Olipahan mielenkiintoosta. Eileen ehtoolla isäntä ilimootti menevänsä tänä aamuna töihin. Okei. Sopii mulle.. Ihimettelin vain äkkipäätöstä. Oli kuulemma rankka työmaa. Joku vanha ulukokartanon katto, jok’ on kieros ja notkahruksis joka suuntahan. Jalaat on kuulemma lujilla.

Ja toinen mielenkiintoonen episoori käytihin meirän nuoremman isännän kans. Sille oli kesätyö tarijolla, mutta herra ei oo vastannu pomon puheluuhin eikä pyynnööstä huolimata soittanu. Siitä tulimma siihen johtopäätöksehen, jott’ ei taira pahemmin työt kiinnostaa. Onki menny enämpi tuonne viihteen puolelle viimme aikoona. No, tänään se saarnan jäläkihin soitti pomolle ja huomenna se sitte pääsöö töihin. Tai lähtöövät huomenna työmaata kohti ja keskiviikkoaamuna kuurelta sitte alakaa työt. En tierä, millä se meinaa päästä ylähä, ku tähän asti tuo aamukuus on pruukannu olla likempänä nukkumahanmeno- ku ylähänousuaikaa.. Toivottavasti se saa taas jonku ryhtiliikkehen aikahan ja teköö työnsä ku mies.

Käyymmä ehtoolla hakemas Tokmannilta kaffeja, ku oli tarijoukses. En tierä, kannattiko, ku kätehen jäi 4 tupla-seereetä.. No, ku olivat tarijoukses; 2 kpl/20,-. Ostin sitte The Essential Ozzy Osbourne, The Essential Alice In Chains (flikalle), The Essential Judas Priest ja The Essential Billy Joel.

M’oon muutenki kuunnellu ihan älyttömästi musiikkia sej’ jäläkihin ku sain oman huonehen. Enhän mä ennen pystyny kuuntelemahan, kum’ mun soitin oli keittiös ja toiselta puolelta pommitti tv vaihtuvia ohojelmia ja toiselta puolelta kuuluu jotaki bassboomia.. Kuuntele siinä ny sitte rauhas omias.

Eileen ehtoolla siirsin herätyskellon herättämähän seittemältä, jotta kerkiääsin silittää vielä vaatteet rippijuhulille. Heräsin sitte 20 yli seittemän ja tajusin, jott’ en ollu laittanu kellua SOIMAHAN..

No, hyvin me keriittihin, vaikka lopuuksi silitin isännälle kaks paitaa. Se ku meinas ensi tulla vain farkuus ja kauluspairas. Arveli, jott’ ei hänelle mikää puku passaa. Sitte mä rupesin sanomahan, jotta reiru vuosi sittehän sille ostettihin häihin uus puku. Eikö se ny vielä mensi. Meni se. Olis se ollu vähä eriparia muiren vierahien kans, jos s’olis farkuus vain tullu.

Rippilapselle oli saatu komia hammasrivi eikä leuaskaa enää palijo näkyny maantieihottumaa. Niin oli nätti flikka ku ikänä!

Velipoika haki äireenki juhulihin, vaikka äitee oli vähä sitä mieltä, jott’ on niin ”rumaa” ku häntä pitää aiva auttaa. Mitä sitte? Sit’ ei kukaa muu ajattele kus’ se itte. M’oomma melekeen jokahinen johonaki vaihees elämäämmä autettavia. Ja jos toisin käy, niin se tarkoottaa, jott’ on kuollu kesken parahan elämänsä.

Tarijoolut juhulill’ oli oikeen hyvät ja näkyy varmahan lähipäivinä puntaris.. Mutta oikiasti mä taas kerran kattelin ittiäni peilistä ku tälläsin pyhävaattehia ylleni ja totesin, kuinka kauhialta ihiminen voi näyttää, kus’ s’on tasapaksu pötkylä iliman pienintäkää viitettä vyötärönpaikasta. Ja tämä omppukroppa senku paisuu vain koko aijan pahemmaksi.

Mä tierän, jott’ ei tälle kukaa muu mahara mitää ku minä itte, mutta mikä piru siin’ on, jott’ em’ mä saa ittiäni niskasta kii ja teheryksi asialle jotaki?!

Eileen nukuun niin myöhälle, jotta ehtooll’ ei sitte yhtää unettanu. Puoli kolomehen asti kukuun vaharaten televisiota ja virkaten tuukia (= liinaa). No, sehän tarkootti taas sitä, jotta tänä aamuna vastaavasti venyyn sängys kymmenehen asti..  Huomenaamulla pitääki sitte olla aijoos hereellä, ku rippikirkko on kymmeneltä. Sitä ennen pitää vielä hakia ruusu kukkakaupasta.

Tämä päivä käynnistyy ihan rauhallisesti, niin ku pitiki. Aamupalan ja leheren luvun jäläkihin otin lakanat pois sängystä, pistin ne pesukonehesehen ja kannoon petivaattehet pihalle tuuleentumahan.

Siinä välis sitte tein pernavoita (= perunamuusia) ja isäntä krillas lisukkeheksi makkaraa.

Ruaan jäläkihin ripustin pyykit narulle ja kannoon petivaattehet takaasi tupahan ja pistin puhtahat lakanat ja tyynyl’liinat. Sitte lähärettihin kauppahan. Siinä vaihtaesnani vaattehia isäntä kehuu, jotta mun tatskasta roikkuu ”retalehia”. Vissihin rupiaa ruvet irtuamahan. Ainaki sitä syyttää niin maan perusteellisesti, jotta vähä väliä läpsyttelen ittiäni selekähän. Nimittäin johonaki ohojees sanottihin, jotta kravata ei mihinää nimes saa tai färi lähtöö ruvej’ joukos pois, mutta napakka läpsäys auttaa. Ja se tosiaanki auttaa. Harvemmin tulookaa taputettua näin ahkerasti ittiänsä selekähän.

Kotia tultua menin taas kirijan kans pihalle nauttimahan auringosta. Ja ku kirija loppuu, niin sitte taas tupahan – ja konehelle..

