Käytihin ehtoolla Tokmannilla hakemas koiralle evästä ja mulle virkkauslankaa. Oon aina vain tekemäs tuukia (= liinoja) tänne työhuoneheseheni. Viimmeenen on ny valamistumas, mutta lanka loppuu kesken.

Tokmannilta jatkettihin äireen työ. S’oli sielä jo kuurej’ jäläkihin ehtoolla yöpaitaasillansa. Ja niin näytti olevan jo muutama muuki muori. Älyttömän varahin pistävät ne maata! Sitte ne herää aamuyöllä ja ne tunnit aamuhun, ku henkilökunta tuloo töihin, ov’ varmasti pitkiä.

Äiteen tykyä kurvattihin sitte hakohon isännär’ raktori. S’oli sillä menny hakohon autuansa huollosta. Oli jättäny raktorin matkahuollon pihahan.

Sitte käyyn tankkaamas janoosen menopelini ja siinä meniki taas yhtäkkiä pitkä penni silooseksi.

Kotia tultua katteltihin Salakkarit (joo joo, oom’ mä tosisnani!) ja sej’ jäläkihir’ ruokiin koiraj’ ja kanelin (= kanin).

Isäntä jatkoo telekkarin vahtaamista ja mä tulin konehelle. Tulostin monta sivullista erilaasia fonttia, jotta mikä miellyttääs nuon niin ku parahiter’ runokirijas. Niitä pitää nys’ sitte ruveta karsimahan. Ku yhyren kumminki vain voi valita.

Tänä aamuna nukuun puoli yhyreksähän asti. Siitä sain palakaksi tykyttävän päänsäryyn, joka ei oo yltyny oikeen kunnon päänsäryyksi, mutta ikävästi vaanii ihan aivolohkon (?) takana koko aijan.

Ruaaj’ jäläkihin käytihin kaupas ja mä hain ittelleni samalla Beroccaa. Jos sillä vaikka friskaantuus. En tohtinu ottaa niitä poretaplettia. Mä ajattelij’ jotta jos s’on hyvinki pahaa. Otin sitte niitä nieltäviä versioota.

Vähä on taas kumminki sellaanen olo, jotta päikkäriille tekis mieli.. Vaikka pihalla paistaas aurinko ja oikiastansa pitääs lähtiä pyöräälemähän. Mutta ny ei vain huvita. Ei jaksa.

Onko pakko, jons’ ei taharo?

Vihiroonki aurinkua! Jeee!!

Työkaveri tuumas aamulla mun päästäni, jotta piristää ilimettä. Pitääskö mun päätellä siitä, jotta aikaasemmin ilimekki oli väsähtäny? No niiv’ varmahan oliki, ku väsy oj’ jatkuva seuralaanen. Huomenaamulla aion kyllä nukkua niin pitkältä kuv’ vain väsyä piisaa.

Tänään varmahan pitääs käyrä äireen työnä. Tai sitte jättää pyhähän. Mutta kum’ mull’ on koko aijan huono omatunto, kuv’ viimme viikolla jäi käymätä. Ja tierätn, jott’ ei kukaa muukaa sisaruksista oo sielä käyny.

Jospa tuo aurinko jaksaas ny paistaa mulle vähä enerkiaa! Pääsisin taas jonkim’ moisehen palanssihin itteni kans.

Isäntäki ov’ vissihin havaannu, jotta mult, on puhti pois, kun s’oli tuonu mulle monivitamiinitaplettia. Kattotahan ny, onko niistä sitte mitää apua.

Jonkim’moista piristystä sain toki eilisestä kyläälystä runoystävän työ. Vaikka toisaalta vähä harmittiki, ku katteltihin kuvia Taiteeren yöstä, ku ei itte pääsny sinne joukkohon. Sielä ku oli Rakkausrunot.fi –yhyristyksellä oma koju. Olis ollu kiva tavata muita runosivulaasia. No, joskus toiste ehkä. Tai sitte ei.

Ehtoo meniki television ääres. Ej’ jaksanu muuta.

Tänäänki on hemmottelua: meen töiren jäläkihin parturihin. Laitetahan vähä uutta raitaa, jotta saa juurikasvun lymyhyn.

