MILLOIN VIIMEKSI?

1.    Nauroit?

Oon kai mä tänäänki nauranu, mutta eileen varmasti Hauskojen kotivideoiden eläänvireoolle.

2.   Itkit?

Nyt en justihim' muista, mutta ei siitä pitkä oo.

3.   Suutuit?

Eileen töis siitä aiheesta, mistä kirijootin. Työaikakyyläyksestä.

4.   Halasit jotakuta?

Tänään äitejä.

5.   Sait uuden ystävän?

Nettiystävän muutama viikko sitte.

6.   Soitit sukulaisille?

Poijalle 5 päivää sitte.

7.   Valehtelit?

En ny muista tätäkää, mutta aina joskus karkaa hätävalehia..

8.    Unohdit jotain?

Varmahan päivittään. Kuuluu taurinkuvahan.

9.    Venytit penniä?

Viimmeeset 3 viikkua.

10. Söit epäterveellisesti?

Tänään. Ensi makkaraa ja sitte karkkia.

11. Pidit lupauksesi?

     Ne pyriin pitämähän aina. Jos tierän, jott' en pysty pitämähän, yritän olla eres lupaamata. Tosin kaikkia lupauksia en oo siltikää pystyny pitämähän...

12.Mokasit?

Varmahan joka päivä jotaki.

13.Olit krapulassa?

No siitä taitaa olla jo muutama vuosi. Firman illav'vietos tarijooltihin palijo ja kaikel'laasta sekaasinsa.. Aamulla oli aika kurija olo.

14.Tunsit itsesi erittäin onnelliseksi?

Siitä oj' jo aikaa.

15.Toiveesi toteutui?

Montaki toivetta on toteutunu: oon saanu stipenrin kirijan tekemisehej' ja tunnustusta kilipaaluusta, joihinka oon osallistunu.

16.Tunsit olevasi hyvä ihminen?

Ku autoon sen talitiaasen pois autokatoksesta.

17.Hemmottelit itseäsi?

Tänään – karkiilla.

18. Teit jotain ensimmäistä kertaa?

Ov' vielä niim palijo asioota kokemata, jotta useen aijoon tuloo vieläki etehen asioota, joita en ole aikaasemmin teheny… Torstaina esimerkiksi otin ensimmäästä kertaa vastahan palakinnon novellikilipaalusta J

19. Mietit elämän tarkoitusta?

Varmahan päivittään johonaki muoros. Useen kuitenki.

20.Pidit heikomman puolta?

Ku pelastin sen tirpan?

Taitaa se olla niij’ jotta tuo paskannakkoon määrä ov’ vakio. Jos hetken saa nauttia jostaki hyvästä, niin heti tuloo toisesta tuutista sontaa niskahaj’ jott’ ei vain rupia tuntumahan liika mukavalta.

Eileen ehtoolla nimittäin oli hyvinki mukavaa paistatella palakintojenjakotilaasuures saamastansa tunnustuksesta ylypiänä: sijootuun toiseksi yli 18-vuotiahien sarijas. Voiton vei Kyösti Saranpää Vihdistä.

Sieltä meniv’ vielä Pännärinkihin, johona sain tietysti onnitteluja lisää. Meit’ oli itte asias kolome pännäläästä sielä palakintojenjakotilaasuures. Kaikki osallistujat (joit’ oli muuten yhtehensä 26) sai nimittään palakinnoksi Anna-Liisa Tantarinmäen kirijan Jokisaunan morsian.

No, eilisehtoo oli siis mukava. Mutta tänä aamuna rupes pistämähän töis niin helevetil’ lujaa vihaksi, ku meirän esimies soitti pääkonttorilta ja kysyy, onko toimitusjohtaja soittanu meille eileen nelijän jäläkihin. Ei. S’oli nimittäin soittanu tälle meirän päällikölle ja kysyny, jotta kukahan päivystää. J.A. oli sitte sanonu, jotta meistä kolomesta joku. Se ei ollu vielä vakuuttanu tj:tä, vaan se oli soittanu vielä tämän meirän osaston  pomolle ja kysyny, jotta ollahanko täälä töis. Antti oli vakuuttanu, jotta ”satavarmasti joku naisista on paikalla”.

Itte asias meit’ oli eileen täälä kakski. Pirjo teki sitä varsinaasta päivystystä ja mä korijasin yhtä mokaa asiakastieroosta. Oltihin kumpiki täälä puoli viitehen.

Ottaa niin helevetisti luonnolle, ku ei tuov’ vertaa luoteta. Eikö meirän tj. muka tierä, mikä on pohojalaasten työmoraali? Jos täälä joku työ luvatahan hoitaa, niin se hoiretahan. Mieluummin kyttäämätä!