Tänään otin eilisen päivän vastapainoksi oikeen löysäälypäivän. Heräsinki vasta puoli kymmeneltä. Ja totesin, jotta ihanaa, aurinko paistaa vihiroonki!

Tänään on siis ollu oikiasti lämmin ja komia päivä. Oon teheny rippilapselle kortin, pesny pyykkiä, käytihin kaupas ja museokaffilas kaffeella. Oon istunu pihalla ja parvekkehella lukemas – ja nauttinu auringosta.

Tällääsiä laiskan letkeetä lomapäivään pitääs ollakki. Ei kiirusta, ei aikatauluja, vaan oman mielenkiinnon mukahan.

Hei hulinaa, sanoo muori ku kirnuhun pieraasi!

Ei lomalla saisi näin kiirusta olla. Ja kallihiksiki tämä tuloo.. Eileen aamulla nimittäin lähärimmä ensi kirpparikierrokselle (saalihina 2 toppia Dolce & Gabbanan musta ja Dieselin valakoonen, hauska olokalaukku ja kullanfäriset kengät -> kaikki yhtehensä 21,-), sitte käytihin kaffeella (8,50) ja vietihin mun auto katsastushuoltohon (16,-). Sitä orotelles soittivat optikolta, jotta lasit saa hakia. Kun saatihin auto, kurvattihin hakemahan ne (660,-). Ja sitte takaasi paanalle. Isäntä tahtoo nimittään uuren akkuporakonehen (55,-), ku vanha oli salaperääsesti karonnu. Poikaa se vähä syytteli sen karottamisesta.. Mä puolestani menin sekaasin, ku näin, jotta Minimanis oli vaattehista -50%: ostinpa sitte lisää toppia (4 kappalesta; kolome mustaa ja yhyren mintunvihiriän, yhtehensä 9,30). Lisäksi ostin kauan himoottemani Poets of the Fall’n uuren levyn Revolution Roulette. (S’on siis aiva paras!) Kotomatkalla koukattihin vielä Burger Timesta hampurilaasateriat joukkohon (8,50).

Yks kysyy multa, jotta mihinä mä näin monta toppia tartten. Vastasin, jotta tiikerin ulukooluttamisehen, tietysti.

Joka naisen pitää saara omistaa kultakengät eres kerran elääsnänsä. (2,- kirpparilta). Ja tänään n'oli jalaas monta tuntia. Hyvät oli.

Tämä laukku on sen näköönen, jotta vois kelevata flikallekki. Pitää lastata se täytehen kamaa, jott' ei se vain havarra sitä, kus' se tuloo seuraavan kerran käymähän.

Tykkäsin näistä sangoosta niin palijo, jotta olin valamis maksamahan 200,- enämmän ku seuraavaksi parahista..

Ehtoolla sitte siskoo kurvas meille kylähän. Sen poijan flikka pääsöö pyhänä ripiltä ja sille oli käyny ikävä onnettomuus, siis sille flikalle. S’oli ollu lenkillä ja meinannu ottaa hönkääsyn astmapiipusta, jotta pystyys juoksemahan, mutta ennen ku s’oli keriinny sitä ottaa, s’oli löytäny ittensä maasta. Käres, ja poloves ruhujeeta, mutta mikä kauheenta; etuhampahat oli neki saanu kolahruksen. Flikka oli menny toinnuttuansa johonki lähitaloohin ja pyytäny kyyttiä mumman ja paapan työ. Paappa oli lähteny sitä kuskaamahan hammaslääkärihin (äiteensäkki oli hälyytetty joukkohon, kus’ s’oli justihin pääsny töistä). Flikkaa oli tietysti itkettäny, jotta ku hän on ny näin kauhian näköönen ku pitääs olla erustavimmillansa. Hammaslääkäris oli torettu, jotta toinen etuhammas jourutahan poistamahan, mutta ne yrittää ny saara siihen sillan teheryksi niij’ jott’ ei flikan tartte olla harvahampahana rippipäivänä. Flikka sanoo kuullehensa jonku ”kolahruksen” päästänsä ennen ku mustuu. Toivottavasti tutkiivat, mikä tuo oli. Kauhian pelottavaa kumminki.

Niij' joo! Ja ku uus on ostettu, niiv' vanha, karoksis ollukki pruukaa löytyä. Niin käytihin nykki. Se "poijan karottama" akkuporakones oli isännän omilta jäliiltä traktoritallin perällä..

Opettelin eilisehtoon uusille klasiille, mutta ne rupes painamahan niin ilikiästi, jotta tänä aamuna lähärettihin sitte taas liikenteehin. Päätettihin käyrä katsastuttamas tuo mun autoni ja samalla sielä optikolla. Gorilla meni katsastuksesta nätisti läpi. Mikäs siinä, uurenkarhia auto vielä. Vajaat kolome vuotta ollu käytös ja vajaat 30000 km mittaris.

Ja silimälasit saatihin paremmin istuviksi. Mutta sitte tuli yks takapakkiki: näihin klasiihin ei saakkaa aurinkolasia. Oon tottunu autoa ajaes aurinkolasiihin… Sitte päätin ratkaasta ongelman viemällä vanhat silimälasit autohon, ku kerran kaukonäös ei ollu juurikaa muutosta. Ne mun aurinkolasit sopii niihin. Saavat olla sitte ajolasiina.

Siltä reissulta kotiuruttuamma keitin kiiruhusti. Ruaan jäläkihin lähärin kylille ostamahan kukkia ja hakemahan isojasiskoja tärin 80-vuotispäiville. Hajettihin vielä pieni savienkeli lisäksi lahajahan. Sitte mentihin istumahan tätilähän. Ja istuttihinki piiiiiitkähän: vissihin liki 5 tuntia! Tosin sitte nähtihin samalla kertaa kaks muuta tätiä, toinen miehensä kans, nelijä serkkua, joista kolome oli puolisoonensa ja kaharella oli jäläkikasvuaki mukana.  Olishan siinä tietysti kuulumisia vaihtaes menny pirempähänki, mutta eikähän me ny yhyreksi kertaa oltu ihan tarpeheksi.