Kansalaasopiston ohojelma oli tullu eileen. Niin kum' mä sitä orotinki, oli se ny vähä pettymys. Tosin mä kyllä jo kolome kurssia sieltä taas pongasin: pännäringin, step-aeropikin ja korutekstauksej' jatkokurssin. Jos ny niihin sitte..

Piti oikeen pakottaa ittensä kirijoottamahan. Ny ov’ vain sellaanen vaihet, jotta mikää ei huvita eikä mikää tunnu miltää.

Se maharotoon väsy on menny ohi.  Väsyttää toki vieläki, mutt’ ei oo sellaanen kuolemav’ väsy ku oli vielä joku aika sitte. Mutta jollaki lailla ov’ vetämätöön olo.

Välillä on kumminki sellaasia tarmonpuuskia, jotta saan jotaki jopa teheryksiki. Eileen oltihin salilla, mutta oli sieläki nyp’ palijo tukkooseet olo ku viimme viikolla. Tosin pistin painoja vähä lisää, ku ajattelij’ jotta eihän se läski pala, jons’ ei sitä polta.

Vattalihasliikkehiä oon jaksanu teherä aamuusin, mutta naruhyppely oj’ jääny.

Olisko sateesen kesän jäläkimaininkia. Ei nämä aurinkooset päivät enää paikkaa sitä auringon puutetta, mikä kesällä tuli. Ilimat oj’ jo syksyysiä ja koleeta.

Viikol’loppu meni ihan mukavasti. Sain olla yksin. Se teki taas oikeen hyvää. Siitä ov’ vähä huono omatunto, jotta äireen työnä en käyny. Ei tullu lähärettyä yksin. Ja ny ei sitte viikolla oo muka keriinny. Maanantaina en totta puhuen eres muistanu, eileen oli salipäivä, tänään meen hakohon pari lahajaa ja huomanna mull’ on töirej’ jäläkihin parturi. Pitää varmahan sitte perijantaiehtoolla mennä. Ehtoot karkaa kynsistä eikä mitää voi.

Olis niin heleppua sanua, jotta masentaa, mutta eihän tää oikiaa masennusta oo. Jotaki matalapainetta vissihin vain.

En oo jaksanu juuri kellekkää mitää kommentoorakkaa enkä kiitellä, ku ootta käyny sivuullani. Mä tuun taas kyläälemähän teille, kuj’ jaksan. Kyllä tämä tästä taas. On se aina ennenki menny ohitte. Mä verän nyv’ vain vähä henkiäni. Palatahan!

Meirän firman nuoret miehet pohtii kaffetpöyräs sitä maharotoonta purkkien ja purnukoottem’ määrää, mitä naiset tarttoo, ennen kun ne voi lähtiä mihinkää. Päätin teherä pienimuotoosen otantatutkimuksen ja kirijasin eileesen päiväm’  mittahan, mitä kaikkia tulin käyttäneheksi. Aika monta erimoista tuotetta sitä tuloo tökötettyä ittehensä:

7.00: valakaaseva hammastahana, huulirasva, kohottava silimänympärysvoire, rauhoottava hoitoseerumi (couperosaiholle), kasvoja kohottava voire

7.10: nestesaippua, reororantti, Easytattoo-voire (tatuoonnille)

7.20: meikin pohojustusvoire, silimämeikin pohojustusvoire, sävyttävä kosteusemulsio, puuteri, silimään rajauskynä, luomiväri, huultenrajauskynä, sävyttävä huulikiille, ripsiväri, poskipuna, parffyymi

9.30 & 11.30: sävyttävä huulikiille

14.30 & 19.30: huulirasva (neki vielä kumpiki eri huulirasvoja; toinen töis ja toinen kotona)

21.30: silimämeikin poistovesi, puhuristusmaito, kasvovesi, silimänympäryskeeli, rauhoottava hoitoseerumi, korijaava yövoire

22.20: tavallinen hammastahana, huulirasva

Jos olis ollu saunapäivä, olis luettelo täyrentyny vielä jalakasuolalla, samppoolla, pois pestävällä hiustenhoitoainehella, hiuksihin jätettävällä hoitoainehella, karvanajokeelillä, vartalovoitehella, laventelivoitehella (kyynärpäiren karhentumihin), jalakavoitehella, kynsinauhavoitehella, käsivoitehella, kuorintavoitehella, kosteuttavalla kasvonaamiolla.. Niillä ny ainaki. Tosin esim. ei kuorintaa tuu tehtyä joka kerta, mutta joskus.

