Valonsäteitä

 

Sinä lähdit valoon,

me jäimme pimeään.

 

Mutta jokaiseen päivään

olet lähettänyt meille

valonsäteitäsi.

 

~ 6.9.2009 ~

 

Ei raskaampaa taakkaa

 

 

Ei äidille tulla voi

raskaampaa taakkaa

kuin rakkaan lapsensa

viimeiselle matkalle saattaa.

 

~ 6.9.2009 ~

 

Kauniita muistoja

 

 

Vain kauniita muistoja.

Hyviä, helliä, lämpimiä.

Paljon iloa ja naurua

jätit muistoihimme.

 

Niin paljon kiitettävää,

niin paljon rakastettavaa.

 

On ollut suuri rikkaus

saada tuntea sinut.

 

~6.9.2009 ~

 

Kaipauksen jäljissä muistot

 

 

Kaipauksen jäljissä

kukkivat

kauniit muistot.

 

 

~5.9.2009 ~

 

Ei raskaampaa taakkaa

 

 

Ei äidille tulla voi

raskaampaa taakkaa

kuin rakkaan lapsensa

viimeiselle matkalle saattaa.

 

 

~6.9.2009 ~

 

* * *

 

Sirkan uurna on peitelty kirkkomaalle.

 

Nämä päivät

 

 

Nämä päivät

kuin mielemme kaipaavat.

 

Sadetta ja aurinkoa

vuorotellen.

Itkua ja

naurua läpi kyynelten.

 

Raju tuuli

riepottelee puita

kuin ikävä

sydämiämme.

 

~5.9.2009 ~

 

* * *

 

Huomenna uurnan lasku…

 

Valonkantaja

 

 

Sinä olit valonkantaja.

Sinulla oli taito

tuoda iloa ja valoa toisille,

Sinä osasit vilpittömästi

iloita toisten kanssa

ja heidän puolestaan.

 

Sinussa

maailma menetti

yhden enkeleistään,

kun taivas halusi

omansa takaisin.

 

- 1.9.2009 klo 6.10 -

 

* * *

 

Tuoj' jäläkimmääsen säkeestön laitoon Sirkan kukkalaitteehin.

 

Mus’ ov’ vissihin tullu vanha ku ei enää pyhänaikanakaa saa nukutuksi kellon ympäri. Tänäänki nousin seittemäm’ mais, ku ei enää väsyttäny. Isäntä kömpii ylähä petistä hetikohta muj’ jäläkihin.

 

Aamupalaj’ jäläkihin pistin pyykkikonehel’ laulamahaj’ ja sitä piisas sitte iltaviitehen asti. Välillä vetivät ruettua kuivausrummun kans.

 

Annoon niiren teherä hommat ja rupesin itte kantamahan kukkia tupahan parvekkehelta, ku ovat luvannehet kylymiä öitä. Olivat kumminki niin tomuusia, jotta käytin ne suihkun kautta. Yks kaktus oj’ jo kovasti nupulla.

 

Sitte silitin työvaattehet huomiseksi ja kääriin narulta erelliset pyykit kaappiihin.

 

Kattelin jo tiistaita varte jumppavaattehekki valamihiksi. Ei olsi uskonu, jotta mä ilahrun niin palijo, kus’ saan ottaa ne esille. Kai mä sitte kumminki jotaki mielihyvää saal’ liikunnasta, vaikka tunnij’ jäläkihin aina ihimettelej’ jotta oonko mä ihan hullu, kus’ suostum’ maksamahan siitä, jotta mur’ rääkätähän henkihieverihin.

 

No, tästä tanssijumpasta en nyv’ vielä tierä mitää. Toivottavasti s’om’ mukavaa.

 

Pyykkisouvil’ loputtua lähärin äireen työ. Käytin sitä ulukoolemas puolisen tuntia. Oli aika kova tuuli, mutt’ ei onneksi mikää maharottoman kylymä. Itte asias mun tuli kyllä pyörätuolia lykätes ihan hiki…

 

Kotia tulles piipahrin ärrällä ja trookasin sielä entisen työkaverin. Oli mukava toimitella pitkästä aikaa!

 

* * *

 

HILJAINEN SURU

 

Sytytän sinulle kynttilän.

Valkoisen ja puhtaan,

suoran kuin sinä.

Kultaisessa kynttilänjalassa.

Kultaisessa kuin sinä.

 

Aistin surukukkien tuoksun.

Eilen en sitä huomannutkaan.

 

Kunpa minun

ei koskaan olisi tarvinnut

tätä kokea.

 

Eivät kynttilät,

eivät kukat tuo sinua takaisin.

 

Minun on vain elettävä

tämän suruni läpi.

Kirjoitettava sinusta

yhä uudelleen ja uudelleen.

 

 

1.9.2009 klo 5.30

 

 

Eileen ehtoopäivällä mua väsytti töis iham’ maharottomasti. Mutta ku pääsin kotia ja sain syötyä, päätin teherä omenapiirakan, ku koko kesän sato oli tullu kerralla alaha. (Kaikki viis omenaa.) Sitä sitte maisteltihin ehtoolla.