Nippa nappa kerkesin sitte kirijastosta koukata jotaki lukemista ennen kus’ se meni kiinni.

Niij’ ja äitee oli viety aamulla ar.. siis terveyskeskuksehen, kus’ sen oli vasen käsi puutunu. Mutta ei kai siitä oikeen mitää selevyyttä ollu saatu. Olivat pistänehet sen takaasi Tuulikellohon.

Jott’ ei täs ny tämän kummempia. Tällä kertaa.

Eileen ehtoolla sain ottaa plastiikat ja teipit pois kuvan päältä ja pestä sen varovaasesti ja alaata rasvaalemahan. Sitä pitää ny rasvaalla pari kertaa päiväs parin viikon aijan. Otin sitte kumminki pari kuvaa tänne, ku ei se ollukkaa niin pahan näköönen ku luulin. Iho vähä punottaa, mutta kurosnestettä ei enää viimme yönä vuotanu. Uskon, jotta paranoo hyvin.

 Lähikuva

 Tästä kuvasta näköö vähä, mihinkä kohtahan s'on prätkäästy.

www.fleetlinetattoos.fi

Tänään pitääs vierä auto 30.000 km:n huoltohon ja sitte pitääs käyrä katsastuttamas se. En tierä, kerkiääkö tänään enää katsastamahan, ku on ehtoopäivällä kolomelta vasta se huoltoki. Mutta jons’ ei kerkiä, niin joskus toiste sitte.

Mitää mainittemisen arvoosta en oo saanu äntihin. Täs m’oon runoja pyöritelly ja yhtehen novellikilipaaluhun valamistellu tekstiä.

Tänään ei oo (vielä ainakaa) satanu ja aurinkoki ov’ vähä pilikahrellu. Mutta tuuloo lujaa, jott’ ei sielä kovin lämpöönen oo nykkää.  

Säät jatkuu oikeen kesälomasäinä.. Aamulla satoo, hetken paistoo aurinko, satoo kaatamalla, paistoo taas ja veti lopuuksi pilivehen. Jotta sellaasta.

Yö oli vähä levotoon, ku piti varua kovin hinkkaamasta ja venyttämästä tuota lapaa. Aina kääntyes heräs ja muisti, jott’ ei sen päälle passaa paiskata maata. Ja teipit ja muovi krapaji kääntyylles. Yllätyyn sitäki, kuinka palijo kurosnestettä siit’ on vuotanu. Yöpairan hartiat oli mustis plätiis, ku tietysti mustetta tuli sitte joukos. Lakanalle ja tyynyl’liinallekki oli jokunen plätti ilimestyny. Kipiä s’ei oo yhtää. Teipit vain kutittaa ja mietiin, jotta millähän öisin saan piretyksi, jott’ en kravaasi sitä sitte kus’ se alakaa parantumahan.

Aamupäivällä lähärettihin äitejä kattomahan ja kauppahan, ku joku oli taas käyny juomas meirän mairot kaikki..

Sain olla sitte vielä toisenki voorokauren ihan ittekseni! Että voi olla nautinnollista! Televisota en auaasnukkaa. Oon kuunnellu musiikkia (kaikki nuo luettelos olevat levyt viimmeesen kolomen päivän aikana.)

Oon miettiny, jotta oliskahan mun ollenkaa pitäny laittaa perhettä, kum’ mä niin kovasti tykkään olla vain omas seurasnani? No, mukuloot’ ei olsi iliman tuota isäntää. Ja muksut on kumminki parasta, mitä oomma koskaa saanu aikahan.

Käytihin sitte vasta eileen ehtoolla saunas, ku molemmat miehet olivat kotiintunehet. Ja piti sej’ jäläkihin vielä käyrä vähä kaupas hakemas ruokapuolelle täyrennystä.

Pistettihin sitte ihan hurvitellen ja otettihin isännän kans yks laittisiideri puoliksi. Nam! Vaikk’ olin sitte kyllä jo niiv’ väsyksi (oikiasti väsyksis, en siitä siideristä), jotta ajattelin, jotta se klasi vielä putuaa mun kynsistäni.

Tänä aamuna koira herätti puoli seittemän mais. Näläkä kuulemma jo oli. Mä nousin antamahan sille  syötävää, hain leheren loorasta ja lukaasin sen. Sitte ajattelin mennä vielä soffalle vähä torkuulle, ku oon viimme yönä vissihin jännittäny tämänpäiväästä ja nukkunu levottomasti. Näin unta, jott’ en löytäny parkkipaikka ja jotta mull’ oli niin palijo kaikel’ laasta tavaraa joukos, jott’ en meinannu saara niitä mahtumahan mihinkää pussiihin. Ja autohon ei muka voinu jättää, ku olin justihin lukenu, kuinka autohon jätetty tavara houkutteloo varkahia. Ja kum’ mä sitte pääsin perille liikkeehin, niin olin myöhäs ja tatuooja oli mulle vihaanen.. Hermoolin sitäki, jotta löyränkö enää sitä kuvaa, minkä valittin silloon valamihiksi.

No, oikiasti siinä käytihin niij’ jotta olin ihan hyvis aijoos. Erellinen asiakas oli vielä käsiteltävänä. Orotellesnani kattelin sen kuvan, jonka halusin. S’oli heti ensimmäänen kansio, jonka otin. Muistimpas!

El’ loppujen lopuuksikaa niin palijo hermoollu ku olis voinu luulla. Mutta kyllähän se tietysti jännitti, ku ei oikeen tienny, mitä orottaa – ja kuinka kipiää tuloo. No, ei tullu ollenkaa niin kipiää kum’ mä luulin. Eikä siinä sitte mennykkää ku kaks tuntia, vaikka se sanoo silloon aikaa varates, jotta kolome tuntia. Mutta ny on tiikeri lapaluun päällä. Grrrrau!