Niij' joo - ja sitte kerrav' viikos vähintään: kynsilakanpoistoaine, aluuslakka, värilakka ja päällyslakka..

Oikiastansa tuon kosmetiikkateollisuuren pitääs meille ikääntyville akoolle jakaa poonuksia tai antaa eres suurkäyttäjän alennuksia.

Yksittään laskien tuosta tuli yli nelijäkymmentä eri tuotetta! (Pitääskähän vielä keksiä jotaki lisää, jotta olis yks joka ikävuorelle? Hiustenmuotoolutuotteeta mä käytän aika huonosti, jotta siin’ olis vielä petrattavaa.)

Eileen ehtoo oli sev’ verran sateesen näköönen ja oloonen, jott’ ei pyöräälemähän arvannu lähtiä. Niinpä päätin mennä hyppäämähän narua ulukokartanolle – sarasta hypystä päätin alaata. Valittin paikaksi turvetvaraston. S’ei ollu ihal’ loppuhun asti ajateltu valinta, sillä mun hyppynarus on jousi painona ja siinä käytihin niij’ jotta se jousi iski kipinää aina, kus’ se osuu petoonilaattiahan. Turvetvarasto, johona sahatahan puitaki, ei tomuusena paikkana ollu ehkä ihan turvallisin maharollinen paikka iskiä liikuntakipinää..

Eikä menny ihan putkehen mun pyykim’pesukaa. Pistin nimittään ruaan jäläkihin konehesehen poijan rettuja ja käänsin konehen päälle. Puoli kahareksan aikana kuuntelin, jotta s’ov’ vissihin lopettanu jo ohojelman ku ei kuulu enää ääntä. Kum’ menin kattomahan, niin katin kontit: olin unohtanu kääntää vesikraanan auki. Sielä se kones vilikutti valojansa ja aneli vettä.. Ei ku uusiksi! Puoli kymmeneltä sain sitte pyykit terassin narulle. Ja silloon oliki jo niin pimiää, jotta melekeen olis valot saanu olla.

Varsinki, ku taas oli tehty susihavaanto. Tai käpäläj' jäläki oli löyretty. Tosin meiltä ov’ varmahan ainaki nelijä kilometriä linnuntietä sinne havaantopaikalle. Mutta eihän se nyt tietysti oo matka eikä mikää surelle, joka jolokottaa yhtäkkiä monta kymmentä kilometriä.

Tänä aamuna sitte ajattelin jatkaa tätä liikunnallista elämääni *kröhöm* mahalihasliikkehillä. Pistin olohuonehen matolle selijälleni maata ja käret niskan taa. Ja melekeen pääsi ääni; käsivarsien levittäminen pääv’ vierehen teki enämmän ku kipiää kainaloohin ja rintalihaksihin! No ainaki jotaki on siis salilla tapahtunu. Lihakset ov’ vähä joka puolelta kipiät, rintalihakset jopa kosketusaraat. (Onneksi isännälläki kuulemma, jott’ em’ mä ainut rapakuntoonen oo meirän huushollis.)

Mulle ei riitä mikää liikuntakärpääsen purema, sellaasem' mä vain huitaasen menöhön pois häirittemästä. Mutta muulin potkaasu tuntuu jo meikälääseski.

Sain nimittäin ittestäni niim’ palijo irti, jotta haastoon isäntää ehtoolla kuntosalille. Vajaat 1½ tuntia oltihin venyttelyynensä. Tuntuu kropas tänä päivänä, mutta yllättävää oli se, jotta ku ei olla kolomehen kuukautehen oltu, niin silti sain jatkaa samoolla painoolla. Jalaat vissihin on pysyny sillä pyöräälyllä jonkim’ moises kunnos, vaikka ei niitä kilometriä niim’ palijo ookkaa kertyny.

Kuntosalin jäläkihin huilattihin Salakkariev’ verran ja sitte mentihin saunahan.

Saunaj’ jäläkihin kävääsin konehella ja samalla flätäjin puhelimes flikan kans. Kymmeneltä takaasi television äärehen 4D-dokumenttia kattomahan.