Ajattelin, jott’ en anna tämän pilata päivääni, mutta ei mahara mitää, jotta tuloo tunne, jotta näistä pienistä asioosta alakaa tulla isoja. Jos olis vaihtoehtoja, niin kattelisin varmasti muuta työtä. Mutta tääl’ ei niiv’ vain vaihreta työmaata. Toista s’on Helsingin pääs. Kylläpä sielä sitte vaihtuvuus onki suurta. Eikä ihime, ku kuunteloo, minkämoista siel’ on olla töis.

Nys’ s’on sitte loppu. Nimittään se kalijakiraffikurssi – vai mikä se ny oli.. Eikä jatkokurssia tuu, ku kansalaasopiston tunnit on täynnä. Ei haittaa mua. Em’ mä oikeen pääsny siitä asennevammastani koko kurssin aikana. Eileenki siel’ oli myitävänä ruokokyniä ja opettaja esitteli automaattikyniä, jolla toki sai hienua jäläkiä, kun niitä osas käyttää, mutta hinta oli liki parikymppiä/terä. En ihan justihin oo hankkimas. Muutenkaa en pääsny sinuuksi nuoren terien kans. Pakkas olla joko koko aijan liikaa mustetta tai sitte ei tullu mitää. Mutta tokihan muutaman kivan vinkin sieltä sain, joita kokeelen sitte ehkä kotona.

Eileen flikka soitti, jotta hänen imurinsa on hyytyny totaalisesti ja asunnonkattojia on tulos ehtoolla. No, äitee tietysti lupas hövelisti 150,- imurirahaa, ku kerran oli palakkapäiväki.

Kotia päästyä oli toinen mukula pyytämäs rahaa: ku pitääs saara talavikengät. 100,-. Ja pankki on koura pitkällä pyytämäs lyhennystä tuval’ lainahan 350,-. No joo, siinähän sitä meniki sitte jo ensimmäänen kolomannes heti kättelys.

Voi koskahan tulis aika, jotta mä saisin pitää koko tilin ittelläni? Ei vissihin koskaa. Justihinki tuos tuli uutisis, jotta tällä alueella näyttää rakennusalalla ens vuosi huonolta. Ennustetahan, jotta jopa kolomannes rakennustyölääsistä on työttömänä. Torennäköösesti koskoo taas meirän huushollia, sillä isännän työt loppuu näillä näkymin paris viikos eikä jatkosta oo tietua.

Tokihan tuo työttömyys on meillä ollu aina tuttu juttu. Rakennusalalla vain harvalla on vakinaanen työ. Ne on aina rojektia ja ku kohore ov’ valamis, ei välttämätä uuresta oo tietua.

Tän’ ehtoona on sitte se palakintojenjakotilaasuus. Tulostin eileen ehtoolla lujettavakseni molemmat novellit, jolla kilipaaluhun osallistuun. Ja tulin pahalle päälle, ku löysin niin palijo virheetä ja korijattavaa. Kuinka m’oon ne oikeen lukenu?! Päästäny aiva puolimoosina käsistäni! Herrij’ jee! Jos niillä pääsöö palakinnoolle, niin onko sielä ollukkaa muita osallistujia? Nyt alakaa taas niin kiukuttaa, jotta lopetan tähän ennen ku alakaa höyry nousta korvista.

Mull’ oli tänään hammaslääkäri. Yks hammas on oirinu sillä lailla, jotta arvelin juuresta löytyvän ”yllätyksen”. No, se ei sitte ollu mikää yllätys, jotta siel’ oli mätää. Vanha, juurihoirettu hammas, josta piti vanhat ruuvit purkaa pois. Siinä tuli sitte pieni työtapaturma hammaslääkärille. Se vanha ruuvi oli ollu vähä vinos ja kun se poras sen linijahan, meniki juurikanavasta läpi. Hetken tuli kipiää.

Nyt siin’ on väliaikaanen paikka ja ens torstaina sitte kattotahan, onnistuuko korijaaminen. Harmi, jos ei onnistu. Työkaverilta jouruttihin ottamahan koko hammas pois, ku sille käytihin samalla lailla. 

Löytyy se oikiaki juurikanava toki sieltä, jotta siinä mieles ehkä toivua on.

No, aiva ku hyvityksenä tuosta, oli sinä aikana tullu tekstiviesti, johona kerrottihij’ jotta oon sijoottunu Ilmajoki-seuran novellikilipaalus sev’ verran hyvin, jotta oj’ joku rahapalakintoki tulos. Kysyyvät tilinnumeron. Tosin oon jo aikaasemmin saanu kutsun palakintojej’jakotilaasuutehen ja siinä kerrottihin, jotta kaikki osallistujat palakitahan. Mutta tuosta viestistä päätellen voisin kuvitella sijoottuneheni kärkikolomikkohon. (Olisko sitte ollu nelijä osallistujaa?)

Yritin urella sitte vielä tarkempaa sijootusta, mutta toistaaseksi ei ainakaa oo tullu vastausta. No, ylihuomennahan tuo seleviää.

Vettä tuloo aiva kaatamalla ja koko päivän on ollu pimiää.

