Syksyn kalasiat ilimat yllätti rysäyttämällä ja ny pitää totutella siihen, jott’ei enää tarkenekkaa lähtiä paitahiaasillansa töihin. Ei eres autolla.

Syksyn tulon havaattoo siitäki, jotta kansalaasopiston ilimottautumiset on alaannu. Minäki könnäsin sielä muiren innokkahien kans melekeen kaks tuntia, jotta pääsin ilimottautumahan kaikille kurssiille, joillekka halusin. Tai tarkemmin sanottuna ilimoottauruun vain kolomelle. Yhyren jätin vielä harkintahan ja yks alakaa vasta keväällä.

Ny pistin nimeni tiistaiehtoon step-aeropikkihin, keskiviikkoehtoon countrytanssihin ja torstaiehtoon pännärinkihin. Voitta arvata, jotta mua näkyy sitte täälä entistä harvemmin.

Paitti jotta kyllä mun vissihin pitää kumminki yrittää käyrä ahkerasti konehella, ku eileen päätin liittyä Keventäjihin ku ei tästä yksin laihruttamisesta taharo tulla mitää ja usko alakaa loppua ku painonpurotus pysähtyy. Otin heti vuoren jäsenyyren ja pistin tavootteheksi sinne vuoren päähän olla 15 kilua köykääseet. Saas nähärä, saanko eres kolomannesta siitä, mutta m’oon sitä mieltä, jotta jokahinen kilo pois vyötäröltä on saavutettu voitto. (Ei oo kyllä vielä tähystettyä havaantua eres pienen pienestä voitosta…)

Mahalihasliikkehiä oon teheny joka aamu ny toista kuukautta. Päätin lisätä yhyren joka aamu ja ny ollahan vähä yli seittemäskymmenes. Ei istumahannousuja, mutta sev’verran, jotta hartiat ja lavat irtuaa vähä laattiasta.

Tänään olin pännäringin vetäjän ja yhyren rinkilääsen kans paikallisella ABC:lla kaffittelemas. Päivitettihin kesän kuulumiset ja kuullosteltihin tulovia. Tää toinen rinkiläänen vähä innostuu kans tuosta laihrutushommasta. Se lupas vähä tsiikaalla kans sinne sivuulle. Oltaas sitte niinku kaharen hengen iskuryhymä, jos seki kokeelis liittyä. Saataas tsempata toinen toistamma.

Etelän ukkoonen teki pääkonttorin serverille hallaa ja hajotti sen niin, jotta m’olimma keskiviikosta alakaan iliman sähköpostia. Eileen sitte meni lopukki linijat. Työohojelma kaatuu aamuyhyreksältä ja netti samoon. Puhelin toimii aijoottaan ja faksiki vissihin joskus. Meill’ oliki sitte tosi rauhallinen päivä – niin rauhallinen, jotta rupes aiva aharistamahan se tekemättömyys ja orottelu.

Tänään vasta kymmenen mais saatihin yhteyret kuntohon. Sitte saiki teherä kaharen päivän työt. Paitti, jott’ei keriinny tietystikkää kaikkia.

Eilisehtoo mulla meni sen äänileheren lukemisen kans aika tyynni. Ja tänään meni vissihin liki kuutehen ennen ku olin kotona kauppareissulta. Sitte vasta ruvettihin laittamahan ruokaa. Onneksi Riittan Herkun äiteet on teheny pizzaa, jotta mä sain vain pistää sen uunihin.

Huomenna pitää mennä kattelohon poijalle kenkiä. Jos kerkiää, niin ajattelin käyrä äiteenki työnä huomenis. Jäis pyhä sitte ”omaa aikaa”. 

JOS

Jos minä

kuolisin nyt,

katuisin

ainoastaan sitä,

että en koskaan

elänyt.

***

Tänään ei lauluja synny..

Mutta hetkeksi jaksoon innostua, ku postis oli tullu kansalaasopiston ohojelma. Tuloo rankka vuosi, jos meinaan kulukia kaikes, mihinkä ny vielä täs vaihees kuvittelen ilimoottautuvani: step-aerobick, coyntrytanssi, pännäpiiri, koristemaalaus, korutekstaus..