Aamuyöllä heräsin taas kolomen aikahan ja pyöriin iliman unta tunniv’ verran. Aamulla väsytti, ku piti ylähä yrittää.

Eilisehtoon olin melekeen ku muukki ihimiset: en menny päikkäriille. Ja yön sain nukkua yhtehen menohon. Koirakaa ei herättäny kertaakaa. Tosin s’oli koko yön niin hilijaa, jotta aamulla mietiin, ku ei se reakoonu siihenkää, ku rario alakas soimahan herätyksem’ merkiksi, jotta onko sitte NY kuollu..

Meill’ oli ruokana erellispäivääsistä uusista perunoosta tehtyjä paistupernoja. Voi että ku oli hyvää! Ruaan jäläkihin lähärettihin sitte kauppahan ja kirijastohon. Otin pari Painov’vartijootten keittokirijaa, jotta jos niistä sais jotaki ireoota.

Toki se irea ei ollu niistä lähtöösin, ku kotia tultua tein ittelleni teetä ja söin yhyrej’ jäätelön..

Mutta ehtoolla en sentäs sortunu voileipähän. Kuittasin nälijän yhyrellä hapankorpulla. Ja olin aamulla ittestäni ylypiä, vaikk’ ei puntaris näkyny ku kaharensaran kramman purotus. Mutta paree s’on pois ku lisää.

Kum’ menin kania ruokkimahan, otin sen hetkeksi sylihini ja hoksasin, jotta sill’ on hännän alus täynnä sitä ittiänsä! Raukan vatta on ollu löysällä ja kaikki kakka oli tarttunu takapuolen karvoohin. Minä sitte kiikutin sen pesuhuonehesehen ja istutin pesukoolihin (= pesuvatihin). Se oli ihan kiltisti ja räpiköömätä. Kai se ittekki hoksas, jotta tämä helepottaa hänen oluansa. Sitte kuivattihin sireharsohon ja kuv’ vein sen takaasi leikkimökkihin, oli se ku olis saanu turpomoottorin takapuolehensa, meni niil’ lujaa.

Poika ei onneksi vaihtanu sitä autua. Oli kuulemma päällep’päin huonommas kunnos ku hänen autonsa. Ja sehän tuollaaselle nuorelle merkkaa palijo, jotta miltä se ajokki näyttää.

Ei se väsy menny ohi vielä perijantaiehtoon päikkäriillä ja pitkillä yöunilla. Lauantaiehtoo meni ihan saman kaavan mukahan: 2 tunnin päikkärit + 9 tuntia yöunta.. Mikä voi väsyttää näin? Kipiäksikää en tunne ittiäni.

Eileen sentähän sain alaattua sitä vaatehuonehen siivousta. Jotaki vanhoja pakasterasioota nakkelin menöhön ja järijestelin joitaki lootia vähä tivihimmälle. Mutta silti ev’ vielä oo pääsny ovensuuta piremmälle. Rojekti siis jatkuu..

Ehtoopäivällä alakas ukkoonen kolistelohon joskus viirem’ mais. Sitä sitte piisas enämmäj’ ja vähemmän pyörimäs ympärihinsä kolome tuntia. Oli niim’ maharottoman pimiää paitti silloon ku oikeev’ välähteli.

Yöllä heräsin pelijästynehenä: mistä kuuluu koputusta? Onko joku oven tai klasin takana? Ei ollu, mutta koira haukkoo henkiänsä. S’on jo vanha (pian 15) ja ajattelin, jotta nykkö se kuoloo. Kuuntelin sitä sen kakoomista ja kattoon kellohonki, jotta osaasin sitte sanua toisille, mihinkä aikahan se kuoli. Kello oli kymmentä vaille nelijä. Koiran kakoominen muuttuu korahteluksi ja mä mietiin, jotta pitääskö mun mennä sev’ vierehen, mutta sitte tuli aiva hilijaasta ja mä ajattelij’ jotta nys’ se sitte on kuollu. Mutta se keräski vain voimmia ja alakoo sej’ jäläkihin hornata entistä kovempaa. Oikeen siis reiruhun kuorsas. Ja mä ku luulij’ jotta se teköö kuolemaa. Päästänkähäm’ mäki yhtä hureeta ääniä nukkuesnani? Muksut ja isäntä kyllä ainaki väittää niin..