 

Tänä aamuna heräsin seittemän mais ja totesij’ jotta ku en heti nukahtanu uurestansa, niiv’ varmahan sitte oon nukkunu tarpeheksi ja voisiv’ vaikka nousta. Isäntä nousi heti kohta peräs. Torettihij’ jotta syksyn ensimmäänen hiiri oli tullu keittiön roskakaapin killeröhön (hiirenloukku). Mä lähärin hakohon postia ja jätin saalihin perkaamisen isännälle. S’oli sen paketoonu tyhyjähäm’ maitopurkkihij’ ja vei pois.

 

Aamupalaj’ jäläkihir’ ruvettihin ahkeriksi: Eileen oli KTK:lla ollu synttärit ja sielt’ oli saanu ilimaaseksi joko puoli kuutiota kuoriketta tai multaa. Isäntä ei ollu hoksannu, jotta se tarkootti vain toista tai toista ja oli pakannu peräkärryhym’ molempia puoli kuutiota. Eivät ollehet käskenehet poiskaa tyhyjätä… Niimpä peraattihin syreeniairaj’ juuri ja leviteltihin kuorikkehet sinne. Ei ihan piisannu koko airaj’ juurehen.

 

Sitte mä käyyn leikkoomas olokikukat pois ja niputin ne kuivamahan vaatehuonehesehen.

 

Siinä kohoras kello oliki jo puoli ykstoista eikä huushollis ollu mitää ruokavarkkiä. Piti lähtiä kauppahan täyrentämähän varastoja. Kotia tultua tein proileripastaa.

 

Syönnij’ jäläkihin mua taas ramaasi ja painuum’ maata. Isäntä sen sijahan jaksoo olla aina vain ahkera ja meni pesöhöj’ ja vahaamahan mun auton. Omansa s’oli jo aikaasemmiv’ vahannu.

 

 

* * *

 

HIUKAN ENEMMÄN TOTTA

 

Sade pesee hiljalleen maisemaa.

 

Minä istun pimeässä

surren sydämeni karrelle.

 

Pimeyden leikkaavat

postiauton valot.

 

Raskain askelin

kuljen postilaatikolle

tietäen, että tänään

löydän nimesi sieltä.

Kohdasta, mistä en sitä

olisi koskaan

halunnut lukea.

 

Se on jälleen

hiukan enemmän totta.

Sinua ei enää ole.

 

* * *

 

Kirijootettu tiistaiaamuna 1.9. klo 5.25. Tiesij’ jotta Sirkan kuolinilimootus ol’ leheres, ku istuun terassilla ja samas postiauto tuli…

 

Olipa iloonen yllätys, ku Pännäringin ensimmääses kokoontumises oli seittemän ihimistä. Niistä yks uusi. Ja kaks uutta ja yks entinenki kurssilaanen oli ilimoottanu tulevansa ens kerralla! Jos ei uusista tuu ryhymähän nuorennusta, niim' m'oon porukaj' juniori. Heh, hauskaa, jotta tällä ikää voi olla vielä johonaki porukas nuorimmaanen.  Saatihij’ jo ensimmäänen kotitehtäväki – pakina.

Samalla ilimoottauruun tanssijumppahan. S’on alaannu jo toissaviikolla, mutta toivottavasti mä joinki vielä pääsej' joukkohon.

 

Orotan innolla ehtoota, ku on Pännäringin ensimmäänen kokoontuminen. Jospa paikalle vain ilimaantuus tarpeeksi monta kurssilaasta, jotta saataas se kokohon!

Samalla ajattelin ilimoottautua tanssijumppahan, ku kuulij’ jotta siel’ olis vielä tilaa. Pakko on yrittää kehittää joku liikunta, kun en taaskaa oo pääsny monehen päivähän ittekseni liikkeelle. Ryhymäs s’oj’ jotenki vain helepompaa.

* * *

Näinä öinä

 

Viime yönä

näinä aamuyön tunteina

kun minä vain

vilkaisin kelloa

jatkaakseni taas uniani,

 

sinä taistelit elämästäsi,

enkä minä voinut

edes aavistaa.

 

Tänä yönä

minä en nuku.

Minä elän läpi

sinun tuskaasi,

josta tuli osa

minun tuskaani.

 

***

 

Kirijootettu 1.9. klo 5.20 – tasav’ vuorokausi siitä, ku Sirkan elevytys lopetettihin.

 

 

Tänä aamuna herättyäni kuuntelij’ jotta aiva niinku olis jyräänny. Koko kesänä ei oo ollu montaa ukkoosta ja epäälinki, jotta kuivaajalla koluutettihij’ jotaki. Mutta ku postia hakiesnani havaattiv’ välähryksen pimiällä länsitaivahalla, niin pakko s’oli uskua. Siinä vaihees s’oli vielä kaukana, mutta seittemän aikahan präiskääsi sitte kerraj’ johonki lähelle niij’ jotta isäntäki heräs. Tuumas vaij’ jott’ olis häv’ vähemmälläki heränny. Mä totesin puolestani, jott’ et s’olsi kumminkaa uskonu, jos m’olsin kertonu, jotta aamull’ oli ukkoonen. Se meni ylitte hyvin nopiasti itää kohti. Hetken satooki oikeer’ reippahasti, mutta aamupäivällä oj’ jo aurinkoki pilikistelly.

