Kauhajoen trakeria tuli taas liki. Eileen ehtoolla soittl nimittäin yks työkaveri. Oli humalas ja järkyttyny (itte käytti sanaa shokis) ku oli varmistunu, jotta yks hänen poikansa työntekijööstä oli uhuriej’ joukos. Tunniv’ verran kuuntelin ja puhuun. Kysees on meirän työporukasta se, jota luulin vähiten tämän koskettavan. Karskia näyttelevä kuuskymppinen mies. Yksinäänenki varmahan. Puhuu, jotta mitä varte pitää tappaa näitä nuoria, joill’ on elämä eres. Jotta ku ”meitä vanhojaki olis tapettavaksi, jos tappaa pitääs”.

 

Mä järkytyyn melekeen enämmän tään työkaverin voimmakkahasta reaktiosta. Ehkä mä suhtaurun siihen jatkos vähä toisin ku tähän asti. Yritän enämmän ymmärtää ja kuunnella.

 

Ittelläni on ollu aika tivihit 2 viikkua, ku kurssit on alaannu ja sitte mull’ on ollu lisäksi kaks kertaa viikos tuo äänileheren luku. Onneksi se on ny ohi tältä erää. Oon aika lailla väsyny ja kieltämätä vähä on jotaki alakuloosuuttaki. Tierä sitte, onko siihev’ vaikuttanu eniten tuo Kauhajoki vai muut asiat.

 

Mutt’ eikähän tämä tästä taas.

 

Pännärinki alakas hienosti. Meit’ oli kahareksan paikalla. Kaks uuttaki, mikä on torella positiivista! Saatihin kotitehtäväksi kirijoottaa kirijet Mika Waltarille. Jotaki mull’ oj’ jo mieles siihen, mutta pitääs vain ruveta pistämähän sitä paperille. Jos sitte huomenna..

 

Taulut on muuten ny kotona, mutta en oo vielä saanu seinälle asti. Pitää ny kattella hyvät paikat, ennen ku rupiaa iskemähän nauloja seinähän.

 

 

 

Aiva sanattomaksi veti eileenen päivä! Rariota kuunneltihin ja katteltihin ampulanssien ja poliisiautojen kiivastahtista ohiajua Kauhajoelle päin. Ja ehtoopäivällä takaasi Seinäjoen suuntahan.

 

Voi vain aavistaa, mikä tuska on ny mones perhees!

 

Entinen pomo kyllästyy näihin meirän hommihin reiru vuosi sitte ja lähti toteuttamahan nuoruuren unelmaansa. Lähti koulun penkille Kauhajoelle opiskelemahan lähihoitajaksi.. Ku kuultihin, mitä on tapahtunu, laitettihin viestiä, jotta onko kaikki hyvin. Hän oli kauppiksen tiloohin evakuootujen joukos ja kunnos.

 

Ehtoolla yks työkaveri oli vielä soitellu hänen kans. Olivat joutunehet viipymähän ehtoohin asti sielä kauppiksella ja jättämähän kaikki tavaransa koululle; autot, päällysvaattehet, kaikki. Kauppikselta lähtiesnänsä olivat joutunehet antamahan nimensä ja henkilötunnuksensa poliisiille.

 

Ei täs osaa mitää sanua. Päätänsä vain puristeloo, jotta kuinka tälläästä voi tapahtua.

 

Poijanki koulusta olivat päästänehet mukulat pois kesken päivän. Tänään mä kuitenki passitin sen kouluhun – tai siis ainaki yritin. En tierä, onnistuunko, ku sinne se jäi sänkyhyv’ vielä maata kum’ mä lähärin. Matkalta vielä soitin, mutta ei sekää mitää takaa, jott’ eikö heti puheluj’ jäläkihin pistetä taas pää tyynyhyn. En viimme yönäkää oo yhtää kuullu, koska s’on tullu kotia.

 

Eileen ehtoolla käytihin kaupas vähä täyrentelemäs viikol’loppuna vajentunehia varastoja. Kotia päin tulles tuumasin isännälle, jotta unohrimma ostaa nisua pakkaasehen vierasvaraksi. Perijantaina nimittäin otin viimmeeset pullat pakastimesta, ku velii tuli käymähän ja flikkaki oli kotona. Sitte tuumasin, jotta eipä ny kukaa kyllä käykkää. Ku siskooki kysyy multa harrastuspäivät, jotta tietäävät olla tulemata silloon.

 

Joopa! Hätinä päästihin kotia ku siskoo miehinensä tuli kylähän. Ku ei kerran ollu mun harraste-ehtoo..

 

Onneksi muistin, jotta pakkaasehen jäi vielä raparperipiirakkaa. Sen sitte otin sulamahan. Ja isäntä ku tykkää keksiistä, niin niitä löytyy sitte usiampaa sorttia kaapista. Saatihin eres jonkim’moinen tarijoolu aikahan.

 

Siskoom’ mies siinä sitte piruuliki, jotta ”ekkö löytääsi vielä jotaki?”. Se ku ei koskaa oo niin kauhiasti ollu tuon hyväskääsen perähän, niin sem’ mielestä siin’ oli varmahan enämmän ku tarpeheksi.

 

Oikeen kyllä hävettää, ku ei oo niihin tullu pirettyä tivihimmin yhteyttä. Erkki oli nimittäin ollu taas viikon sairaalas keuhkokuumehen takia, eikä me tieretty mitää. Ja s’oli keriinny olohon jo viikon kotonaki.. Joskus tuntuu, jotta ei oikiasti pirä enää kehenkää yhteyttä. Aina vain pienemmäs rinkulas pyörii oman napansa ympärillä.