Aamulla sitte taas koluutti ukkoonen ja mä nypiin varooksi kaikki johorot irti ennen töihin lähtyä.

Ai niin! Ja mitä isä erellä, sitä poika peräs: autokuumehes seki! On kuulemma -94 mallin Polo tieros.. On tänään menos kattomahan. Voi katinpaskat, sanon minä!

Kumma juttu, mutta min’ en heränny oikeen kunnolla koko eilisehtoona. Mua väsytti iham’ maharottomasti ja niinpä mä sitte annoon Samuel Väsylle periksi ja menin maata. Hetkel’ luin ja pistin sitte kirijan pois ja rarion hilijaa soimahan. Ja niin nukuttihin taas yhtä soittua aamuhun asti. Se vain kannatti! Aamull' oli puoli kilua pois painosta. Mulle sopiis siis nukkuminen laihrutuskeinona oikeen hyvin. Mä ku tykkään nukkumisesta ja s'on varmin keino pysytellä pois jääkaapilta.

Isäntä oli muuten eileev’ vaihtanu taas vaihteeksi autua! Nys’ sill’ on farmarimallinen -94 vuosimallin Carina E. Eherottomasti täm’ on pareet kus’ se erellinen amisauto, jota mä inhosin niin syrämmeni kyllyyrestä. Mutta rahaahan tuohon taas paloo. Ja palaa vielä lisää, kus’ siin’ on ”pientä laitettavaa”. Niin aina! Toisem’ mokoman saa pistää sen kuntohon laittamisehen.

Mutta näim’ meillä autoja vaihrellahan. Ku erellises rupes ölijyvalo palamahaj’ ja tuulilasiki siihen olis pitäny vaihtaa ja katsastaakki s’olis pian pitäny..  Tuloo mielehen ihaj' joku hupijuttu, johona rikkahill' ov' varaa vaihtaa autua, ku tuulilasi sotkeentuu tai tuhkakuppi tuloo täytehen. Voi jessus, jotta mua taas sapetti. Oltaaski rikkahia, mutta ei. Eikä tätä menua oo toivehiakaa. Tosil' lottoki jäi hakemata. Ajattelij' jotta ku ei sillä kumminkaa tuu mitää, niim' mun pitää säästää eres ne rahat.

Se nimittään pakkaa mennä niij’ jotta ku isäntä pistää omat rahansa kiinni tuollaasihin, niim’ mun palakastani pitääs sitte pystyä maksamahan laskut. Se rupiaa nuukaksi heti kus' s'on saanu lelunsa. Ruaat isäntä saa kyllä luvan hommata kus’ s’on kerran taas päivät kotona. Ja poika ov’ vähä väliä käsi pitkällä mun lompsallani. Pakkaa teherä tiukkaa näin ennen tilipäivää.. Hammasta purrem’ mä tämänki taas nielen.

Tosin näitä nieltyjä asioota rupiaa vuosiem’ mittahan olohon niim’ palijo, jotta jonaki päivänä tää koko paskalasti keikahtaa nurin.

No, en oo motkottanu enämpää ku kumminki tuohon autohon sentäs kehtaa mennä istumahan ilimaj’ jotta laittaas pussia päähänsä. Toisin kus’ siihen erellisehen.

Käytihin sitte tällä ”uurella” autolla äitejä kattomas. Ei justihin satanu, niiv’ voitihin kiertää pieni lenkki sen kans. Kyllä se tykkää, kus’ se pääsöö eres kerrav’ viikos pihalle. Tai oli ne eileen sen ottanu pihalle istumahan, kus’ siel’ oli kuopsutettu puutarhas. Saa eres vähä raitista ilimaa.

M’oon kirijaa taas hahamotellu. Järijestäny runoja jonkim’moisehen järijestyksehen. Tulostin ne ja nyj’ jätän hetkeksi hautumahan. Lujen sitte taas läpi ja katton, vieläkö oon järijestyksehen tyytyväänen vai pitääkö muuttaa.