Ja nälijättää! Hammaslääkäri oli kymmeneltä ja mulla meni sielä matkoonensa 1½ tuntia, niin en oo pitäny sitte ollenkaa ruokataukua. Oon ny menny tähän asti kaharella mukillisella teetä ja yhyrellä ruisleipäviipalehella. Onneksi pian on taas kaffettunti ja saan syörä taas leivänpalan. Alakaa maha jo kuulostaa kovinki kiukkuuselta. Mutta muuten ei tee ollenkaa pahaa. Vararavintuahan piisaas vaikka piremmäksiki aikaa.

Eilisehtoo meni vanhan kaavan mukahan: saunoomista ja telekkarin vahtaamista. Ainut poikkeus oli se, jotta otettihin lasilliset viiniä. (Pakko juora tuo aukaastu viinipullo pois happanemasta..)

Nukkumahan menimmä jo vissihin yhyrentoista mais. Kolomelta heräsin kuitenki siihen, ku näin painajaasta. Valavoon siitä sitte liki kuutehen aamulla.

Mutta ku kuurej’ jäläkihin nukahrin, vetelin sikeetä vielä puoli yhtehentoista asti.

Tämäki päivä on menny muutoon vanhahan mallihin: pyykim’pesua ja kuivattelua, mutta käytihin äänestämäs ennakkohon. Ompahan tuoki sitte ”pois vaivoosta” ja isännäll’ on ainaki kaks ääntä tieros. Takaasi tulles käytihin ABC:llä. Isäntä lupas laittaa vähä menovettä mun autohoni, mutta pisti sitte lopuuksi tankin täytehej’ ja tarijos vielä nisuj’ ja teenki. Piruulinki sille, jotta tuli kallihiksi mun ääneni..

*  *  *

Heittäyrympä sitte uteliahaksi ja kysyn, mitä SUN lompsasta löytyy?

Mun lompsasta nimittäin löytyy seuraavat:

-          16,35 € kolikkoona

-          hammaslääkärin aijav’varauskortti (seuraava aika ens tiistaina)

-          3 kansalaasopiston opintokorttia (step-aerobick, kalligrafian jatkokurssi ja pännärinki)

-          Punaisen Ristin ensiapuohojeet (saatu näläkäpäiväkerääjältä ku antoo roponsa keräyksehen)

-          ajokortti (viimmeenen voimmasolopäivä 30.3.2032)

-          elintenluovutustestamentti (ollu voimmas 10.5.1988 asti)

-          kynä (saatu isovelijeltä varmahan 30 vuotta sitte ja siin’ on kaiverrettuna mun nimi)

-          muksujen tarrakuvat varmahan ainaki viirentoista vuoren takaa

-          tilimuistio (kyllä, pirän kirijaa menoostani ja erittään vähääsistä tuloostani)

-          kortteja: Instrumentariumin etukortti, Moda-kortti, Toimihenkilöunionin jäsenkortti/vakuutuskortti, pankkikortti, S-etukortti, Plussakortti, Kela-kortti, Kotijäätelön etukortti, YkkösBonus –kortti ja Hoya Quality Card, josta löytyy tierot mun nykyysistä rilliistäni.

Uskomatoon määrä tavaraa mahtuu siis yhtehen lompsahan! Kaikkia muuta, mutt’ ei rahaa..

Takana on aika rankka työviikko ja eileen meinas sitte oikeen alaata urakalla tympimähän: koko viikon on ollu kaikem’ maailman takkuja selevitettävänä. Työkaveri on palijo pois – tuloo myöhäs, lähtöö aikaasij’ ja eileen s’oli sitte koko päivän pois. Oli kuulemma kuumehes. Onneksi min’ en oo ainut, jota tilanne rassaa. Toinen työkaveri kysyy, jotta mitä mä ajattelen tilantehesta. Sanoo, jotta häntä risoo, ku täs itte yritetähän olla säännöllisesti töis ja poikkeamista sovitahan hyvis aijoon. Jotta ku tähän yhtehen ei voi yhtää luottaa. Hän kun on suunnitellu jäävänsä osa-aikaeläkkehelle ja hänen työnsä niinä päivinä jäis tälle kolomannelle työntekijälle, mutta jons’ ei se oo paikalla, niin ne kaatuu sitte mulle. Eikä se ollu aluunperiin tämän kuvion tarkootus.

Kotia tultuani ajattelin, jotta tämän viikonlopun mä sitte vain huilaan. Syönnij’ jäläkihin käytihin kuitenki kaupas ja sieltä tultua mun alakas pistämähäv’ vihakseni se sotku, mitä meill’ on. Naapurin lehtikuuset varistaa neulasiansa meirän markille oikeen urakalla. Niit’ oj’ joka paikas! Isäntä meni kauppakassin kans ylähäkertahan ja mä kaivoon heti siivouskomerosta imurin ja rupesin imuroomahan. Isäntä otti vinkistä vaarin ja saatuansa kauppatavarat kaappiihin, otti seki imurin ja imurootti ylähäkerran. Sitte mä meniv’ vähä pyhkien pölyjä hyvänhajuusella puhuristusainehella, jotta saatihin tuoksahtamahan siivotulta.