 

Ja sitte niihin oman navan ympäryksille: Tän’ ehtoona meen jumppahan suoraa töistä. Mull’ on nimittäin ns. päivystysviikko. Oon töis puoli viitehen ja ku jumppa alakaa viireltä, niiv’ vaihran täälä vain vaattehet ja kurvaan suoraa jumppahan. Kuurelta kotia ja lukemahan äänilehtä. Ehtoon ohojelmahan kuuluu lisäksi saunoominen, Salkkarit ja 4D-dokumentti.

 

No joo. Selevispä tuo poijanki oikkuulu: oli tullu pänät flikkakaverin kans. Tai flikka oli vissihin jättäny poijan. Sitä sitte käytihin nollaamas kalijan voimmalla pyhän aikana. Toivottavasti ny alakaa helepottohon. Nukkumarytmin s’on kumminki pistäny ihan päälaellensa taas. Aamukolomelta tai –kuurelta nukkumahan ja ehtoopäivällä vasta ylähä.. Pyhänäki se nukkuu nelijähän asti ehtoopäivällä ja viimme yönä tuli sitte vasta kolomelta kotia. Eikä menny sej’ jäläkihin ollenkaa nukkumahav’ vaan lähti puoli kahareksalta kouluhun.. Sitähäm' mä kaikkista eniten murehrin, jotta jos se koulunkäynnin taas pistää plörinäksi.

 

Flikka tuli perijantaiehtoona kotia. Isäntä käyy sen hakemas junalta ja mä jäin laittamahan ruokaa. Ehtoo meni siinä mukavasti toimitelles ja nautties siitä, jotta s’on taas pitkästä aikaa kotona.

 

Lauantaina käytihin flikan kans kaupungilla. Se löysi ittellensä lämpöösen takin, ihanan villapairan, koululaukun ja lompsan (koira oli tuhonnu erellisen). Kaffittelemas käytihiv’ vain välillä. Kotia päin lähties soitettihin isännälle, jotta laittaas saunan jo lämpiämähän. Flikka oli nimittään ehtoolla menos Vartti-paarihin Saran  keikalle ja saunas piti keriitä käymähän ennen sitä.

 

Flikan kaveri tuli meille ja aloottelivat siinä vähä kalijaa ja valakoviiniä nautiskellen. Saim’ mäki sentäs yhyren klasillisev’ viiniä. Oli hyvää!

 

Isäntä nakkas ne Seinäjoelle ja hakiki sitte yöllä. Keikka oli kuulemma ollu aiva ylihyvä.

 

Pyhäpäivä oli sellaasta rauhallista oleelua. Mä pesin pyykkiä, kattottihin televisiota ja syötihin kotitekoosta pizzaa. Äitejä käytihin kattomas flikan kans. Kyselin siitä äiteen lääkäris käynnistä. Kuulemma yskästä olivat käyttänehet, mutta ei mitää tulehrusta ollu löytyny. Onneksi.

 

Isäntä luovutti oman pyöränsä flikalle, kus’ sill’ on kuulemma sellaanen kleha ollu käytös, jotta on saanu pelijätä, koska se hajuaa käsihin. Yöllä oli sitte tullu viesti, jotta hän on pääsny kotia. Pyörä oli kuulemma hyvä ajaa ja valot oli jo siihen aikahan tarpeen, ku juna oli vasta vähä ennen yhtätoista ehtoolla perillä.

 

Eileen oli taas äänilehtipäivä. Menin heti ruaan jäläkihin lukemahan sitä. Sain sen ”purkkihin” vähä seittemän jäläkihin. Käyyn ripiästi pääpyykillä ja pohojaksuun loppuehtooksi televison äärehen: Salkkarit, Idols ja House - ja käsityö. Sitte nukkumahan. Tukka jäi laittamata, mutta hällä väliä. Ei se oo palijo sen kummeet, laitan mä sitä eli en.

 

Flikkaki soitti siinä ehtoolla ja ilimootti tulevansa pyhänaijaksi kotia. Jeee!  S’ei vielä tienny, tulooko se yksin vain tulooko mies ja koiraki. Riippuu siitä, onko miehellä pänriharijootuksia pyhän aikana. Ja siitä, viittiikö ne lähtiä koiran kans. Se kun on ruvennu kuulemma saamahan ny aikuusten muonaa ja pakkaa olla vähä vatta sekaasin. Junamatka kumminki on koiralle stressitekijä. Ja outo huusholli. Tai eihän se ny enää niin outo oo, mutta kumminki erilaasta ku kotona.

 

Tosin sitte käyy sen puhelun aikana ilimi, jott’ ei se ny varsinaasesti meirän takia tuu kotia, mutta serkkuflikka on menos Vartti-baarihin teköhön jotaki juttua sielä esiintyvästä pänristä. S’on kuulemma flikan mielestä niin hyvä, jotta kannattaa ihan Oulusta asti lähtiä kattomahan. Olis kuulemma hilijan esiintyny Ouluski, mutta ku flikall' oli ollu töitä, niin ei ollu pääsny keikalle. Niij’ ja yläasteaikaanen kaveri on Helsingistä tulos tänne kotoseurulle kans. Pääsöövät pitkästä aikaa treffaamahan.