Sitte pitää teherä ”ristihintarkastus”, jott’ ei tuu samoja runoja ku erellisehen. Siin’ ei oo mitää järkiä, kun niitä kerran on riittämihin vaikka usiampahanki kirijahan. Tai ei tairakkaa olla. Sellaasia, jokka kelepaas julukaastaviksi. Mutta ei ny kumminkaa samoja runoja tartte tähän tulla.

Nyt taitaa kostaantua nuo aiemmin valavotut yöt, ku meinasin aiva vängällä nukahtaa lukiesnani.

Kuuntelin sitte, jotta isäntä niittää nurmikkua ja päättelin, jott’ ei nym’ mennä ainakaa lenkille ja jotta mä voin siis mennä torkuulle.. Joopa. Pistin kellon soimahan puolen tunnin päästä, mutt’ ej’ jaksanukkaa nousta vielä silloon. Loppujen lopuuksi nukuun kaks tuntia ja aina vain väsyttää ihan maharottomasti.

Ainut hyvä puoli tuos nukkumises oj’ jotta eres sen aikaa oon syömätä, mutta heti ylähä noustuani rupesin funtsaamahan, mitä sais syörä. Puntarin mukahan ei niin yhtää mitää seuraavihin kolomehentoista vuotehen!

Pitääskähän mennä takaasi maata..

Ai niin! Eikä se eres ollukkaa meirän isäntä, joka niitti. Se pörinä kuuluu krannista.

Isäntä oli eileen teheny ”miehen työn” ja keitelly mehun siinä muiren töirensä ohella. Oli pistäny krillin levylle muhimahan ja sanoo, jotta siinähän tuo tuli aiva itteksensä. Hyvä juttu. Mun ei tarvinnu ku tölökittää ja pistää pakkaasehen.

Ehtoommalla sitte lähärimmä pyörälenkille. Aina tuuloo vastahan, vaikka mihinkä päin lähtis. Ja vaikk’ en koulus ollu mikää haka fysiikas, niim’ mum’ mielestäni s’oj’ jotensakki luonnol’lakien vastaasta, jotta ku täälä tasamaalla lähtöö pyöräälemähän, niij’ joka lenkillä on enämmän nousua ku laskua. Kuinka me ollenkaa pääsemmä takaasi kotia sillä lukua?

No, eileen lähärettihin yhtä mettätietä. Oli raskasta polokia, ku tie oli pehemoonen sateetten jäläkihij’ ja nousua tuntuu piisaavan koko matkalle.. Merkillistä. Eikä kilomeeteriäkää tullu ku joku vähä vajaat 11.

Tänä aamuna sitte pistin vattalihakset töihin ku ehtoolla saunahan mennes kattelin kauhulla peilistä: mihinä välis nuo fläskipoimut on tuonne selijän puolelle puronnu? Onko täs ny kysees fysiikal’lakien mukaanen kasahan painuminen? Tosin en oo havaannu, jott’ olsin ihan pariakymmentä senttiä menny alahap’päin.. Voisko se johtua painon noususta?

Pakko teherä asialle jotaki. Siis yrittää päästä muutamasta (kymmenestä) ylimäärääsestä kilosta erohon. Sitähän m’oon toki yrittänykki, mutta aika lihavin tuloksin (mun mielestäni täs kohtaa ei voi sanua, jotta laihoon tuloksin). Syömistä oon vähentäny jo aika lailla, mutta sillä konstin ei näköjään tapahru mitää. Pakko lisätä liikkumista.

Sitä paitti Annelin esimerkki innostaa! Mutta sauvakävelemähän en silti lähäre.

Viinimarijat alakaa olla osin kypsiä. Jotta niistä saataas eres jotaki hyöryksi, piti meirän ensi hankkia mehustin. Kuv’ vanha maija nakattihin viimme vuonna menöhön. Siinä nimittään rupes olohon pientä pintavikaa elikkä emaloonti lohojennu. Ei sill' olsi enää arvannu keitellä.

Hong Kongi kuulutti mehustinta 30 €:lla, mutta päätettihin ensi poiketa Tokmannille kattomahan. Sieltä sai kotimaisen yhyreksän litran rosterimehustimen 35 €:lla. Otimma sitte sen. Ei tuolla viirellä eurolla enää kannata lähtiä ajelemahan naapurikaupunkihin asti. 