Ny taitaa käyrä niin, jotta jätän tuon aeropikin ensimmäästä kertaa välihin ja yritän sitte käyrä vaikka salilla tai lenkillä.. Pelekään vain, jotta se tuloo jäämähän, jos en ilimoottauru sinne aeropikkihin. Mutta tuloo tosi raskahia viikkoja, jos on nelijänä ehtoona viikos kurssi. Sellaanen pätkä tulis tuos loka-marraskuus. Kaikkista pimeempähän ja ankeempahan aikahan. Voi olla, jott’ei tuu mitää, ku tuo virta tuntuu ny muutenki olovan niin kovin vähis. 

Joo-o.. Pääs surraa niij’ jott’ei taharo peräs pysyä. Mutta yhtäkää järkevää ajatusta sielt’ ei saa pihalle..

On tapahtunu niin palijo kaikel’ laasta. Töis enimmäkseen.

Pistin eileen paperit yhtehen auki olevahan työpaikkahan, vaikka omallaki työmaalla luvattihin ”tarkistaa” palakkoja samalle tasolle ku pääkonttorin naisilla. Silti päätin kokeella. Mä rupian olohon jo niiv’ vanha, jotta jos vielä meinaan työmaata vaihtaa, niin ny rupiaa olohon viimmeeset aijat.

Muuten apaattinen olotila jatkuu..

YKSIN

Olen sulkenut

itseni maailmasta.

Lukinnut

ovet ja ikkunat

perässäni

ja jäänyt

hiljaisuuteeni. 

Eileenen päivä meni yleesen ja yhtöhöösen apatian merkiis. Kaupas käytihin ja laitettihin ruoka. Sitte vain olla jurnotettihin. Ei jaksettu lenkille eikä mitää. Oli vain niin kertakaikkisen vetämätöön olo

Ja ku on vähä ankia olo, sitä yrittää parannella syömisellä, mikä on sinänsä vihoviimmeenen konsti. Mutta niivä vain kävi, jotta eilinen meni vähä syömisen puolelle.

Tänään sitte aurinko paistoo komiasti, ku heräsin. Niinpä päätin, jotta meemmä pyörillä äitejä kattomahan. Siitä tuli yhtehensä sellaanen vähä vajaat 26 kilometriä. Ja sitte tämä pyhä on mulle aina pakollinen pyykkipäivä. Ja työvaattehet silitän valamihiksi, jott’ ei oo sitte viikolla murehena.

Täs on jotaki perijantaiehtoon ja eilisen päivän tunnelmista:

MUUMIO

En ollut tarpeeksi nopea.

Se saavutti minut,

yllätti takavasemmalta

ja kietoi harmaaseen seittiinsä

kuin hämähäkki saaliinsa.

Teki liikkumattomaksi paketiksi

ja nauraa ilkkuen selityksilleni,

että olen oikeastaan

ihan liian nuori vanhukseksi.

Eileen meill’oli töis päälliköötä pääkonttorilta. Siinä seleviteltihin tulevia kuvioota, ku se meirän pomo ny sitte lähtöö sinne koulunpenkille. Jotenki ei ihan tullu levollinen olo ja niinpä päätin pistää paperit yhtehen paikkahan, jot’oon tuos miettiny ja pyöritelly mielesnäni. Pistän sev’verran korkiemman palakkatoivehen, jotta kannattaa ottaa vastahan, jos sattuus kohoralle lasahtamahan (minkä varahan en kyllä palijoosin laske).

Kaffiteltihin ja lahajoottihin pois lähtevää – ja tirahutettihin muutama tippa silimäkulumasta. Voi olla maanantaina outua mennä töihin, ku ollahan taloushallinnos kaharestansa toisen toimistosihteerin kans. Siihen kuulemma tullahan kattelemahan joku, joka avustaa sitte ostopuolellaki tarvittaes.