Oli kyllä mukava istua television äärehen, ku ei sotkut häirinny. Aukaasin viinipullon ja otettihin tilikka punaviiniä. Tunsin sen ansaanneheni. Viinikö sitte vai työviikon rasitukset aiheutti sej’ jotta torkahrin television äärehen..

Nukkumahan menin kumminki vasta puolilta öin ja posotin siitä aamulla  puoli yhyreksähän. Mitä ny muutaman kerran käyyn välillä koiraa käyttämäs pihalla.

Pian ylähä noustuani soi puhelin: flikka varmisti, jott’ ei vielä oo siirretty kelloja. S’oli nimittäin varttia vaille yhyreksän työmaan lukittujen ovien takana ja yhyreksält’ olis pitäny olla jo ensimmäänen asiakas.. No, se pääsi jostaki toisesta ovesta sisälle ja sovittihin siinä, jotta meemmä jo torstaiehtoolla 30. päivä Ouluhun, ku nykyynen kämppä pitää tyhyjätä viimmeenen päivä.

Täytyy sopia (huom, etukätehen sopia) työmaalla, jotta otan vielä pitämättömät 2 lomapäivääni siihen. Esim. perijantai 31.10. ja maanantai 3.11. Tulis mukava pitkä viikol’loppu.

Mutta isäntä huuteloo nyk’ keittiöstä, jotta pernaloota ov’ valamista. Mä meen syömähän. Kirijootellahan!

Keskiviikkona oliv’ vähä pettyny. Ei se Tero tullukkaa kehumaham’ mua henkilökohtaasesti ;) Se kävääsi täs niin kiiruhusti, jotta sanoo vain kehunehensa mua nuolle ukoolle. Tääl’ oli koolla osa erustajista ja osa meirän oman yksikön miehistä. Kukaa ei oo kertonu mulle mitää. Mutta eihän täälä kuulu tapoohin antaa kiitosta muutenkaa.

Eileen aamulla töihin lähtiesnäni pelijästyyn paham’ päivääsesti, ku isännän autokatoksesta alakoo kuulua hirmuunen krapina.

Arvelij’ jotta joku elukka sielä on. Mutta onko se rotta vai mikä? Päätin kumminki ottaa asiasta selevää, ku karhun kokooselta se ei vaikuttanu, vaikka enoo on kuulemma nähäny karhum’paskaa meiltä reirun kilometrin pääs mettäs.

Katoksehen päästyäni totesij’ jotta talitiaanen sielä räpisteli epätoivoosesti klasilla. Ei ymmärtäny lähtiä oviaukosta pihalle vaan yritti siitä klasil’ läpi. Niinpä mun piti pistää eväspussini sivuhuj’ ja ryhtyä pyyrystämähän sitä hätääntynyttä linturaukka käsihini.

Lopuuksi sain sen kiinni, vein pihalle ja päästin lentohon. Sinne meni J

Viiden jutut

Viisi asiaa pakastimessani:
1. pullaa
2. keittojuureksia
3. raparperia
4. mansikoita
5. mustikoita

Viisi asiaa vaatekomerossani:
1. vaatteita
2. kenkiä
3. kangasnenäliinoja
4. laukkuja
5. pieni lahjatavarajemma

Viisi asiaa autossani:
1. lumiharja/skrapa
2. handsfree
3. parkkikiekko
4. sateenvarjo
5. heijastin

Viisi asiaa käsilaukussani:
1. lompakko
2. avaimet
3. meikkipussi
4. kalenteri
5. 2 runokirjaa

Poimin tämän Tepun sivulta, joka puolestansa oli pongannu sen Kaktuksen blogista...saa jatkaa!

… enkä tarkoota vain talourellista tilannetta, sillä se ny ei oo juurikaa ollu pareet täs välillä. Mutta mun mieliala on taantunu johonki kiukuttelevan murrosikääsen tasolle. Mikää ei huvita, mutta kaikki kiukuttaa. Oon ku perseehin ammuttu karhu, varokaa, murrr!  Hain ehtoolla jo kirkasvalolampun valamihiksi tätä aamua varte, jos sillä sais tämän mörköölyn loppumahan.

Siitä huolimata oon kenkulla päällä, vaikka flikalta tuli eileen hyviä uutisia: sen ei tarttekkaa maksaa uuresta kämpästä takuuvuokraa, ku on saman firman tuo uuski asunto. Se aikoonansa maksettu takuuvuokra piisaa. Toinen hyvä asia oli, jotta ei tartte maksaa vanhasta kämpästä enää marraskuuv’ vuokraa, niin ku aluuksi luultihin. Ja kolomas: uuresta kämpästä ei tartte maksaa marraskuuv’ vuokraa etukätehen. Melekoonen helepotus raha-asioohin!