 

Lähinnä tuo taitaa tarkoottaa sitä, jotta isä tai äitee kelepaa kuskiksi lauantaiehtoolla – ja koiraa hoitamahan, jos sieltä tullahan kaikin.. Mutta ihanaa saara se pitkästä aikaa kotona käymähän!

 

Viisaurenhampahan poistoleikkauski oli kuulemma onnistunu ihan hyvin ja kivuttomasti. Vähä lämpyä oli ollu seuraavana päivänä.

 

Poika tuli yöllä kaharen aikana kotia. Kuluki, koluutti ja yskii niij’ jotta piti mua hereellä kolomehen asti. Sitte oon sammahtanu, mutta koira herätti nelijältä – pihalle piti päästä. Varttia vaille kuus se rupes taas kulukemahan levottomana erestakaasi, niij’ jott’ en saanu enää nukutuksi. Nousin ylähä ja päästin sen pihalle. Mutt’ ei sillä mikää hätä ollu. Teki ringin oven takana ja tuli haukkumahan takaasi tupahan. Arvakkaa, taputinko ja kehuunko sitä? Joo en.

 

Voi vehenäänen, jott’ olin kiukus heti aamusta! Väsyksis ja häjyllä päällä.

 

Sitte kum' menin aamulla herättöhön poikaa kouluhun, niin tämä sanoo, jott’ ei tänään oo koulua ollenkaa. Jaha! En tierä, oliko se eileenkää koulus, ku ainaki se jäi vielä sänkyhyn, kum’ mun piti jo lähtiä töihin. Eikä se vastannu, ku yritin ainaki varttitunnin aamulla soittaa sille. Eikä vastannu viestihinkää, ku kyselin, jotta onko se koulus. Aamulla sitte kysyyn, jotta miksei vastannu. ”Mull’ oli puhelin äänettömällä.” Mä sitte äkseerasin, jotta viestihin olis ainaki voinu vastata, jott' olsin tienny. ”Em’ mä jaksanu.” Siinä vaihees muj’ jo nousi höyry päästä ja verin oven peräsnäni kiinni. Munko sitte pitää jaksaa huolehtia raavahasta miehestä? No mun. Kenenkäs sitte. Niin se vain menöö, jotta äitee on äitee hautahan asti.

 

 

 

Eilisehtoo oli aika lailla aikataulutettu. Töistä päin menin suoraa kotia ja vaihroon vain jumppavaattehet ylleni. Isäntä oli kyllä keittänykki, mutt’ en syöny,  ku jumpan alakuhun oli vain puoli tuntia. Viireksi jumppahan, kotona oltihin joskus 10-15 yli kuus. Sitte saman tien äänilehtä lukemahan. Johonaki vaihees maha muraji niij’ jotta mietiin sen kuuluvan pian kasetillekki..

 

Puoli kahareksahan mennes sain kasetin toisen puolen täytehen. Siinä kohorin pirin sitte ruokapaussin samalla ku kattoon Salkkarit. Niirej’ jäläkihin mentihin saunahan ja kun sain hiukset laitettua, menin jatkamahan lukemista. Sain leheren luetuksi puoli kymmenehen mennes.

 

Laitoov’ vähä tiskiä lymyhyn tiskikonehesehen ja latasin kaffetpannun valamihiksi aamua varte. Sitte menin istumahan television äärehen ja otin villapairan kutimen esille. Isäntä kattoo Pakoa ja mä orotin, jotta se loppuus, jotta sais vaihtaa neloselle. Sieltä tuli rokumentti saksalaasesta kannipaalista. Järkyttävä juttu! Olin toki lukenu siitä jo joskus aikaasemmin, mutta silti s’oli järkyttävä.

 

No, kuroon siinä samalla, joten ei se ny ihan hukkahan menny sekää aika. S'oli kumminki sitä mun omaa aikaa. Oikiastansa ainut huilitauko koko päivänä.

 

Aamulla tosin oli vääräniska (= vaikiaa) nousta ylähä. En jaksanu nousta heti ensimmääsellä soitolla, vaan otin yhyren aikalisän torkkukytkimellä ja nousin sitte vasta.

 

Mutta jo tuo kymmenen minuutin viiroottelu (= viivyttely) kostaantuu mun aamuusnani. Nykki olin työmaan pihalla justihin kello kahareksan, kun mun pitääs silloon olla jo puhelimen ääres.. No, onneksi ei puhelin oo soinu montaa kertaa koko aamuna.

 

Tän' ehtoona pitääs sitte alaata se kalligrafian jatkokurssi. Saas nähärä, onko tarpeeksi väkiä tulos. Toivottavasti! Oon nimittään vähä sev' varahan laskenu, jotta saisin sieltä uusia ireoota ja uutta varmuutta kirijan tekstauksihin. Haluan taas tekstata kirijan kannen ja väliotsikkosivut itte, niin ku erelliseski kirijas oli. Mutta jott' ei se olsi vanhan toistua, pitääs keksiä uusi, aiheesehen/kuvituksehen sopiva fontti.

 

Otin sitte tänä aamuna rohkiasti härkää sarvista kii. Käyyn ensi puntaris. Se ilimoottaa nimittään myös rasvaprosentin, jos sen tahtoo nähärä. Min’ en välttämättä olsi tahtonu, sillä mulla s’on niin järkyttävä ku 36,9. Kuukausi sitte s’oli yli 37. Silikkaa rasvaa siis liki puolet koko akasta.