Parin viikon päästä pyysi käyrä näyttämäs, onko kaikki ok. Jos on jotaki korijattavaa, niin lupas korijata samahan hintahan. Ja antoo hoito-ohojeet ja rasvan lisäksi.

Kuvan kuvasta pistän tänne vasta sitte, ku s’on parantunu. Nyt s’on peitelty huomisehtoohin asti, sitte saan ruveta suihkuttelohon ja rasvaamahan. Aurinkohon ei oo parihin viikkohon asiaa eikä saunaakaa heti suositella.

No, auringosta ei ny tartte huolehtia. Vettä on tullu melekeen koko päivän.

Ja kum’ mä tulin kotia, mua orotti täälä kirije Meiralta. Vaikutti paksulta, ajattelin, jotta siel’ on joku reseptivihko. Hämmästys oli suuri: ”Kevään ajan on ollut käynnissä Kulta Katriina –kilpailu, johon Tekin olette osallistuneet. Iloksemme voimme kertoa, että arvonnassa onnetar suosi juuri Teitä ja siitä palkinnoksi lähetämme Teille 2 kpl Tangomarkkinoiden viikkopasseja!”

Siis tä! En eres heti muistanu osallistuneheni, mutta tätä kirijoottaes muistin, jotta kaffetpaketiis oli joskus joku kilipaalu. Siihen sitte käyyn osallistumas ja näköjään joskus sattuu sitte kohoralle. Ej' juurikaa oo ikänä voittanu mistää arvonnoosta. Ei ollakkaa ikänä käyty Tangomarkinoolla, vaikka n’on tuos ihan krannis. Ja tuollaasen viikkopassin hinta näytti olovan 95,-/kipales, jotta ei huono voitto ollenkaa.  Pakkohan sinne ny on mennä. Onneksi on silloon vielä kesälomaa.

Voi, mikä ihana juhannus! Erilaanen ku ykskää aikaasempi. Oon saanu olla yksin! (Koiraa ja kanelia ei kai lasketa?) Poika on omis menoosnansa ja isäntä lähti siskoon mökille ja päätti kumminki jäärä yöksi vaikka meinas ensi, jotta tuloo ehtoolla takaasi.

Että voi ihiminen nauttia yksin olosta silloon kus’ s’on harvinaasta herkkua. M’oon lukenu, teheny ristisanatehtäviä, kuunnellu musiikkia, kasannu runoja kirijaa varte, syöny ja nukkunu ja välillä teheny käsitöitä. Televisiota en oo auaasnukkaa.

Mun juhannuksen juhulamenyy on ollu jii-painotteenen: jauhelihasoppaa ja jäläkiruaaksi jäätelyä. Yöllä tosin piti vielä haukata voileipää ja omenaa ennen maata menua ku maha kuullosti vihaaselta tiikeriltä. Sitä murinaa on pareet totella.

Tiikeristä tuliki mieleheni, jotta ylihuomenna on sitte se tatuoontiaika. Saas nähärä, kuinka kipiää se tuloo. Arveli se tekijä, jotta kolomisen tuntia siinä menöö ennen ku kuva on piirretty mun nahkahani. Vähä jo jännittää..

Ihanata juhannuspäivää teille!

Eileen paistoo aurinko, mutta tuuli niin lujaa, jotta piti kattella tuulensuojaanen paikka, jos meinas tarijeta pihalla. Kyllä mä jonku kerran sielä käyyn kirijan kans. Ehtoopäivällä tosin tuuli yltyy sitte niin kovaksi, jotta mun tuli oikeen kylymä. Kipaasin sisälle ja painuun soffalle peiton alle. Taisin ottaa peräti parin tonnin ”kauheusunet”. Oli nimittään tyynynkuvat poskes ja tukka tuhannen piikillä ku siitä lopuuksi viittiin nousta ylähä.

Ja kumma kyllä, yölläki nukutti oikeen somasti. Olisko sitte tullu raitisilimamyrkytys ku ouroksesta tuli oltua pihalla..

Tänä aamuna puoli kuuren aikana vielä paistoo aurinko, mutta ku puoli kahareksalta nousin, niij’ jo piskotteli. On tullu pitkin päivää vuorootellen vettä ja välillä taas yrittäny vähä paistella. No, mua tuo ei haittaa, ku kotona ollahan kumminki.

Tosin isäntä on ny justihin viemäs siskoja ja sen miestä niiren mökille. Lankomies ei vielä tohori itte vetää venestä käyntihin mahaleikkauksen jäliiltä ja meirän isäntä on lupautunu sitte tarvittaes kippariksi. Eikähän se pian sieltä tuu kotia. Sit’ on kyllä haastettu (ja muaki) sinne juhannuksen viettohon, mutta m’oon niin mukavuurenhaluunen, jotta en sunkaa mä täältä lämpöösestä ja kuivasta tuvasta mihinkää lähäre.

Mä kokeelen, jos taas sais jonku runon kasattua tuosta kirijaa varte. Pari novellia oon tuos tulostanu yhtä kilipaalua varte. Toinen oli olemas oleva, toisen kirijoottelin tänään. Kilipaaluaika päättyy tosin vasta elokuun puoles välis, jott’ ei täs ny mitää kiirusta olsi ollu. Mutta ku isköö inspiraatio päälle, niin s’on silloon tehtävä.

Oikeen hyvää juhannusta ja jussinpäivää itte kullekki!

Eileenen päivä meni kaupungilla. Mä olin nimittäin päättäny laittaa ittelleni uuret silimäklasit. Oon näitä punaasia ny pitäny ainaki 5 vuotta ja ny alakaa turpavärkki tuon näköösenä kyllästyttää. Jotaki uuristusta pitää saara.

Lähärin pärvöttöhön asiaa siinä järijestykses, jotta kiertelin ensi kattelemas kehyksiä ja vertaalemas hintoja. Kehyksien hinnoos ei ollu palijo eroja (paitti Eyeniltä olis saanu 2,-:lla, mutta sielt’ ei sitte mulle löytyny, kun ne pitää olla aika kapiat mun naamahan).