Koko viikko on ollu yhtä häslinkiä ja vastoonkäymistä. Eileenki kones tilttas sillä välin, ku oltihin sielä kakkukaffeella. Siinä meni mun päiväni ihan plöttyhyn taas. Ja tänään mun piti lähtiä poijan hoitopalaverihin jo puoli kaharen mais, jotta piti kummasti kiirusta, jotta pääsin eres joinki aijan tasalle töiren kans.

Onneksi on pyhänaika ja saa huilata kaikes rauhas. Toivottavasti ei kukaa oo keksiny mitää pakollista menua!

Ai niin, siskoo oli käyny sosiaalihoitajan puheella kyselemäs, olisko äiteelle jotaki muuta paikkaa. Se on ny ollu tyytymätöön, kun se joutuu muuttamahan tutusta kämpästä pois. Rementikolle olis tärkiää, jotta elämä kulukis maharollisimman muuttumattomana.

Niij’ja yhtenä yönä hoitolaitoksen johtaja oli ollu käymäs sielä (niill’ei normaalisti oo sielä ketää yöllä). S’oli sitte poikennu äiteenki kämpäs ja äitee oli kysyny, jos se auttaas häntä vessahan. Vastaus oli ollu herttaanen: hän ei yöllä rupia ketää viemähän vessahan, sullahan on sitä varte vaippa, päästä siihen. Äitee sanoo, jott’ei enää tohori pyytää mitää.

Ja yks asia, mitä me oomma moittinu sielä koko aijan; ne asukkahat ei pääse sieltä pihalle, ku siel’ei oo pyörätuoliluiskaa. Mitä sitte tapahtuus, jos tulis tulipalo? Esim. yöllä, ku siel’ei oo henkilökuntaa? Kuka (ja kuinka) ne muorit sais sieltä sängyystä pyörätuolihin ja rollaattorin sarvihin ja pihalle?

Niij’ja nettisivuulla niill’on maininta, jotta siel’on nelijä yhyren hengen huonetta ja kaks kaharen hengen huonetta. Mihinä ne yhyren hengen huonehet on, ku kaikis, mihinkä mä oon kurkannu, on kaks asukasta?!

Kolomannen viikon salro painonpurotukses jäi heikoksi: vain 0,4 kg. Eli kokonaastulos on ny -2,1 kg. Pareet tietysti ku ei mitää. 

Pyhä meni kotona. Pesin pyykkiä, luin, täytin ristisanatehtäviä ja valamistauruun tulevahan työviikkohon.

Maanantai oli töis mielenkiintoonen: meit’ oli kolome kymmenestä paikalla. Onneksi oli hilijaanen päivä. Ehtoolla olin kuitenki aika ventti ja kun sain leheren luettua, rupes silimät niin lopsumahan, jotta paiskasin soffalle maata. Isäntäkää ei ollu tohtinu tulla tupahan, ku kuulemma murajin niin tarmokkahasti petini puolesta..

Onneksi kerkesin jalakeelle justihin ennen ku siskoo miehinensä tuli kylähän! Olis ollu nolua, jos emänt’ olis hornannu täyttä häkää, ku vierahat tuloo tupahan.. Oli pitkästä aikaa mukava toimitella oikeen kaikes rauhas. Malttoovat hetken istuakki kyläs.

Tänä päivänä on sitte ollu töis niin kiirus, jott’ ei oo keriinny kissiäkää sanua ku pitkähäntääseksi eläämeksi. On ollu jos jotaki selevitettävää ja mulle ny sitte lankes pomon lahajajärijestelyt. Niin henkilökunnan ku firmanki. Ja kakun tilaaminen.. Onneksi sain ne aika hyvähän mallihin.

Isännän kans oli puhet, jotta ehtoolla mennähän kuntosalille, mutta ku oli niin ihana sää, niin totesin, jotta eiku pyörän selekähän. Nyt meinas tulla vain lyhkäänen lenkki, jotta jouruumma vähä kiertelemähän, jotta saatihin vajaat 15 km kasahan. Hassua, kuinka äkkiä alle kymmenen kilometrin lenkki alkaa tuntua olemattomalta!