 

Sen toki tiesin jo vanhastansa, enkä siitä sitte sen kummemmin jaksanu mieltäni murehruttaa. Seuraavaksi otin mittanauhan käteheni ja totesin, jotta rinnanympärykses ei oo tapahtunu muutosta (onneksi). Liiringille (= vyötärölle) on tullu puolitoista senttiä lisää, lonkilta (= lantiolta) oli karonnu 3 senttiä, reitehen oli tullu puoli senttiä lisää, mutta hauis (siis mikä?) ei ollu kasvanu yhtää. Kuntosalille, mars!

 

Eli tästä voi päätellä, jott’ ei musta mitää oo karonnu. No’v’ vain vaihtanu paikkaa.

 

Periksi ei silti anneta. Nyt on tarkootus muuttaa koko loppuelämä hoikemmaksi muuttamalla elintapojansa ja ruokaalutottumuksiansa. Ensimmäästä kertaa m’oon varmahan näin tosisnani tämän asian kans. Korkia aika tällä ikää.

 

Oon ajatellu palakita itteni viiren kilon väliin. Enkä torellakaa ruaalla. Ensimmääsen viiren kilon jäläkihin m’oon ajatellu hopiaasta pikkurillisormusta. Sitä mun on teheny jo pitkähän mieli muutenki.

 

Lopullinen tavoote on johonaki viirestoista kilos, mutta mä pätkin tämän pienempihin osihin, jott’ ei tuu sellaasta ajatusta, jott’ em’ mä koskaa pysty. Silloon ov’ vaaras luovuttaa. Ja minähän en meinaa ny luovuttaa. En!

 

Kyll’ oli mukava aamulla käyrä puntarilla ja toreta, jotta ainaki nestehet on lähteny liikkeelle ja viimme viikon salroksi tuli -1,2 kg. (Vajaat kolome kilua siitä, mitä s’oli pahimmillansa.)

Ehtoopäivällä riemu sitte jatkuu, ku mull’ oli jalaasnani ne alakukesästä ostetut housut. Totesin nimittäin, jotta sain ne pois jaloosta aukaasemata! (Oonkahan mä oikiasti ostanu vain ylisuuret housut?)

 

Mittanauhaa en oo vielä käyttäny ku pelekään kumminki pettymystä. Mutta jos mä ny sitte huomenaamulla kokeelisin mitata. Pelijättää vain, jotta tuloo pettymys ja sitte lyön hanskat tiskihin.

 

No en kyllä oo lyömäs! Ehtoopäivällä nimittäin töis mua nälijätti ja olin jo karkkikiskalla tekemäs vertaalua, palijoko on kaloria mihinäki suklaapatukas, mutta sitten päätin, jotta per****s! En osta. Hajen vettä ja kuittaan sillä näläkäni. Ja niin tein.

 

Kotona orotti kylläki sitte oikeen ”laihrutusruoka”; nimittäin isäntä oli laittanu ranskalaasia ja käristehiä uunis. Yritin ottaa kohtuurella ja laskin, jotta siinä ne oliki sitte tämän päivän kalorit. Loppuehtoo kuitatahan vain juomisella.

 

Flikan kans tuos soittelin. Sill’ on huomenna viisaurenhampahan leikkaus. Lupasin soitella seuraavan kerran vasta ylihuomenna, jott’ ei sen huomenna tartte yrittää mulle puhua.

 

Ei sitte keriitty eileen salille ja ajateltihin, jotta mennähän tänään. Sitte hoksattihin, jotta eihän se ookkaa vielä auki pyhääsin. No, mennähän sitte kävelylle. Joopa! Kävely jäi siihen, jotta käytihin eileen äitejä kävelyttämäs varmahan joku puolisen tuntia. Oli niin kylymä ilima, jott’ ei arvattu teherä sen kans pirempää lenkkiä.

Sain äiteen laskuja ja muita paperia sieltä joukkohoni. Asumistukia oli korootettu ja sit’ oli taas käytetty terveyskeskukses. Siitä päätellen, jotta joukos oli ampulanssilasku. Mitää ei hoitaja sanonu siitäkää asiasta. Merkillistä touhua! Äitee ei itte tierä, minkä takia häntä hyppöötetähän lääkäris.

 

Tämä päivä on menny sitte pyykkikonesta ja kuivausrumpua laulattaes. Yhyret pellavasekootehousut lyhensin, kun oon ostanu ne jo alakukesästä, mutta en oo voinu käyttää niitä, ku niis on ollu liika pitkät pultut (= lahkeet). Nyt jo (!) sain ne sitte lyhennetyksi ja silitin, jotta saan huomenna pistää töihin.

 

Villapairasta sain eileen takapalan valamihiksi. Tänään meinaan alaata etukappalesta. Jahka ny pohojaksun tuonne televison äärehen.

 

Isäntä krillas viimmeesen kerran tälle kesälle. Sanoo, jotta kylymä tuli siinä paikoollansa seisoskelles. Eikä ihime. Aurinko ei oo ny näyttäytyny ja vaikk’ ei oo joka yö ollu pakkaasta, niin kylymää on ollu kumminki.

 

Luin tuos taas runot kertaallensa läpi ja karsiin sieltä vielä kaks runua pois. Jospa se nyt rupiaas olohon pian kohorallansa. Vielä flikan piirustukset ja sitte vois kokeella lähettää johonki.. Kuv’ vain tietääs, mihinkä kannattaas lähettää.