Ehtoolla isäntä eherootti kuntosalille lähtemistä. Näki mun naamasta, jotta mulle ei sellaasia kannata ny eherootella. Sitte tyhymyyksisnäni menin sanohon, jotta voitaas käyrä kävelyllä. (Silloon paistoo vielä aurinko ja näytti komialta.) Mutta ku lähärettihin, oli jo aurinko laskenu ja ilima alakoo nopiaa jähtyä. Ei käyty pitkälläkää lenkillä, mutta mun oli sormet ja korvat jääs ja niskahan tuli kylymä, vaikka yritin kauluksia nostaa pystyhyn. Kotia tulles ilimootij’ jotta min’ en sitte liiku enää pätkääkää. Ikänä!

Pyhänä sain villapairan kasahan ja eileen sain langanpäät päätellyksi. Vielä kun saan sen siliäksi ja oikiahan muotohonsa, laitan teille kuvan siitä. Olin itte aika tyytyväänen. Paitti, jotta olis se voinu olla vähä pireet.. Olis peittäny paremmin riittiset pisteet.

Poika on mulle moholooksis (= suutuksis) eikä puhunu mulle eileenkää mitää. Tosin se ei käynykkää kotona ku kääntymäs. Sej’ jäläkihil’ lähti taas johonki eikä ollu näköjään aamullakaa vielä kotona. Oli saanu isältänsä sillä eherolla rahaa, jotta auttaa isännän auton pensatankin irroottamises ja paikkaamises (ov’ vuotanu kallista pensaa maantielle..)

Siitä autorempasta johtuen kukaa ei ollu keittäny mitää. Minäki ilimootij’ jott’ ei nyj’ justihin huvittaasi muakaa. Niinpä isäntä paistoo ittellensä kanam’munia ja mä tein pikanuudelikeiton. Nam!

Flikan kans soiteltihin. S’oli ny löytäny kämpän ittellensä. Oli käyny aamulla ennen töihin menua sitä jo kattomas. Palaa lähestulukohon takaasi samahan paikkahan, mistä muutti tuohon nykyysehen kämppähänsä.

Puhuttihin ystävän kans piiiiitkä puhelu – varmahan yli tunnin. Mutta kyllä teki sielulle hyvää! Yritetähän sovittaa allakkahan tapaaminen. S’on joskus hankalaa, kun sill’ ov’ vuorotyö ja mulla arkiehtoona harrastukset. Mutta kyllä kai se väli jostaki löytyy. Pitää mun ainaki sielä pian käyrä kyläs, kus’ sen  muksuulla on kummallaki täs ennej’ joulua synttärit.

Sitte mä siirsinki itteni television äärehen: Salkkarit, Tukka auki, Täydelliset naiset..

Eileenen päivä alakas tihkusateesena, mutta ehtoopäivällä alakas jo aurinko paistaa. Lähärettihin käymähän siskoon työnä, ku sill’ oli viikolla syntymäpäivä, mutta m’olin silloon kurssilla ja sovittihin, jotta meemmä pyhän aikana. Istuumma hyvän aikaa ja lähärimmä vasta siinä vaihees kotia, ku piti laittaa sauna lämpiämähän.

Tänään on sitte taas ollu pyykkipäivä. Ja ne taulut sain lopuuksiki seinähän (tai isäntä ne laittoo, ku hoksas, mitä mä meinaan). Sitte käytihin taas äireen työnä. Käytettihin sitä pienellä lenkillä. Ei menty kovin pitkältä, ku tuuli aika reippahasti.

Poikaki tuli äsköön kotia. S’on eilisen riiran (se riiteli, em’ minä) jäläkihin ollu liesus ties mihinä. Ei oo vielä naamaansa näyttäny meille. Isäntä vain kehuu, jotta sille pitää teherä seleväksi, jotta jos se ny jättääntyy pois koulusta, se tarkoottaa sitä, jotta se lähtöö armeijahan välittömästi tammikuus. Ja jott’ ei se tuu saamahan mistää mitää korvausta työttömyysaijalta. Min’ en tuollaasia eileen hoksannu. Enkä olsi keriinnykkää, kus’ se häipyy kiukuntiestä.

Mull’ on nyj’ jo jonkiasteesta kurssiväsymystä ja oon kauhian helepottunu, ku ei ens viikolla tartte lähtiä ensimmääsellekkää kurssille. Tosin Pännäringin kotitehtävä pitääs varamahan johonaki vaihees kirijoottaa. Se tuskin tuottaa ongemaa, kuv’ vain pääsen alakuhun.

Nym’ mä meen pesöhön pääni ja sitte tällään itteni television äärehen loppuehtooksi vahtaamahan ensi Idolsia ja sitte elokuvaa.