Laitettihin sauna lämpiämähän ku lähärettihin ja niin saatihin mennä saman tien saunoomahan ku tultihin kotia.

Nyt tekis mieli jotaki suolapalaa.. Mutta arvaako syörä, ku meinaan kattua sen nelijäree-rokumentin maailman lihavimmasta miehestä..

Poika tuli eileen lomille ja muistutti, mitä menin lupaamahan viimme pyhänä: mennähän sen kunniaksi Kotipizzahan syömähän. Mä olin olevinani fiksu ja otin kanasalaatin ja laittikokiksen..

Poika lähti sieltä päin kaveria treffaamahan mutta kävääsi sitte johonaki vaihees kotona pesuulla ja pisti ykköset ylle. Sitä tultihin sitten autolla hakemahan ja oli puhet, jotta se tuloo viimmeestään yhyreltä kotia. Kolomelta heräsin, ja totesin, jott’ei oo tultu. Soitin – ”Joo, mä tuun pian.” Puoli kuurelta heräsin seuraavan kerran ja totesin, jotta sen käsitys sanasta pian on ihan eri ku mun. Ei ollu vieläkää kotona. Soitin taas. ”Joo, mä tuun kohta.” No, se tuli sitte torellaki aamukuurelta! Ei toimi näin tämä homma!

Poika tietysti nukkuu tänään ehtoopäivähän asti. Mä kannoon petivaattehet tuulettumahan ja sitte lähärimmä isännän kans ostoksille. Tyytyvääsin olin siihen, jotta löyrin jumppahousut ittelleni. On mulla kyllä yhyret, mutta saa olla toisekki sitte ku talaven jumpat ja kuntosalikäynnit taas alakaa oikeen täysillä. Verkkarit pakkaa olla liika kuumat.

Kotia tultua keitettihin pernoja ja tehtihin kuppinuputesta. (= Voita, suolaa ja kuumaa maitua + ruohosipulia kaffetkuppihin soosiksi pernoolle.) Syönnin jäläkehen luin kaikes rauhas päivän leheren, sitte kannoon petivaatteet takaasi paikoollensa ja laitoon puhtahat lakanat. Isäntä kuuluu murajavan nojatuolinsa puolesta. Mä pistin sille lapon pöyrälle, jotta lähärin polokemahan sataa kilometriä täytehen. (Mun pyörän mittarista puuttuu vajaat 10 km, jotta tulis sata täytehen.) Mutta em’ mä pääsny sen sivuutte herättämätä sitä. Se halus joukkohon. Se nimittäin osti pyöräl’ lestahansa pehemustehen. Samalla se vaihtoo toisen lestan pyörähänsä, mutta ei ollu sekää kuulemma hyvä. Sillä miehell’on kans aina lesta päin persettä!

Saatihin kumminki mun mittarihin se sata täytehen, ja vähä yliki, ku lenkin pituus oli 12 km.

Ehtoo on sitte kulunu saunoomisen ja television vahtaamisen paris. Huomenna sitte uuret kujeet. Tai vanhat: pyykinpesua ja krillausta.

Ai niin! Toisen viikon salro painonpurotukses oli 0,9 kg, eli nyt kahares viikos on menny yhtehensä 1,7 kg. Nesteetä tietysti, mutta suunta on kumminki oikia!  

Eileesestä heltehestä huolimata saimma ittemmä polokaastua liikkeelle. Lähärettihin kiertämähän lenkkiä, joka koukkas yhyren riippusillan kautta.

Ajoomma vähä harhahanki, ku siit’ oli napattu viitta pois. Alakukesästä ajelimma siitä ohi ja totesimma, jotta sinne on oikeen viitta. Nyt sit’ei ollu enää puus eikä maas. No, ajettihin pari kilometriä ylimääräästä ja sen mutkan kans meille kertyy mittarihin vähä yli 24 kilometriä. Isäntä valitti persustaansa, mutta mull’on omasta takaa niin hyvät fyllit, jott’ei mulla ollu hätäpäivääkää. Ja om’ mulla pareet lestaki ku sen pyöräs. Aikaa en havaannu kattua, mitä meiltä meni sen lenkin kiertämisehen, mutta eileen oli sev’ verran tuulta, jotta keskinopeuski jäi maanantaisesta lenkistä aika palijo. Mutta toivottavasti se ny kumminki jonku kalorin poltti. Maltoon nimittäin olla sitte ehtoon syömätä.