 

Kalorien laskeminen jatkuu ja onpa tullu jo monta yllätystä vastahan: vaikka periaattees pitääs tietää jo kaikki maharollinen ravintoarvoosta, niin silti huomaa, jott’ ei oikiasti oo ajatellu, mitä sit’ on tullu pistäneheksi kitahansa. Tänäänki voisin väittää kirkkahin silimin, jott’ en oo vielä syöny palijo mitää, mutta kalorilaskenta palijastaa, jotta s’on viittä vaille, jott’ ei siin’ oo koko päivän syömiset.

Mutta sanoosin, jotta s’on kumminki kannattanu. Ny en pysty huijaamahan ittiäni.

 

Eileen ehtoolla mua taas pitkästä aikaa väsytti ja pistin itteni oikooseksi soffalle. En myönnä kumminkaa nukkuneheni. Isännällekki vakuuttelin heti, kus’ se tuli tupahan, jott’ em’ mä nuku, mä vain huilootan silimiäni..

 

Tänä aamuna olis väsy jatkunu. Oli kumminki noustava ylähä, ku oli jonkim’ moista asiantynkää hoirettavana heti aamusta. Piti käyrä ensi kaupas ja sitte käytihin Yli-Lauroselan talomuseolla. Siel’ oli markinat. Ei menty ostoksille, mutta vietihin yhyrelle myijälle Helsingis Taiteeren yös jaettuja runokorttia. Niis’ on painettuna runosivulaasten runoja ja sain yhyreltä runoystävältäni nipun niitä ittelleni ja tälle toiselle runoolijalle.

 

Käveltihin markkina-aluet vain läpi ja tultihin laittamahan ruokaa, ku isännän piti taas mennä autonsa kans. Jotaki huoltua siihen vissihin teherähän - vaihteeksi.

 

Isäntä imurootti eileen ylähäkerran, mä siivoolin sitte puolestani tänä päivänä alahakertaa nuov’ vähä päällisin puolin vain. Mitää suursiivoja eres yrittänykkää teherä, ku koira kulijettaa kuraa ja kuivia koivunlehtiä tupahan mennen tullen. Ja kantaa ruokansa kiposta pitkin laattioota. Ja pirotteloo karvojansa joka puolelle.

 

Ei uskoosi, kuinka palijo yks pieni elukka voi sotkia! Me muuthan ei sotketa…

 

Tänään mä vietin ruokatauon mukavasti vaakatasos lepäällen – hammaslääkärin tuolis. Paikattihin yks lohojennu hammas. Tilasin saman tien aijan täysremonttihin. Mutta meni seuraava aika niin kauas ku lokakuun 22. päivähän. Eihän siinä mitää, ku ei porota (= särje) mistää. Naama vain on vielä puuruksis, ku lääkäri heti eherootti puurutusta ennen kus' se rupes töihin. Itte en olsi sitä hoksannu vaatia, mutta oli varmahan hyvä, ku kehuu, jotta joutuu purkimahan koko vanhan paikkauksen. Oli vissihin vähä pehemoosta..

 

On menny monta vuotta niij’ jott’ on korijattu vain justihin tärkeemmät, mutta ny ajattelin, jotta laitetahan kaikki kuntohon ku kerran alaatahan. Olis mukava joskus voira hymyyllä häpiämättä hymyänsä.

 

Keväällä multa jouruttihin vetämähän yks hammas pois, kun sen juuri oli halijennu ja se oli samalta puolelta jo kolomas poskihammas. Siihen on pakko teettää silta tai osaproteesi tai miksikä niitä ny sanotahan.

 

Meill’ on täälä ollu aikoonansa pelijätty kunnan hammaslääkäri, joka surutta veti pois hampahia, jos n’oli rauskoja (= rikkinäisiä). Ei niitä silloon korijattu. Viistoistakesääsenä olin jo valamis laitattamahan rippilahajarahoolla tekohampahat, mutta onneksi osuu sitte sellaanen hammaslääkäri kohoralle, joka sanoo, jotta näm’ ov’ vielä aiva korijattavas kunnos.

 

Mull’ on aina ollu huonot hampahat, reikiintyyvät heleposti vaikka yritän niitä hoitaakki. Mutta vielä on siis muutama känä suus. Tämäki on yks osa mun ”Elämäni kunnos viiskymppisenä” –kamppanjaani..

 

 

Tilaamma aina aijoottaan täältä töistä Dermoshopista tuottehia. Eileen tuli viimmeesin tilauksemma. Mä olin tilannu voiresaippuaa, kynsilakkasetin (3 minikynsilakkaa) ja huultenrajauskynän ja kynämallisen huulipunan.

 

Porukalla sitte ihastelimma etenki sitä violettista kynsilakkaa. Yks työkaveri pyysi laittamahan sitä seuraavaksi. Ja kehaasi siinä samalla, jotta mun kynnet on niin komiat, jotta jos niistä järijestettääs kauneuskilipaaluja, niin voisin kuulemma osallistua. Onhan se totta, jotta mä yritän ne pitää jonkim’moises kunnos ja pituutta ne kasvaa ihan iliman sen kummempia kasvattelemisia.

 

Mutta yllätyyn kyllä tuon työkaverin sanomisista. Toinen, jolla on kynnet aina komias lakas, seisoo siinä vieres ja säesti, jotta kum’ mull’ on niin hyvän malliset kynnet. No, mull’ on aika pienet käret ja kynnekki om’ meleko kapiat. Hänellä ittellänsä on kyllä komiat kynnet, mutta toisem’ malliset, leviemmät.

