäi ny sitte sinne ”alataloohin”. Aina on sanottu, jotta rementikoolle ei saisi olla palijo muutoksia..

 

Me käytihin sitä ehtoolla kattomas terveyskeskukses. S’oli itte aiva muistamatoon siltä osin. Meinas vain, jotta hän ov' vissihin puronnu sielä sängystä, kun häntä lähärettihin ampulanssilla tuomahan tänne. Mä sitte sille selevitin, jotta s’oot kuulemma rikuneerannu. Siinä se vähä meinas, jott’ei hän oo sielä ollukkaa.. Tosin se ei muistanu sitäkää, jotta hänet on muutettu eri paikkahan asumahan..

 

Uskomatoonta, minkämoisia häihäräppyjä tuollaanen tulehrus voi vanhalle ihimiselle teherä. Äiteelläkää ei oo mitää oireeta muuten, josta sitä vois päätellä. Paitti sitte, kus' se on vielä paheet, niin siltä menöö jalaat ihan kokonansa. Nyt se vielä avustettuna pääsi pyörätuolihin. Me sitä vähä veimmä sielä terveyskeskukses aulahan kattelemahan.

 

Ihimettelen kyllä suuresti, jos ei nyj’ jo vihiroon sille laiteta estolääkitystä.

 

Vähä pakkaa jo naurattamahanki, ku kuvitteloo meirän muoria riehumas. Ku ihiminen on ollu niin tasaanen ja rauhallinen ku meirän äitee, niin sit’on vaikia käsittää. No, jospa s'on jo korkia aika senki näyttää hurija luontonsa. Isän elääs se nieli kaiken. Ja faarin kans eläes sitä nieltävää on piisannukki..

 

 

Aamulla kannoon petivaattehet parvekkehelle tuuleentumahan. Yöllä on ollu kuus astetta pakkaasta, joten ilima oli mukavan raikas.

 

Sitte lähärettihin kaupungille ja pistettihin viimmeesekki rahat menöhön. Tai tarkemmin ottaen meni jo vissihin osa maanantain tilistäki..

 

Ostettihin kaikkia tarpeellista ja vähä vissihin tarttuu jotaki tarpeetoontaki joukkohon.. Mun piti hakia kyniä, kun oon luvannu tekstata velipoijan liikkeehin kyltin eikä mull’ ollu niin leveetä tussia.

 

Tiimarista tarttuu joukkohon kynttilälyhty serkulle syntymäpäivälahajaksi, ittelle venetsialaaskynttilä työmaalle ja pöytäkynttilöötä kotia.

 

Isäntä oli jo tämän koettelemuksen jäläkihin näläkiintyny ja niin käytihin syömäs. Yritin pysyä kohtuures ja ottaa enemmän sitä salaattipuolta vain lautaselleni.

 

Aterian jäläkihin jatkettihin kierrosta. Ostelin kaverin muksuulle kolitsihousuja synttärilahajooksi ja samaa sarijaa pairat sitte joululahajooksi. Niillä ku on kummallaki synttärit täs joulun alla. Ittelleni löysin tosi nätit mustat avokkahat kolomellakympillä! Olin tosi tyytyväänen ostokseheni. Jos jo pikkujouluja ajatellen.. Vaikka mull’ on toki oikeen ne tanssikengät, jokka vois olla tarpehen sitte pikkujoulus, mutta n’ei oo justihin niin sirot ja naiselliset ku nuo.

 

Flikalle ostettihin jo syntymäpäivälahaja. Sill' on synttärit ens kuus.

 

Sitte vähä lisää kynttilöötä – tuoksulla ja iliman, ilimanraikastimia, hammastahanaa, tarijouskaffeja ja muuta tarpehellista. Sukkalankoja ostin monta kerää, jotta saa teherä miehille syylinkiä.

 

Ja sitte käytihin vielä pullakaffeella ennen ku suunnattihin ruokakaupan kautta kotia.

 

Kotia tultua kannoon tuuleentunehet petivaattehet paikoollensa ja laitoon puhtahat lakanat.

 

Nys' sitte orotellahan ehtoon televisio-ohojelmia. Mun tekis taaski mieli tanssimahan, mutta turha vissihin pyytää, ku en ennenkää oo saanu seuraa.. Niij’ jotta vaharatahan vain televisiota. Ev’ viitti enää eres eherootella.

 

Sopuusaa lauantakia itte kullekki!

 

Huuratin firman äijiä, jotta Pariisist’ ei oo takaasi tulemista, jons’ei oo toimiston akoolle parffyymia tuliaasina. Mutta mitä paskaa ne ny sellaasia olis tosisnansa ottanu.

 

Siitä huolimata sain ku sainki tänän tuoksuvia tuliaasia: poika on ollu kaverin perheen kans laivareissulla ja se yllätti mun ihan kokonansa tuomalla mulle Love de toi -eau de toilet ja bodylotion -setin ja isällensä Puman partavettä!

 

En ollu torellakaa osannu orottaa, jotta se meille tuo jotaki. Yleensä on aina se oma napa ollu likinnä ja luulin nykki, jotta kaikki rahat menöö tyystin karamälliihin ja limunaatihin. Osaa seki joskus yllättää iloosesti. J

 

 

Ny meit' ei vissihin vierä autolla niinku viimmeeksi, mutta tottahan sinne ny junallaki menöö, ku hotelli on melekeen aseman kupeella.

 

Tip-tap, tip-tap, tipe-tipe-tip-tap... Siel'on palijo tonttuja, jos vanhat merkit paikkansa pitää...

 

Syksyn valo

 

Elokuisen auringon lämpö

iholla

kuin muisto kesästä.

 

Syyskuussa

sen kultainen valo

laskeutuu

puiden lehvistöön

 

sataakseen lokakuussa

lehtimatoksi jalkoihimme.

 

 

Anne Saari 6.10.2007

 

Tästä taitaa tulla ny sellaanen ”luonnollinen poistuma”, mitä tuola työmarkkinoolla aina puhutahan.

 

Ku ei muka millää kerkiä/viitti/jaksa/halua/saa aikaaseksi kirijoottaa tänne mitää.

 

Kaikennäkööstäki tapahtuu, mutta sitte ei oo muka aikaa. Tai on niin virta poikki, jott’ei kulije korvaan välistä näppäämistölle. Tai sitte niin kerta kaikkisen poikki, jott’ei kulije enää mikää mihinää.

 

Ei vanhan ihimisen saisi enää holovata tuolla siivolla harrastuksia. Niin mukavia kun ne onki, niin joku rääpy sitä pitääs olla, jott’ei kaikki mehut mee tuola hyppööllä. Huusholli on ku hävityksen kauhistus. Näköö, jott'ei emäntä justihin kotona viihry..

 

Kaikkinensa pitää vissihin toreta ku yks työkaveri: ”Tuli syysjärijen seisaus.

 

Pääs muhii kaikel’laasta ku sais vain toteutettua. Siihen tosin tarvitaas aikaa, aikaa ja rauhaa. Sitä ny täs vaihees elämää puuttuu, jotta jätetähän hautumahan ja kattotahan tulooko koskaa mitää valamista

 Mä yritän aina joskus piipahrella teillä kyläs. Kiitos, ku jaksatta vielä pitää joukosnanna. Aurinkoosta syksyä kaikillen – vaikka rämpsettä jo luvattihinki