Ihastuun ylitte muiren yksihin, jokka vastas justihin sitä mielikuvaa, joka mull’ oli ollu mielesnäni (tai oli oikiastansa komiemmakki). Mutta, mutta.. Siinä liikkehes ei sitte ollu muuta tarijousta ku 30%  pois loppusummasta. (Instrus olis saanu 50% pois..) Niij' ja taas yks vanhuuren merkki: monitehot piti jo ottaa..

Käytihin sitte siinä välillä syömäs (niin – isäntä tuppas aiva pyytämätä joukkohon, vaikk’ ei se sitte kumminkaa sanonu juuta ei jaata kum’ mä siltä yritin kysyä, mikkä olis hyvät). Siinä syöresnäni totesin, jotta itteni tuntien mun on parasta ottaa ne, mistä mä tykkään. Vaikka sitte pitää maksaa yli 200,- enämmän.. Mutta jos m’olsin tyytyny niihin toiseksi parahisihin sielä Instrus, niiv’ viikon päästä m’olsin jo harmitellu, jotta miksem’ mä sittekki ottanu niitä toisia, vaikka n’oliki "vähä" kallehemmat.

Ku kumminki ne on niin isoo ja näkyvä osa persoonallisuutta, jotta kyllä niiren pitää tuntua omilta ja itte niistä pitää tykätä ainaki seuraavat kaks vuotta. (Tuolla hinnalla kyllä seuraavat 8 vuotta…)

No, tällä viikolla tuloo tili ja lomarahat, jotta enkähäm’ mä ne saa lunastettua. Siihen kyllä menööki sitte koko lomapurijetti, jotta mitää muuta menua ei nys’ saa ittellensä järijestää. Tosin ei oo yhtää mitää suunnitelmiakaa. Jos kirpparikierrokselle jonaki päivänä. Ja Art Ilmajoen vois käyrä kattomas.

Tänään m’oon sitte ollu Raijan kans syömäs oikeen pitkän kaavan mukahan. Istuttihin varmahan kolome tuntia toimittelemas Fransmannis. Sitte tarijoolija rupes käymähän kyselemäs, jotta ”Kaikki hyvin?”. Siitä pääteltihin, jotta se oikiasti tarkootti, jotta onkahan frouvaan persukset jääny kiinni tuoliihin. Jos ei, niin voitta poistua. Vaikk’ ei sielä väkiä palijo muita meirän lisäksi ollukkaa. Istuttihin sitte hetki torikaffilan katoksen alla satehensuojas, mutta sieläki rupesivat pistöhön tuolia ja pöytiä kasahan, jotta piti lähtiä sieltäki.

Mihinä on paikka, johona voi rauhas toimitella?! Ei meillä, ku isäntä on kotona, ei Raijan työnä, ku muksut on kotona. Mistä me löyrämmä rauhallisen paikan, mihinä istua puimas asioota ja parantamas maailmaa?

Tän’ aamuna nousin jo (!) puoli yhyreksältä. Ja harmittelin, jott’ en ollu nousnu jo aikaasemmin ku aurinko paistoo. Kapusin aamupalalle yläkertahan ja sovittihin isännän kans, jotta mennähän puoliltapäivin kehystyttämähän ny vihiroonki niitä kuvia. Laitan sitte vaikka kuvat tänne, mikkä kolome päätin pistää raamiihin.

Mä menin alakertahan petaamahan sängyn ja sitte ajattelin, jotta käyn pesuulla. Piti vain ensi ottaa pyykkiä pois narulta, jotta pääsi suihkun alle. Mutta samas soi ovikello ja mä luikahrin nopiaa pesuhuonehen nurkkahan näkymättömihin, ku olin vielä yövaattehis. Isännän viimmeesin työnantaja sieltä tuli tuomahan sille palakka- ja työtoristuksia oikeen kärestä kourahan.

Koira haukkuu ku vimmattu (s’ei tykkää ovikellon soitosta eikä ihimisistä, jokka sitä soittaa), mutta min’ en voinu sille äkseerata sieltä lymypaikastani. Onneksi isäntä oli ylähäkerras ja tuli sieltä vierasta vastahan. Ne meni sitte ynnä ja yhtenä ylähä ja mä sain pistää pesuhuonehen oven tiukasti säppihin ja mennä rauhas suihkuhun.

Pääsin iliman välikohtauksia pukeehin ja hiuksekki sain tällättyä niin eikähän taas ovikello soinu. Tällä kerralla siel’ oli imurikauppias. Isäntä sen pyörrytti ovelta. Meill’ on jo kakski imuria (ala- ja yläkerras omansa). Ei tarvita. Ja sitä paitti oomma justihin lähärös kauppahan.

Lopuuksi päästihin siis matkahan ja saatihin valittua kehykset. Velipoika tietää, mitä se mulle tarijuaa, ei yritäkkää mitää isoja krumeluuria tyrkyttää. (Niin siis velipoijall' on kehystysliiket, siel' on heleppo hoirattaa tällääset jutut.) Horvin siinä toimiteltihinki ennen ku sille tuli muita asiakkahia.

Me siitä sitte jatkettihin kauppoohin. Löysin nys’ sen hupparin, jota oon kattellu. Ov’ vähä sellaanen piremmän mallinen, jotta saa nuo pahimmat paikat mukavasti lymytettyä.

Käytihin vielä kirijastos ja apteekiski. Eikähän ny oo taas kaikki asiat hetkeksi hoirettuna.

Sen reissun aikana alakas piliveelöhön ja tuulemahan. Sataa ripahuttiki välillä. Ku päästihin kotia, paistoo taas aurinko. Ja jyräji johonaki Seinäjoen päällä. Mä menin parvekkehelle lukemahan, kus’ sinne paistoo aurinko. Mutta pian se tietysti meni pilivehen ja sitte oliki jo taas kylymä.

Ei ku tupahan, huppari ylle ja sukat jalakahan.. No, ei se mitää. Otin taas kirijan käteheni ja rupesin lukemahan. Ja söin muuten juustonaksuja niin palijo yhtehen menohon, jotta tuli tämän ehtoon kiintiö niistä täytehen.