Tänään on ollu töis hikiset oltavat sanan kaikis merkityksis. Ilimankosteus  on melekoonen, puhelin on soinu ja reskontras oli yli 20 sivua käsin syötettäviä. Meni kolomehen asti ehtoopäivällä ennen ku sain reskin valamihiksi.

Pomoll’oli tänään syntymäpäivä. Mulla oli sille varattuna jouluksi murrerunokirija, mutta kun se ny ei sattunehesta syystä oo enää jouluna meillä töis, niin annoon sen kirijan jo nyt.

Ens viikolla meille kuulemma tuloo talousjohtaja pääkallonpaikalta näis työkuvioos. Saas nähärä, mitä ne meirän päänmenoksi keksii..

Täspä ny tällä erää tärkeemmät. (?) Palaallahan! 

Ny on sitte jo reiru viikko töitä takana. Välill’ on ollu kiiruhumpaa, toisinansa taas on ehtiny vähä hengähtääkki.

Jotenki ny tuntuu pöllööltä, jotta niin pelekäsin sitä reskontran tekua tuolla uurella ohojelmalla. Ainaki tämä viikko on vielä menny hyvin. Tokihan s’on selevää, jottei kaikkia kommervenkkiä oo vielä tänä aikana tullu vastahan, mutta toisaalta mun tarttoo enää tällä erää teheräkki sitä vain kaks viikkua. Sitte varsinaanen reskontranhoitaja tuloo lomalta ja mä pääsen takaasi omihin hommihini täyspainoosesti. Nyt tahtoo olla, jotta jotaki joutuu aina jättämähän tekemätä, ku ei kaikkia kerkiä. Reskontraa ei voi jättää tekemätä, siis jotaki omista töistä täytyy jättää jemmahan. Tänään oli sellaanen tilanne, jotta jäin tunniksi ylitöihin, jotta sain reskonran oortninkihin. On sitte mukaveet alaata maanantaina, ku ei oo vanhoja retajamas alla. Ens viikolla on kumminki omat murehensa.

Kuntooluki on taas alaattu. Oltihin tiistaina salilla ja keskiviikkona oli kummallaki rintalihakset kipiänä, niij’ jottei eileen vielä teheny mieli lähtiä uurestansa. Niinpä kuntooltihin sitte siivuamalla. Aamuusin teen mahalihasliikkehiä. Ei mee tällä hetkellä ku vasta vajaat 50. Viimmeeksi meni jo sata parahimmillansa. (Ensimmääsen viikon salro on -0,8 kg.)

Huomenaamulla meen parturihin. Olsin tahtonu sekä kiharat että färin, mutta ku ei niitä voi laittaa yhtä aikaa, niin totesin, jotta kiharat on ny tärkiemmät, ku päätä pitää pestä joka päivä ja sittekki se on päätä myören ja latvat näyttää lähinnä ylikasvanehelta supinkarvaaselta ajomiehenlakilta. Vaihran ny parturia viirentoista vuoren jäläkihin.. Jos sais vaikka jotaki vaihtelua hiusmallihinki. En tierä, mitä vanha parturi tuumaa – suuttuuko. No, s’on sitte sen aijan mures.

Huomenna päivällä meemmä jokilautta-ajelulle. Velii on haastanu meitä omia sisaruksiansa ja morsmaikkunsa sisaruksia yhtöhööselle kesäretkelle. Mikäs siinä ku ei oikeen pahaa keliäkää luvattu. Tuskin se ainakaa sen paheet voi olla ku firman kesäretkellä!

Ei mulla nykkää tämän kummempia uutisia oo. Käyn kiertelemäs vähä ja kattelemas, mitä muille kuuluu.