Oikeen mukavaa alakavaa viikkua itte kullekki!

Joskus vain väsyttää. Ja ny on se joskus. Otin ehtoolla soffalla varttitunnin torkut ja nukuun yöllä vielä n. 9 tuntia eikä teheny tiukkaakaa. Aamyöstä tosin valavoon tunniv’ verran ku päästin mieleheni asian, joka alakas suomeksi sanottuna vituttamahan niil’ lujaa, jott’ en meinannu saara enää unen päästä kiinni.

Sain nimittään seleville, jotta meirän nuoriherra on taas ruvennu lintsaamahan koulusta. 83 tuntia poissaoloja syyskuun puolev’ välij’ jäläkihin. Ja jos s’on sattunu eksymähän kouluhun, niin sill’ ei sitte oo ainakaa ollu työkaluja joukos.

Mä olsin niin kovin toivonu, jotta s’olis järkiintyny ja aikuustunu, mutta sama meno jatkuu ku 14-vuotiahanaki.

Tänään otin sitte asian puheeksi ja poikahan suuttuu heti. S’oli varmahan luullu, jotta se pystyy mua kusettamahan ihan 6-0. Ilimootti, jotta häntä ei kiinnosta ne höpinät sielä. Mä kysyyn, jotta mitäs se sitte meinaa. ”Mennä vaikka töihij’ ja lopettaa koko koulun.” Minä puolestani tein seleväksi, jotta se onki ainua vaihtoehto. Minä kun en rupia raavasta miestä rahoottamahan, jos en saa rahoolleni vastinesta eres siinä muoros, jotta se hoitaas koulunsa. Ku muuta en oo pyytäny. Ruoka ja asuminen tarijotahan, mutta jos tästä lähtien meinaa saara rahaa, on sitte joko mentävä töihin tai käytävä koulua.

Em’ mä jaksa enää raavahan miehen kans takuta. Saa luvan ruveta ottamahan vastuuta omasta elämästänsä. Nelijä vuotta sille on urputettu samasta asiasta eikä mikää mee perille! Olokohon perkeles justihin niin ku tahtoo! Ku hetken käy töis, niin eikähän johonaki vaihees alakaa taas kouluki maistumahan. Tai sitte ei.. Mutta min’ en jaksa enää sen kans. Joku raja s’on munki sietokyvylläni.

Eileen ehtooll’ oli Pännärinki. Meill’ oli kotitehtävänä kirijoottaa kirijet Mika Waltarille, jok’ olis justihin täyttäny sata vuotta, jos vielä elääs. Sain ihan kivaa palautetta omasta kirijehestäni. Laitan sen johonaki vaihees runosivuulle ja lähärätän Aarnolle Aviisihin laitettavaksi, jos se niin tahtoo.

Seuraava kotitehtävä onki sitte oikeen ”herkullinen”. Siin’ oli valamihiksi annettuna alakutilanne, mistä tarina lähtöö. Siitä saa kehiteltyä vaikka mitä! Aiva sormet jo syyhyää.

Ehtoommalla soittelimma flikan kans. S’oli yöjunalla lähärös Helsinkihin Muoti + Kauneus –messuulle. Oli maanantaina laittanu hakuhun uuren kämpän ja keskiviikkona oli jo tullu tieto, jotta sais mennä tänään kattomahan. No, kun tänään s’on sielä Helsingis, niin oli sopinu näytön maanantaille. Kysyy, josko voitaas tarvittaes avittaa takuuvuokran ja ensimmääsen kuun vuokran kans. Totta kai, jos vain suinki pystytähän. Kunhan ensi sais itte tilin..

Mun pankkitilis ov’ vissihir’ reikä ku tuntuu, jotta sieltä vain vuotaa rahat johonki…

Säästökuurille pitääs ruveta. Töis jo tuli ukaasit, kuinka kaikkien pitää osallistua säästötalakoohin. Hirmuuset prosentit pitää saara säästöjä aikahan. Ei varmahan enää järijestetä mitää virkistystä henkilökunnalle.

Ja niistä hemulin mainittemista palakkaneuvotteluusta voi nähärä vain unta. Henkilökuntahan täs taas on syypää, ku jo yleeskorotukset tuntuu olovan liikaa firman talourelle.. Ei tartte eres haaveella mistää henkilökohtaasista korootuksista. Pitää olla tyytyväänen, jott’ ei sentäs kehuusta käsketty pihistellä. Tosin neki pitääs kuulemma antaa mieluummin sähköpostilla ku puhelimes.. (No, se olis mulle pareet, ku saisin ne sitte kirijallisena ).

Tuntuu, jott’ on niin kiirus, jott’ ei kissiäkää kerkiä sanomahan ku pitkähäntääseksi elukaksi, mutta siltikää ei tapahru mitää sellaasta, josta pitääs kirijoottaa. Toisaalta onneksi, sillä silloonhan se tarkoottaa, jott’ ei oo tapahtunu ainakaa mitää katastrofaalista.