Kotia tultua mentihin päivän sateettej’ jäliiltä märkihin puskihin noukkimahan. Saatihin mehustin täytehen ja pistettihin se parvekkehelle vilipoosehen. Tänään pitääs pistää se krupajamahan.

Punaasis oli vielä niim’ palijo raakoja, jotta niistä saa vielä ainaki yhyren satsin. Ja karviaaset ov’ vielä ihar’ raakoja. Niitä sitte myöhemmin. Em’ mä niistä oikeen muutakaa osaa ku mehuksi.. Puskasta päinhän ne tietysti parahia o, mutt' ei niitä kaikkia tuu kumminkaa syötyä ja tämä vanhemmilta peritty oppi ei anna myören, jotta jättääs noukkimata. 

Sää ov’ vaihteeksi ihan harmaa ja sateenen. Niinku mielialaki.

Eileen mua orotti kotia tulles iloonen yllätys: omam’ maan uusiaperunoota! Sen parempaa ruokaa ei ookkaa!

Eilinen oli harmaa ja sateenen päivä. Varmahan se – ja valavominen – sai aikahan sen, jotta menin ehtoolla flikan kämppähän päikkäriille. Mutta en keriinny kunnolla eres nukahtaa vielä ku poika tuli jo pyytämähän rahaa.. Niimpä mä nousin ja laitoon ittelleni teetä, jotta herääsin.

Tänä aamuna nukuun pitkähän. Tosin uni on ollu pätkittäästä ja oon nähäny valtavan palijo unia. En tosin enää painajaasia niin ku toissa yönä.

Kannoon petivaattehet parvekkehelle tuuleentumahan siksi aikaa ku oltihin äireen työnä käymäs ja kaupoos. Kotia tultua tein proileripastaa ja kus’ saimma syötyä, kannoon petivaattehet takaasi paikoollensa.

Viinimarijat alakaas olla kypsiä, mutta mum’ pitääs ensi hankkia mehustin ku heitimmä viimme vuonna sen ”perintökalleuren” menöhön, siitä ku oli emaloonti lohojennu.

Tänään on aurinko paistanu, mutta tuuloo aika lailla ja lennättää jo lehtiä puista. Syksyn henki on ilimas.

Ne pikkuharmit taisiki olla valamennusta isoompia kolaria varte. Oon onnistunu rakentamahan meheviä riitoja parinki ihimisen kans…

Poijan kans meni välillä jo paremmin, mutta eileen mä sain sen kans oikeen huutoriiran aikahan.

Sev’ verran painaa, jotta minä, jollekka yleensä maistuu ruoka ja uni, en saa ny nukutuksi eikä ruokaa tee mieli (mikä ei sinänsä oo mun kohoralla ollenkaa vahinko), mutta siitä seuraa taas se, jotta pää on ny kipiä. Ei tunnu auttavan särkylääkekkää. Tuntuu ku pukkaas silimää päästä pihalle. Oon varmasti varsin viehkiän näköönen, ku ilime on ku hapansilakkaa maistanehella ja silimät harittaa.

Mutta mitä sen ny sitte ov’ väliä. Ei oo kenekää pakko kattella, jos ei kestä. Em’ minäkää piittaasi nyk’ kattella ketää.

Saako sanua reheristi suomeksi, jotta vituttaa ny oikeen raskahimman jäläkihin?

Parempia aikoja orotellen.

Eileen aamulla harmien sarija jatkuu: töihin lähtiesnäni multa lipes puhelin kärestä. Se pelas muuten, mutta soittoäänet ei kuulunu. Vain värinähälyytyksestä lähtevä bzzzz-bzzzz kuuluu.. Tämä jourutti jonku verran mun puhelimen hankintaa. Kaivoon nimittäin iänkaiken vanhan Nokialaaseni käyttöhön ja se kyllä pistää mun ny oikiasti kattelemahan sitä puhelinta. Tuo on niin pökäles käyttää!

Ehtoolla olimma sitte Raijan kans sielä humputtelureissulla. Ensi menimmä Fransmannihin ja tarijoolija suositteli meille taloon omaa aperitiivia. Nam! Sitte söimmä hyvääsesti ja otimma vielä jäläkiruaakki. Ähkys lähärimmä sitte kattelemahan sitä terassia, johonka parkkeerasimma. Sääs olis ollu toivomisen varaa, mutta pääryymmä yhtä kaikki Duunin terassille ja kas kummaa – hetken päästä ei enää havaattukaa, jott’ olis ollu kylymä.