 

En olsi ikänä hoksannu, jotta n’on kiinnittäny tuollaasihin asioohin huomiota. Mutta mukavalta tuntuu. Ihan niin ku Tepu sanoo, jotta tuntuu mukavalta, ku flikka kehaasi äireen uutta paitaa. Arvakkaa, piränkö vasteres huolta kynsistäni? Joo. Samalla lailla ku tähänki asti.

  

Tää kuva ei oo eres eruksensa, ku kynsilakka kuplii.. Vissihin aluuslakka ja värilakka reakoo keskenänsä jotensakki epäsuotuusasti. Mutta jo kesällä sain siis ihaalua kynsistäni ja siksi mull' on oikeen kuvaki niistä. Haisooko vähä itterakkahalta? Joku täälä ny lemuaa..

 

Ihimeeren aika ei oo ohi: Olin tänään ihan intopinkiänä heti nelijältä lähärös töistä ku ensimmäänen step-aeropik tunti alakoo viireltä. Kerkesin kotia jo kymmenen yli nelijä, vaihroon jumppavaattehet ylle ja kerkesin vielä kattella leherenki ennen ku lähärettihin. Isäntä meni kuntosalille siksi aikaa.

Ja mä, jok’ en oo koskaa ollu millää lailla urheelullinen (laiskotteluahan ei oo vielä kai laskettu urheeluksi?) – havaattin ajattelevani tunnin aluus, jotta voi ku om’ mukavaa, ku tämä taas alakoo.

 

En ollu uskua ittiäni. Oonko se minä, joka ajatteloo nuon?

 

Enkä mä vieläkää oo eri mieltä, vaikka tunnil’ lopus reiret huusi hallelujaata ja huomenna ne naukuu kipiääsiä.

 

M’oon aina sanonu, jotten oo vielä koskaa saanu nautintua liikkumisesta. Kestikö mun näin kauan löytää se liikkumisen ilo? Vuosikausia m’oon kulukenu näis ryhymis vain sen tähäre, jotta tälläänen ohojattu liikunta sopii mulle ku ei muuten tuu liikuttua.

 

Tanssi on ollu oikiastansa ainut liikunta, jost’ oon aina nauttinu. Ikäväkseni mä vain satuun haksahtamahan miehehen, jok’ ei siitä juurikaa perusta. Olis toki nykki ollu kansalaasopistos joitaki yksintanssikurssia, mutta ku ei kaikkehen millää kerkiä. Valittin sitte kumminki tuon tutun ja turvallisen aeropikin, jonka ainaki tierän tehokkahaksi liikunnaksi.

 

No ny on sitte jo saunoottuki ja kohtamisin pitääs nukkumahan. On joku yö täs taas ollu ku ov’ valavottanu aamuyöstä. Ja välillä oon kattellu aiva pöllöjä unia. Mutta eikähän ens yönä jo nukuta.

 

Yritin tuos hakia kalorilaskuria netistä, mutta tuo, millä kokeelin laskia tämän päivän evähät, lävähytti mulle niin hurijat lukemat, jott’ em’ mä ny ihan tällä istumalla suostu sitä uskomahan. Etenki, ku oon pysytelly vain leiväs ja herelmis ja kasviksis tämän päivän. Pitää vissihin hommata vaaka ja ruveta punnittohon ruokansa, jotta osaa laskia paremmin, mitä sitä tuloo tuosta leipälävestä napahansa pistettyä.

 

 

Kiitoksia! Mukavaa, jotta niim’ moni on piipahtanu meirän keittiös! Nykyään ei juurikaa enää muuten kyläälläkkää.

Mä annan teirän jäärä siihen uskohon, jotta meill’ on aina nuon siistiä. Tosiasia on kuitenki, jotta totta kai mä tyrijäsin tavaroota lymyhyn kuvauksen aijaksi. Mutta ei menny ku pari tuntia ku tiskipöytää ei enää palijo näkyny kippojen alta ja ruokapöyrälle oli ilimestyny kasa lehtiä. Voitta olla varmoja, jotta sellaasesta en tuu ikänä tänne kuvaa laittamahan.

 

Min’ en oo ensinkää mikää huusholli-ihiminen. Siivuaminen on vihoviimmeestä puuhaa, johonka haluaasin ruveta.

 

Järijestyksen pitäminenkää ei multa oikeen suju. Vaikka toisaalta tykkään siitä, jotta tavaroolla on oma paikkansa, mutta ku ei tuu ittekkää palautettua niitä heti paikoollensa, niin ei sitä voi vaatia oikeen muiltakaa..

 

Perijantaiehtoolla käytihin kaupoos ja ostin ittelleni villapaitalangat. Pitkästä aikaa oon tekemäs ittelleni paitaa. Viininpunaasesta Nalle-langasta. Jos siitä tuloo käyttökelepoonen, niin esittelen sen sitte. En oo vielä kutonu ku parikymmentä senttiä takakappalesta.

 

Oon nukkunu pitkähän ny pyhän aikana. Tosin nukkumahan menoki on venyny tavallista myöhemmälle. Eileen aamulla herättyäni söin kaikes rauhas aamupalan, sitte otin lakanat pois sängystä ja kannoon petivaattehet parvekkehelle tuuleentumahan.