Flikka soitteli tiistaiehtoolla. Eksä on jo löytäny kämpän ittellensä. Työskäyvänä sill’ on vähä paremmat maharollisuuret valita kämppä. Flikall’ ei viel’ oo tietua uuresta asunnosta, mutta toisaalta tuo kämppä on irtisanottu marraskuun loppuhun, jotta sinne asti on ny armonaikaa.

Työharijoottelus se tuntuu viihtyvän torella hyvin. Onneksi! Se on sentäs kaharen kuukauren jakso. Olis kurijaa, jos heti alakuhun jo tuntuus, jott’ ei oo hyvä paikka.

Poika on saanu autonsa kuntohon ja mull’ on taas oma Korilla käytös. Ja toiset pensakulut maksettavana. Poikahan ajaa ehtoolla tankin tyhyjäksi ja on heti aamusta kirkkahin silimin pyytämäs pensarahaa, jotta pääsöö kouluhun. Tietää, jotta se naula vetää. Pakkohan sit’ on pensarahaa antaa, jott’ ei ny ainakaa sen takia vain jää pois koulusta..

Ittelläki olis kyllä rahanmenua, mutta tuo tulopuoli ei tunnu vain vastaavasti lisääntyvän. Merkillistä!

No mä kyllä pärijään taas puoli vuotta, kus’ sain niin mukavia kiitoksia tänä aamuna kenttämyyntipäälliköltä. Ensinnäki jo pelekästään sen kans puhuminen saa hyvälle tuulelle, sillä s’on oikeen hyvä tyyppi. Mutta nyt se välitti mulle myyntipalaveris annetut kehukki. Erustajat oli kuulemma kiitelly ripiästä palavelusta ja siitä, jotta teen työni virheettömästi ja kuulemma sellaasesta erityysen miellyttävästä asiasta kuj’ jotta mä osaan kuulemma ajatella. Herrij’ jee! Mä pyysin saara nämä poonukset kirijallisena ku välillä epäälen itte hyvinki vahvasti etenki tuota viimmeesintä kohtaa. Kenttämyyntipäällikkö lupas sitte tulla ens keskiviikkona tänne toimistolle henkilökohtaasesti kertaamahan nämä erellä mainitut seikat.

Arvakkaa, hehkuuko mun posket vieläki? Yhtä hymyä tämä aamu J

Tämä päivä kuluu kaupungilla kulukien. Hain  muutaman kalligrafiaterän ja mustetta. Sitte ostin 60 cm pitkän metalliviivoottimen. Sitäki kuulemma tarvitahan kalligrafiahommis... No onhan se toki varmasti hyöryksi askartelus muutenki.

Käyyn kiristyttämäs silimälasien sankoja samalla, ku kaupungilla oltihin. Ettäkä uska, mutta mua palaveli mies, joka ihan selevästi flirttaali. Vaikka isäntä seisoo vieres. Se mies putsas mun silimälasia tosi, tosi huolellisesti ja katteli samalla koko aijan hymyyllen mua silimihin. Ei sunkaa siinä voinu mitää, kus' se hymy tarttuu. Vai olikahan mulla sittekki vain nokia nenänpääs?

Lisäksi kuliin vertaallen puhelimien hintoja ja pääryyn lopulta ostamahan Expertiiltä pirtiän, viheriä-valakoosen Nokia 5000 –mallin 99 eurolla. Se on ny lataukses ja huomenna pääsen sillä sitte leikkimähän.

   (Ja heti näkyy näköjään näytös käpäälemisej' jälijet!)

Kaupungilla isännän alakas tulohon näläkä ja se päätti rennosti tarijota mulle herkullisen lounahan. Hesburgeris...

Kotia tulles piipahrettihin vielä äireen työnä. Oli sev’ verran tihkuunen keli, jott’ ei lähäretty sitä ulukooluttamahan. Saa vielä kylymää.

Ehtoo on menny sitte täs kotosalla lueskellen, televisiota kattellen ja saunoen. Niij’ ja tietysti täälä konehella.

Huomenis pitääs yrittää taas kylähän serkun työ. Taitaa olla reiru vuosi, ku ov’ viimmeeksi käyty niillä.. Eikä matkaa oo eres kilometriäkää, jott’ ei voi sitäkää syyttää. Yritimmä kyllä jo joku aika takaperin, mutta eivät ollehet silloon kotona.

Olin eileen ehtoolla valamistautumas Idolsin katteluhun ku puhelin soi. Flikka soitti ja pyysi muuttoapua. Olivat päättänehet poikakaverin kans muuttaa erillensä nelijän vuoren seurusteluj’ jäläkihin. Tiesin sitä jo vähä orottaakki, ku flikka täälä viimmeeksi käyresnänsä kertoo vähä asioostansa.