Selevis, jotta ei oo ihan putkehen menny Raijallakaa, vaikka sill’ oli ollu putkimiehet töiski. Lämmiv’ vesivaraaja oli pitäny vaihtaa ja s’oliki ollu vähä kimurantti juttu. Tai ei kai itte se vaihto, mutta veten tulon katkaasu. Taloon pääventtiilistä ei ollu tapahtunu mitää, seuraava venttiili oli johonaki puutarhan uumenis eikä Raija tienny tarkkaa kohtaa, niij’ jotta vesi jouruttihin hetkeksi katkaasemahan koko kyläkunnalta. Ei muuta ku pyöränselekähän ja ilimoottelemahan naapuriille, jotta ottakaa vettä varalle, jos tarvittetta. Eikä sekää ollu katkaasnu heti veten tulua. Sit’ oli lirutellu koko putkioperaation aijan. Kaikki hantuukit ja lakanat oli tarvittu kuivaamisehen. Ku ei kukaa ollu rakentanu laattiakaivua sille kohtaa.. (Taloos on asunu aikaasemmin Tee-se-itte-äläkä-kysy-keltää-neuvua –mies.)

Ehtoo meni kuitenki höväätes ihan mukavasti ja kello oli yhtäkkiä ykstoista ja piti ruveta soittelohon kuskia. Se juomapuoli meni vähä niinku Vuokko arveliki: sen aperitiivin lisäksi join yhyren siiderin..

Jaahas! Nyt näköjään on menos sellaasten pienten harmien jakso. Eileen aamulla vaatekaappihin kattoesnani totesin, jotta sielt’ on hajonnu tangon kannake ja kaikki vaattehet oli hujan hajan kaapin pohojalla. Ja ku isännäll’ on ollu terassin oven kans niin askaresta, niin s’ei oo keriinny sitä vielä vaihtaa uutehen. Nym’ mun retut roikkuu pitkin kaappien ovia. (Koskahan pettää saranat?)

Sitte pyykkiä pestesnäni en hoksannukkaa, jotta pyykin joukos oli yks flikan lakana, jot’ ei oltu pesty ennemmin. Totta kai se päästi färiä. Onneksi ei värijääntyny ku pari peflettiä ja yks hantuuki (= pyyheliina).

No ei eiliselle päivälle vissihin enämpää tullukkaa sattumuksia, mutta tänä aamuna sarija sitte jatkuu: vaihroon eileen käsilaukun siihen kirpparilta ostamahani isoohin kassihin, jotta saan evähät kulijetettua samas pussis. Toki pakkasin ne muovipussihin, jott’ ei olsi kovin palijo evähiä meikkipussis.

Lähtiesnäni pistin uluko-oven kiinni ja siinä rappusilla seisuesnani rupesin kattelemahan auton avaamia. Eipä löytyny. Ne – ja tuvan avaamet – oli jääny tietysti siihen erellisehen laukkuhun.. Eikä vara-avaanta mihinää. Paitti poijan puolelle. Niinpä mä sitte hiippaalin poijan kämpän kautta kotia hakemahan avaamiani. Vähä poika raotteli silimiä, mutta tuskin muistaa herättyänsä mun hiipparoontiani. Sielähän ne avaamet – toisen laukun sivutaskus..

Vähä myöhäs pääsin sitte vihiroonki lähtemähän töihin. Ja ku pääsin työmaalle, niin totesin, jotta koskaa ei kannattaasi laittaa käsilaukkutavaroota ja evähiä samahan pussihin: juomapullo oli vuotanu vaikka mä kotona kääntelin sitä ylösalaasin, jotta korkki varmasti pitää! Nestettähän ei mikää muovipussi ollu pirelly. Sielä se lilluu iloosesti mun laukun pohojalla. Kaikki märkänä.. Nyt mun väskyni on sitte sisälmykset nurinpäin käännettynä kuivamas ja niin meikkipussi ku lompsaki on saanu kylyvyn heti aamusta..

Ei muuta ku pesemähän niitä ku pääsen kotia.

Onneksi ei tämän vakavempia sattumuksia. Näille voi vaikka nauraa.