 

Puolen päivän jäläkihin lähärettihin äireen työ. S’oli sielä terassilla ja valamihiksi pukees niin lähärimmä sen kans lenkille. Tehtihin sellaanen vajaan tunnin lenkki, jotta usiaat kilometri siitä varmahan tuli.

 

S’oli sellaanen lämmittelykierros, ku sieltä päin mentihin kuntosalille. Sielä viivährettihin sellaanen reilu tunti.

 

Kotia tultua keitettihin ja syötihin ittemmä ähkyhyn. Ruaal' laiton lomas kannoon petivaattehet takaasi sänkyhyn ja laitoon puhtahat liinavaattehet.

 

Ehtoolla saunoottihin ja vietettihin aikaa television ääres: Avara luonto, Selviytyjät, Sano, että rakastat ja loppuosa Euroopan tanssikilipaalusta.

 

Tänä aamuna nousin taas myöhän ylähä, söin aamupalan ja pistin ensimmääsen konehellisen pyykkiä peseentymähän. Sitte lakkasin kynnet ja kun n’oli kuivanu, niir’ rupesin ruaal’ laittohon. Päivällä käytihin myöhästynehillä kummipoijan syntymäpäivillä. Siskoonsakki oli kotona käymäs, niin saatihin sillekki antaa myöhästyny syntymäpäivälahaja.

 

Kotia tultua pyykim’pesu jatkuu. Taitaa jäärä vielä huomisellekki päivää ainaki yks konehellinen pestävää, ku poika oli tuonu varmahan kaharev’ viikon retut yhyrellä kertaa pesuhun. Farkuusta ja huppariista tuloo yhtäkkiä konehellinen täytehen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Eilinen oli töis aika hektinen. Tai siis.. tuntuu, jott’ en saanu mitää valamihiksi, ku aika meni kaikel’ laases turhas. Katteltihin naisis yhtä mappia – eikä löyretty. Jouruun sitte teköhön sen työn vähä niinku piremmän kaavan mukahan. No, tulihan se tehtyä niinki. Tekemättömien töiren pino ei eilisen päivän mittahan huvennu mihinkää, niinpä jatkoon sitte töitä koko yön. Näin aina nukahrettuani unta uusien asiakkahien perustamisesta: tuliko ny oikia asiakasryhymä ja asiakkahan tuotelajitelma. Hoh hoi! Oo mikää ihimekkää jotta aamulla sitte oli niiv’ väsyksis!

 

Itte asias m’olin väsyksis ehtoollaki. Otin taas puolen tunnin tirsat, vaikka keli olis ollu mitä mahtavin mennä vaikka pihalle. Mutta ei ku peiton alle pötköllensä vain.

 

Salkkarit ja House sitte taas piti kattua.

 

Ja syöminen meinas eileen ihav’ väkisin karaata hallinnsta. Oli kauhia näläkä töistä tulles, niij’ jotta söin ku työmiehet ja jatkoon ottamalla jäläkkäriksi keksin, toisen, kolomannen, palan tummaa suklaata, keksin.. Eikä siihem’ meinannu tulla toppia ollenkaa. Onneksi tuli niiv’ väsy, jotta menin sinne maata. Olin eres sen aikaa pois kaapilta kronaamasta. No.. se näkyy sitte aamulla jo puntaris ja luultavasti huomennaki vielä..

 

 

Sain ystävältäni Minnalta seuraaval' linkin http://www.tat.fi/backstage/ammatinvalinta

 

Ammatinvalintatesti

Tämän ammatinvalintatestin perusteella voit tutkia omia mielenkiinnon kohteitasi. Testi perustuu väljästi amerikkalaisen psykologin John Hollandin teoriaan eri ihmistyypeistä. Kyseessä on itsearviointitehtävä, jossa sinun tulee vastata ohjelmassa esitettäviin kysymyksiin. Vastausten perusteella ohjelma laskee sinulle suuntautumistyypit. Jokaisesta tyypistä ja tyyppiyhdistelmästä ohjelma listaa myös tyypille hyvin soveltuvia aloja ja tehtäviä. Muista kuitenkin: • Hollandin testi on vain yksi tapa luokitella kiinnostuksen kohtaita. Testi ei siis kerro mitään "yhtä ainoaa totuutta". Jokin toinen testi voi painottaa eri asioita ja antaa siten toisenlaisia tuloksia. • Tulokset perustuvat omiin arvioihisi, joten ne ovat sitä luotettavampia mitä harkitummin vastaat kysymyksiin. Mielipiteesi voivat kuitenkin ajan myötä muuttua, jolloin tuloskin muuttuu. Tulosta voidaan pitää siis vain viitteellisenä ja se kuvastaa tämänhetkistä tilannettasi. • Harvat ihmiset kuuluvat vain yhteen tyyppiin. Useimmissa ihmisissä on monen tyypin piirteitä. Tuloksesi: Sosiaalinen 24% Tieteellinen 20% Systemaattinen 40% Yrittävä 4% Taiteellinen 46% Käytännöllinen 13% Vastauksiesi perusteella olet taiteellinen ja systemaattinen. Alle on listattu joukko ammatteja, joissa voit parhaiten hyödyntää näitä ominaisuuksia. Tarkemmat kuvaukset eri ammateista ja niihin kouluttautumisesta löydät ammattinetti.fi:stä. Muotisuunnittelija Rakennuspiirtäjä Somistaja

 

Eilisehtoo alakoo niin ku tiistaiehtoot toistaaseksi on alaannu: ku oli hetken sulateltu ruokaa (rouhituusta ohorankryyniistä tehtyä puurua, NAM! ), lähärettihin kuntosalille. Salilta tultihin Salakkariiksi kotia ja niirej’ jäläkihin mentihin saunahan. Joka välis viimmeestelin sitä Ninnun lahajaa. Sainki sev’ valamihiksi ja menin silittämähän sen. Samalla silitin yhyreksän liinaa, jokka oon virkannu työhuonetta varte. Yks tosin on ylimääräänen, ku siitä tuli niin isoo, jotta sem’ mä ajattelin antaa velijen flikalle (unohrin nimittäin sen syntymäpäivän tuos pari kuukautta sitte – hävettää oikeen! ).