Neuvoon kuuntelemahan ittiänsä. Jos hän uskoo, jotta tilanne on vielä korijattavis, niin sen etehen kannattaa teherä töitä. Mutta jos tietää, jott’ ei mikää muutu, on helepompi erota nyt. Kolomenkymmenev’ vuorej’ jäläkihin s’on jo palijo vaikiempaa, jons’ ei suorastaan maharotoonta..

Silti multa tuli poru. Onhan se poika keriinny jo tänä aikana tulla meillekki tutuksi ja läheeseksi. Mietiin, jotta taisin rääkyä omia, itkemättömiäni itkuja siinä samalla. Vieläki vetistää silimät hyvin herkästi.

Vaikka loppujen lopuuksi mun olis pitäny olla iloonen flikan puolesta, kun sillä on ollu rohkeutta teherä ratkaasunsa ja sanoo, jotta olo on ny helepottunu. Totta kai se murehtii sitäki, jotta kuinka toinen tästä seleviää. Asuntohakemus flikall’ oj’ jo vireellä. Olivat viikon puinehet asioota ja tullehet yhyres tähän päätöksehen.

Saattaapa joku vielä muistaa, kuinka mun vähä tökkii se kalligrafiakurssin alootus. No joo.. eileen oli taas vähä tihkiä lähtiä sinne, mutta sisu ei kuitenkaa anna periksi, jotta jättääsin kesken. Ja eilisehtoo oliki mukava. Rupesimma suunnittelemahan layouteja (taitto, asettelu, leiska, ulkoasu, sommittelu..). Kirijooteltihin ensi sanoja paperille, joku runo tai värssy tai laulun sanoja – ihan mitä vain. Ne leikattihin sitte sana sanalta irti maharollisimman tarkasti iliman ylimäärääsiä reunuksia ja ruvettihin asettelohon paperille. 

Sitte kun sai mieleesensä, ruvettihin viivoottamahan uutta paperia, johonka sitte teherähän lopullinev’ versio. En väitä, jotta kirijoottaminen sujuus yhtää sen helepommin, mutta tuo asettelu oli hauskaa hommaa. Kaikilla jäi kesken, vaikka meill' on kolome tuntia aikaa. Tuo on tarkkaa ja hirasta puuhaa. Saas nähärä, moniko viittii teherä kotona. Innostuun niij’ jotta jo mietiin, kuinka voisin tekstata joulukortit tänä vuonna itte värillisellä mustehella..

Tosin mulla on terät ja musteet erelleenki hankkimata. Ei oo muka keriinny.

Eileenen oli mulle erilaanen työpäivä. Saatihin pääkonttorilta keskuksenhoitaja meille vierahaksi ja jotenki se vain meni niin, jotta mä sitte vähä niinku ”emännöön”. Esittelin paikat ja ihimiset. Työasiaa puhuttihin yhyren palaveriv’ verran, mutta muuten meni enimmäkseen vapaan seurustelun merkiis. Toki työasiaaki mahtuu ja muistuu mielehen joka välis. Tänä aamuna vielä viimmeeksi, kun hän soitteli ja kiitteli ”mahtavasta päivästä”.

Heleposti jää toisen toimipistehen ihimiset vähä kasvottomiksi, etääsiksi ja vierahiksi, kun yhteyrenpito on enimmäksensä puhelimen ja sähköpostin varas. Etenki meillä, joirenka työ on paperien pyöritystä ja konehen ääres näpräämistä. Nuo liikkuvaaset miehenpuolet pääsöö kyllä reissuhun ja tapaamahan niin asiakkahia ku työkaveriaki eri lailla. Jaanaki on ollu 22 vuotta taloos ja nyv’ vasta pääsi ensimmäästä kertaa käymähän täälä meillä.

Myyntijohtaja kokos meitä naisia autolastillisen ja käytti taloon piikkihin syömäs (seki on ylellisyyttä meille!).

Jaana piti reissua onnistunehena ja antoo heti hyvää palautetta tännep’ päin. Musta ittestäki tuntuu, jotta varmahan oli hyväksi hänen päästä tällä lailla rauhas tutustumahan meirän porukkahan ja meirän vastavuoroosesti hänehen.

Työnteko vähä kärsii eilisen päivän aikana, mutta onneksi oon tänään saanu kirittyä kiinni tekemättömät työt. Piristi kummasti muaki ja aamulla tuntuu koko porukka olevan hyväntuulista ja oli mukava tulla töihin.

Tai mun tuotihin töihin, ku poijan autosta oli kuulemma etupyörään laakerit sököt ja se jatkoo tästä mun autolla kouluhun. Toivottavasti joku muistaa ehtoopäivällä hakia mun poiski..

Isäntä jäi kotia potemahan. S’oli saanu toisnapäivänä työmaalla moskia silimihinsä ja aina vain hakarootti ja silimästä vuoti vesi. Eherootin, jotta josko ny menis lääkärihin. Eileenki yritin eherootella, mutta ei. Jääräpää mikä jääräpää.