Eileen ehtoolla vahtasimma Chevy Chase –komerian. (Tai siis, sen piti olla komeria.) Se alakas joskus puoli yhyrentoista mais ja loppuu vähä yli puolen yön. Aamulla sitte nukutti makiasti puoli kymmenehen asti!

Aamupalaj’ jäläkihin kello oli jo niin palijo, jotta neloselta rupes tulohon Käärmemiestä, Eläinkunnan ennätyksiä, Frazieria ja Kellarin kunkkua, jotta mulla meni pitkältä ehtoopäivähän yövaattehis roikootelles. Istuun telekkarin ääres vahtaamas ja virkkasin pitsiliinaa samalla.

Mikäs siinä. Mähän oon ny lomalla.

Sitte isäntä meni krillaamahan ja mä menin pukemahan. Pistin hantuukit pyykkikonehesehen, jott’ ei sentäs ihan ketuulle mee tämä päivä.

Mistä tuliki mieleheni, jotta isäntä sanoo nähänehensä ketun eileen ehtoolla kartanon takana. Kuovit oli huutanu härisnänsä penikoottensa puolesta, ku s’oli kulukenu pellolla. Harmi, jott’ em’ mä taaskaa ollu näkemäs. S’oli jo toinen kerta, kus’ s’on kuulemma kulukenu sielä.

No niin! S’on sitte kesäloma! Näillä näkymin sit’ ei vietetä pikiinit yllä (hukkaostos olsivat siis ollehet) vaan villasukat jalaas. Eileen ehtoolla piti pistää oikeen lämpyä päälle, ku oli sellaanen kostiankalasia ilima ihan tuvaski.

Sain sen klasinpesu-urakkani eileen valamihiksi ja päätin, jotta sitte pitää vielä huusholli siivota perusteellisesti ennen ku voi heittäytyä oikeen kunnolla lomaalohon. Meinasin jo ehtoolla ruveta, mutta sitte ajattelin, jotta olokohon, ku isäntäki vain vahtas televisiota. Ei s’olsi kumminkaa mua auttanu.

Ei tosin tänäänkää menny ihan niin ku olin kuvitellu. Mä nimittäin ajattelin, jotta se kantaas matot pihalle ja tomuuttaas ne, mutta se vain luki lehtä. Mä sain sitte jo mattoja kanniskellesnani selekäni kipiäksi. Mutta pahalla sisulla tein sen kumminki ku ei toinen kerran korvaansa lotkahuttanu. Pyytelemähän min’ en alakaa. Jos ei raavas mies itte hoksaa, niim’ mä saanki olla vähä häjynä. Vai?

Min’ en tykkää siivuamisesta sitte pätkän vertaa. Ja tuo selekä tuloo aina kipiäksi. S’on kyllä ihan omaa noloutta, ku imuroores ja laattioota pestes oon koko aijan sellaases kummallises askareskumaras, vaikka vois aiva hyvin teherä saman työn suorana seisten. Mutta ainahan sitä pitää johonki sängyn alle tai rappujen alle kumartuulla.

Sev’ verran isäntä tuli auttamahan, jotta imurootti ylähäkerran kum’ mä imuroottin alahakerran. Sitte se pesi porstuan maton, ku koira oli kipiänä olles vissihin lirahuttanu siihen.

Ei siinä menny loppujen lopuuksi ku kolome tuntia kuv’ vain sai alaattua. Ja ny on huusholli siivos enkä sitte hetkehen taas kunahrakkaa siihen suuntahan.

M’olin niin hikinen ja hietaanen mattojen tomottamisesta, jotta mun piti mennä suihkuhun pesöhön enimmät pois ittestäni.

Sieltä tultuani m’olin jo näläkäänen ku susi. Isäntä tarijos sitte ruaat tuos likeesellä Teboililla, ”ku sai halavalla”. Ja hyväähän se oli. Eikä tarvinnu itte keittää.

Ajeltihin sitte äireen työ ja kierrätettihin sitä taas sellaasella puolen tunnin happihyppelyllä. Sillä reissulla trookattihin sen entinen työkaveriki. Ku päästihin takaasi Tuulikellohon, oliki sielä jo kaffeen aika. Me lähärimmä kauppahan ja päästettihin äitee kaffeelle. Mä toin äireen pleiserin kotia. Pitää sitä vähä siistiä, ku on parin viikon päästä ne rippijuhulat. Siin’ oli jotaki ruaan plänttiä rinnuksilla. Putsaalen ne pois, niin on muori taas sitte siistinä juhulihin.

Ruokakaupas käytihin tullesnamma ja nym’ mä sitte alakaan lomalle! Oon lukenu ja syöny hyväskäästä. (Kuinkahan tuhuris kunnos mä oonkaa nelijän viikon päästä, jos tätänsä jatkuu!)

Keskiviikkonaki mennähän taas Raijan kans johonki syöpööttelöhön. Enkä meinaa laskia kaloria.

Klasinpesuprojekti on erenny ny siihen vaiheesehen, jotta enää yhyren kämpän klasit on pesemätä. Ne mä pesen tän’ ehtoona. Huomenna suursiivous ja sitte lomavaihret päälle. Se tarkoottaa, jott’ en tee yhtää mitää. Jons’ ei huvita.

Poika sai sitte ajokortin. Kyllä sen naama oli niin aurinkoonen kus’ se tuli mulle työmaalle sitä ilimoottamahan. Ja varsinki ku oli saanu vielä ajaa isänsä autolla tänne. Annoon sille sitte 50€:n ”stipenrin” pensarahaksi.

Sej’ jäläkihin sit’ ei kotona näkynykkää ku väipährökseltä.

Tuo ajokortin saaminen varmahan lievensi sitä tuskaa, jott’ ei se keriinny saara lippua Provinssirokkihin. Olivat jo loppuhunmyityjä kus’ se vasta havahtuu, jotta sinnekki pitääs..