 

Nyp’ pitääs sitte kattella jotaki uutta tekemistä. Ilimat on jähtyny jo niin palijo, jotta nyv’ vois ruveta harkittemahan vaikka kutomista. Meillä siis kurotahan vartahilla (= puikoolla) ja neulotahan (ompelu)konehella tai perinteesesti neulalla ja langalla. Kangaspuillaki me kuromma, mutta ompelemista me pohojalaaset harrastamma harvemmin, mutta jos ny joku erehtyy ompelemahan, niin sen se teköö luultavasti konehella. Eihän täm’ oo yhtää monimutkaasta? Selevää ku pläkki. (Pläkkipelli = alumiinipelti, pläkkyri = peltiseppä.)

 

Mitähän tän’ ehtoona? Vois ruveta kattelohon sitä uutta käsityömallia. Ja flikalle vois soittaa.

 

Se hyvä tuos askartelemises on, jott' ei muista syörä. Mä nimittäin sain olluksi ehtoon niin, jott' en havaannu salilta tuloj' jäläkihin syörä mitää ennen ku vasta puoli kymmeneltä: poksahuttelin ittelleni pussillisen kevytpopkornia ja hörppäsin päälle klasillisen laittikolaa. Sain niillä kuitattua syömisen mielitekoni.

 

Poikaki oli muuten eileen tullu pitkästä aikaa kotia. Morsmaikku oli kuumees kuulemma. Ei nuos miehis oo kyllä yhtää hoivaviettiä. Karkuhun heti, ku toinen on kipiä.

 

Viimme yönä ei ollu pakkaasta, mutta erellisyön pakkaasen jäliiltä osa kukista oli aika surkian näköösiä. Etenki isännän kolome pasuunakukkaa, jokka s’oli unohtanu nostaa suojahan. Mäkää en sitte rehannu niitä kukkia parvekkehelta vielä tupahan, ku ei ny luvattu pakkaasta. Vettä vain.

 

 

Heh, heh! Pääsim’ mäki sitte ulukoolemahan. Onneksi oli hyvä ilima. Jonotin nimittään eileen ehtoolla kansalaasopiston ilimoottautumisihin. Ilimoottautuminen alakoo kuurelta ja ku vähä ennen kuutta menin, sain kortin numero 171. Eli aika monta ihimistä oli jonos ennem’ mua. Aeropikit rupes olohoj’ jo täynnä siinä vaihees ku tuli muv’ vuoroni. Valittin sitte sen kevyemmän version, ku opettaja sanoo, jotta siinä tehokkahammas on enämmän hyppyjä ja monimutkaasempia askelkuvioota ku viimme vuotises. S’olis vain aijaltansa sopinu paremmin. Ku tämä köykääseet (johona siinäki kuulemma tuloo hiki, mitä en ollenkaa epäällykkää..) alkaa jo viireltä. Puoli viiren päivinä pitää vaihtaa jumppavaattehet jo töis ja mennä kirun kyyttiä suoraa jumpalle. No, tuloopahaj’ jo valamihiksi hiki.. Se alakaaki jo ens tiistaina. Tänään siis vielä kuntosalille.

 

Kalligrafian jatkokurssille ei ollu vielä ainakaa muita ilimoottautunehia, jotta saas nähärä, alakaako se ollenkaa. No, jos peruskurssi alakaa, niiv’ voin mä sinnekki mennä. Eri opettajalla on kumminki aina jotaki uutta annettavaa. Kalligrafiakurssin pitääs alaata 17.9.

 

Pännärinkihin ei tarvinnu etukätehen ilimoottautua ollenkaa. Sen kohtalo ratkee sitte ensimmääsellä kokoontumiskerralla. Se alakaa vasta 25.9. ja kokoontuu vain joka toinev' viikko. Kerkiää paremmin teherä kotitehtävät ja opettajallekki jää aikaa miettiä uusia tehtäviä.

 

Käyyn samalla reissulla kirijastos, ku ei ollu enää mitää lujettavaa. Tai on – runokirijoja, mutta niitä ei voi sillä lailla lukemalla lukia. Niitä pitää nautiskella pienis pätkis ja aina vähä sulatella ja ajatella.

 

Koira herätti taas nelijältä. Pyysi päästä pihalle. Ja mä sain sitte kiekata seuraavan tunnin unetoonna sängys. Kyll’ olis kuurelta unettanu makiasti, ku kello soi. Oli muuten ollu yöllä jo viis astetta pakkaasta. Kuurelta näytti parvekkehen mittariki vielä -0,6 astetta. Pitää varmahan kantaa kukat ehtoolla tupahan. Ovat ollehet kesän parvekkehella.