Säätä on tänään ollu kaikem’ moista. Yöll’ oli mittari ollu nollas, aamulla paistoo aurinko, äsköön satoo kaatamalla ja nyp’ paistaa taas aurinko. Mutta kylymää on. Täytyy kaivaa villasukat esille niiren pikiinien sijahan (joita ei siis yhä vieläkää oo hankittu eikä taireta näin muoroon – tai muorottomuuksin, ku peilikuvaansa kattoo - hankkiakkaa).

Mulle tuloo Sara-lehti ja viimmeesimmäs oli Arjen psykologiaa –osastos sellaanen kirijootus, joka oikiasti pysährytti mun. Tuli niin likelle. Mä siteeraan tähän teille joitaki kohtia siitä jutusta:

”Keski-iässä se tulee – tunne, että minussa on vielä paljon hyvää käyttämättä. Voimia ja lahjoja, joita en täysin ole löytänyt.”

”Itseen tutustuminen vaatii aikaa, rauhaa ja rehellisyyttä ja halu ja tarve parempaan itsetuntemukseen kasvaa keski-iässä.

- Mutta kaikista ei siihen ole. Kasvuhaasteen voi hukuttaa esimerkiksi yliaktiivisuuteen ja yrityksiin kontrolloida vimmatusti niin omaa kuin muidenkin elämää, perheneuvoja, kirjailija Kaija Maria Junkkari sanoo.”

”Keski-ikä haastaa tekemään inventaariota tähänastisesta elämästä. Jos siihen uskaltautuu, saa huomata, että elämällä on vielä paljon mahdollisuuksia tarjottavana.”

”Tunteista on usein helpompi puhua kuin kohdata ne. Tunteet voi myös upottaa syömällä tai juomalla.

- Alkoholi tai herkuttelu tarjoaa helpon ja nopean pakotien ulos ristiriitaisista vaatimuksista ja ahdistuksesta.”

”- Kysyn joskus asiakkailtani, kenen silmin he katsovat itseään. Moni katsoo itseään kriittisen äidin tai miehen silmin sen sijaan, että eläisi itsensä näköistä elämää. Ketään ei ole tarkoitettu nääntymään tunkkaisiin ihmissuhteisiin tai muiden hyväksi käytettäväksi. Aina kun tuntee riittämättömyyttä tai häpeää, kannattaa tarkistaa, kenen silmin itseään katsoo, sanoo Junkkari.”

Ja täs kohtaa mä sitte jo rääjyyn..

”Keski-ikä haastaa meitä tutustumaan omaan varjoomme. Varjo on elämätöntä elämää, joka alkaa vaatia huomiota. Varjosta saa vinkkejä kuulostelemalla, milloin on eniten oma itsensä ja mitkä asiat elämässä tuovat iloa. Varjo näkyy tilanteissa, joissa tunnemme olevamme kotonamme.

Varjo kuvastaa niitä alueita ja ominaisuuksia, joille ei ole siihen asti ollut elämässämme tilaa, joita olemme ehkä hävenneet, pelänneet tai ajatelleet, ettei se kuulu minulle.

Sveitsiläisen psykiatri Carl Gustav Jungin mukaan varjo on 90-prosenttisesti kultaa. keski-iässä moni löytää itsestään ennen tunnistamatonta potentiaalia, jämäkkyyttä tai herkkyyttä.”

Tuon elämättömän elämän varijon mä tunnen nykyysin niin hyvin - ja raskahana!

”Käsitys itsestämme vaihtelee. Usein kuvittelemme itsemme miellyttävämmäksi kuin olemme. Välillä taas peilistä näkyvät vain rumat ja huonot piirteet. Jos katsoo itseään liian pitkään samasta kulmasta, kuva vääristyy.”

”Omasta elämästä täytyy ottaa vastuu, mutta itseään kohtaan tulisi olla myös suvaitsevainen. Kannattaa erotella asiat, joihin voi vaikuttaa, niistä, joihin ei voi vaikuttaa, ja hyväksyä se, ettei kaikkea voi hallita.

Elämänkaaren eri vaiheisiin liittyy myös surua ja luopumista. Esimerkiksi vaihdevuodet merkitsevät erään vaiheen päättymistä naisen elämässä. Suremme sitä, minkä aika on ohi, vaikka samalla voisimme iloita uuden elämänvaiheen hyvistä puolista. Mutta surusta on hyötyäkin. Sen avulla pääsee irti entisestä.

Pettymykset eivät tarkoita epäonnistumista. Kaija Maria Junkkarin mukaan juuri pettymykset ja kielteiset kokemukset ajavat ihmisen sisäiseen työskentelyyn. Inventaarion jälkeen osaa entistä viisaammin valita itselleen sopivan elämäntavan ja elämästä tulee yhä enemmän oman näköistä.”

Miksi, oi miksi näiv' viisasta tekstiä – enkä mä osaa soveltaa sitä? Tunnistav’ vain itteni monesta kohtaa..

Lauantaina lähärettihin heti aamusta asioolle. Ensi käytihin äitejä kattomas ja kierrettihin sen kans pieni lenkki. Sieltä ruokakauppahan ja torille hakohon kesäkukat (vihiroonki). Kotia tultua keitettihin ja ruaan jäläkihin menin pistämähän ne kukat ruukkuuhin.

Oon taas niin kauan suunnitellu klasien pesua, jotta päätin toteuttaa sen ny vaiheettaan: yhyren huonehen klasit per päivä. Alootin makuukamarista. Se oliki aiheellista, sillä sellaanen tomu lähti karteekiista, jotta huh! Pistin sitte köykääsen, valakoosen pitsikapan tilalle.

Sitte lähärin pyörällä Tokmannille kattelemahan siskoon ainokaaselle lapsenlapselle rippilahajaa. Samalla reissulla sovitin epätoivon vimmalla ittelleni kesähousuja. Mutta ku on ”siunattu” kropalla, johonka ei mikää rettu passaa, niin housuuta jäin. Onneksi oli sentäs omat sortsit joukos, jott’ ei ny sentäs ihan iliman tarvinnu kaupasta poistua.. Niin – ja se rippilahajaki jäi ostamata, ku ei valikoomista löytyny mitää niistä, joita rippilapsi oli toivonu.

Ehtoolla sitte kattottihin Avara luonto, sej’ jäläkihin saunoottihin ja sitte kattottihin vielä Selviytyjät ennen ku lähärettihin treffaamahan Reijaa Kurikkahan. Se kun meni lupaamahan, jotta tarijuaa mulle hampurilaasaterian Ammuvainaan lausumista vastahan. ;) S’ei vain hoksannu, jotta meiltä lähtöö kaks. Niinku Majakka ja Perävaunu. Mä mihinkää pääse yksin! Enkä varsinkaa puoli yhyrentoista aikahan lauantai-illalla Kurikkahan, mihinä on Haku Päällä –festarit menos..

Mutta kyllähän oli hauska tavata nenästä naamahan, ku ollahan täälä netis tutustuttu. Isäntäki – pizzamestari – oli töis, jotta saatihin tutustua siihenki samalla. Ja täytyy sanua, jotta näläkääsenä ei sitte lauantaiehtoolla tarvinnu maata mennä.. Tai sunnuntaiaamun puolellehan se maatameno taisi lopuuksiki siirtyä. Kiitos Reija ja Jarmo!

Pyhäaamulla nukuttihinki sitte pitkähän. Ja ku ylähä noustihin, niin aamupalan jäläkihin pistin pyykkikonehen laulamahan ja ku sain pyykit narulle, ähärettihin pyörälenkille. Polijettihin 18 kilometriä sellaasta kuolettavan tylysää reittiä, josta sanoon, jott’ en sitä enää toiste tänä kesänä halua pyöräällä.

Kotia tultua taas uus konehellinen pyörimähän ja isäntä rupes krillaamahan.

Ruaan jäläkihin lähärettihin Citymarkettihin sitä rippilahajaa kattelohon. Sieltä onneksi löytyy. Tosin löytyy palijo muutaki: kengät (20,-), caprit (35,-), pellavahousut (30,-) ja farkkuhame (15,-)… Jotta tuli kyllä ihan hintoohinsa se lahaja. ;) Mutta oon kyllä tyytyväänen ostoksihini.

Kaupasta tultua pesin sitte kuistin klasit. Ja totesin, jotta klasinpielet kaipaas maalausta ja uluko-ovi uuren listan. S’oli ihan märäntyny.

Samalla pyykinpesu jatkuu. Vissihin kaikkiastansa nelijä konehellista pesin eileen. Pari konehellista sain jo kuivina poiski, mutta loput jäi narulle. Sielähän ny viruuntuvat, ku nimittäin yöllä sitte alakoo sataa. Ja sataa aina vain.

Luonnolle se toki teköö oikeen hyvää. Nurmikkoki alakas jo olohon aika kuollu. Paitti voikukat. Ne voi ihan hyvin.

Tämä viikko vielä töitä ja sitte alakaa LOMA!

Ompa ollu aiva ihanat ilimat koko pyhänaijan!

M’oon maata rötköttäny tai istunu puutarhatuolis kirijan kans, niij’ jotta eileen jo vähä onnistuun käristämähän valakoosta nahkaa punaaseksi.

Eileen aamulla mull’ oli jo kahareksalta parturi. Laitettihin vähä tummaa färiä alahiuksihin ja vaalennettihin vielä pikkuusen päälliosaa.

Sieltä kotia ajellesnani mulle päsähti päähäni kysymys: ”Mitä mulle kuuluu?”. Oottako oikiasti kysyny itteltännä, mitä teille kuuluu? Em’ mä ainakaa. Sitä vastausta m’oon ny täs pyöritelly kaks päivää.

Jos joku kysyy, mitä kuuluu, siihen alakaa luettelohon mukulaan kuulumisia: ”Poika sai ihan hyvän toristuksen. Vaikka kaks kurssia oli hylijätty, niim’ muista oli pääosin kolomosia, niij’ jotta toristuksen keskiarvo oli 3,02 ja pääsi haluamallensa voimmatalouslinijalle. Flikka taas puolestansa oli vetäny viitosia muuten, mutta yks nelonen sinne oli livahtanu joukkohon ja siitäkös s’oli pahalla päällä. Ja äitejä on käyty kattomas ja ulukooluttamas.”

Mutt’ ei sanaakaa siitä, kuinka mä itte voin. Tai voin mä kertua, jotta sain palakinnon ja töis on aika rauhallista..Ja joo – ilimoosta on tullu nautittua..

Eikä sen enämpää. Ittelleni mä oon ny hakenu vastausta tuohon kysymyksehen. Mitä mulle kuuluu?

Mä luulen, jotta tekis itte kullekki hyvää pysähtyä kysymähän sitä itteltänsä. Ja vastata rehellisesti.

Min’ oon ny tullu siihen tuloksehen, jotta em’ mä voi sanua olevani ihan onnetoon. Mutta en onnellinenkaa. Joku sellaanen kaipaus ja täyttymättömyyren tunne on olemas. Tuntuu, jotta oon pitkähän eläny vain toisille ja kaipaasin hirmuusesti ny omaa aikaa elää niinku mä itte haluaasin. Iliman tilivelevollisuutta yhtää kellekkää. Aharistaa välillä niim’ maan pirusti!

Ja koska tämä mun plokini on julukinen, en voi tännekkää kertua kaikkia ajatuksiani.. Enkä kaikkia voi koskaa pistää runoohinkaa. Ne ajatukset täytyy jäärä vain mulle ittelleni. Tai ehkä mä joskus käyn niitä ystävän kans läpi. Ystävän, joka tuntoo ja tietää mun jo niin pitkältä aijalta, jott' ei se hätkährä enää mistää mun ajatuksistani.

No, se siitä. Kesälomahan ov’ vielä kaks viikkua. Melekeen jo orotan sitä, vaikka olin aluuksi tyytymätöön, kun mun piti ottaa jo nyt tuo loma. Olsin tykänny lomaalla mieluummin vasta heinä-elokuus. Mutta jos ens vuonna sitte.