Mä tuon ny tännekki näitä sururunojani, jotta mä pääsen tästä asiasta yli. Täm’ on kirijootettu Sirkan kuolinyötä seuraavana yönä puoli viireltä:

Ajattelen sinua

 

Sateisina yön tunteina

minä ajattelen sinua.

 

Unen sijaan

tulevat kaipaus ja kyyneleet.

 

Sinua parempaa, viisaampaa

ja rakkaampaa sisarta

en olisi voinut toivoa.

 

Kiitos sinulle, siskokulta,

yhteisistä vuosista.

 

Tämä ikävä

ei lopu koskaan.

 

Torstaina mua aharisti töis niij’ jotta lähärij’ jo ennen kahta. Ehtoolla meille tuli isoov’velijen perhettä Ruottista ja flikka kotiutuu Oulusta. Syötihin, saunoottihin, puhuttihin, itkettihin…

 

Perijantaiaamulla oli sitte se totinen paikka, ku piti lähtiä kirkolle. Ilima oli kaunis ja saattajia Sirkalla oli torella palijo. Ei ollu heleppo päivä, ei.

 

Mutta nuoret oli laittanu seurakuntakeskukses oikeer’ rakkaurella kaiken niin viimmeesen päälle. Oli Sirkasta koottuja valokuva-alapuumia selattavaksi. Jokaases pöyräs oli kuva Sirkasta ja Sirkan enkelikokoelmasta lainattuja enkelikoristehia. Lisäksi valakoosille liinoolle oli kerätty kuivia, ruskav’ värisiä lehtiä. Oli niin kaunis ja lämminhenkinen tilaasuus ku ikänä voi olla.

 

Kaikesta näki, kuinka rakastettu ihiminen Sirkka on ollu. Yksistään atressia oli 70 ja siihel’ lisäksi kukkatervehrykset ja suruv’valittelukortit.

 

Mä sair’ runoni lujettua ja annoon sitte Erkille tänä aikana kirijoottamani runot, jokk’ olin koonnu vihkoseksi. Erkki itte piti muistopuheen, samoon heirän tyttärensä, joka puhuuki niil’ lämpöösesti ja ihanasti äireestänsä, jotta itkuhan siinä tuli. Sanoo, jotta hänell’ on ollu maailman hauskin äitee ja hän toivoos, jotta hänestä ittestänsä tulis yhtä ihana äitee. Ihav’ varmasti tulooki! Isooveliiki puhuu ja muisteli Sirkkaa.

 

Muistotilaasuurej’ jäläkihin kokoonnuttihiv’ vielä Erkin työ (nyk’ kai pitää opetella sanomahaj’ jotta Erkin työ eikä enää, jotta Sirkaj’ ja Erkin työ). Siel’ oli lisää Ruottiv’ vierahia. Oli mukava nähärä heitä, vaikka kokontumisen syy olis saanu olla ilooseet. Mutta silti sielä naurettihij’ ja iloottihin toistemma seurasta. Sirkka osootti senki, kuinka tärkiää on pitää huolta toinen toisistamma.

 

Äitee jaksoo hyvin, mutta sen surunsa ilimaaseminen sille on ylivoimmaasta. Itkun se nielöö vaikka väkisin. Mitenkä raskas paino sen syrämmellä mahtaa ollakkaa!

 

Lauantaiaamulla meiräv’ vierahat jo sitte lähti ajelemahan ensi tuttaviensa työ ja siitä sitte kohti satamaa.

 

Me käyymmä flikan kans ostamas sille vaelluskengät ja työkengät. Samalla käytihir’ ruokakaupas. Ja ehtoolla saunoottihin.

 

Sunnuntaina hajettihin äitee Lintulasta ja mentihin kirkkohon kuulemahan ku Sirkan nimi lujettihin vainajis. Sej’ jäläkihin isäntä käyy Erkiv’ väen kans laittamas heirän kesämökkinsä talavikuntohon. Olin luvannu Sirkalle, jotta se laitetahan kökällä (talkoilla), jos ei se itte kykene. Valitettavasti ei kyenny. Enkä mä valitettavasti pääsny joukkohon, ku mun piti vierä flikka junalle.

 

Kuj’ juna lähti, mulle tuli niin kauhian tyhyjä olo! Kaikki hilijeni yhtäkkiä ympäriltä ja kotia tultuani mä alakasin touhaamahan kotitöitä: pesin pyykkiä ja järijestelin huushollia ku en kestäny ajatusta, jott’ olsiv’ vain istunu. Sitte rauhootuun, ku isäntäki tuli kotia. Se totes, jott’ ei ollu enää mökillä sellaasta, ku ei Sirkkaa ollu… Ei varmasti niin. Se paikka oli Sirkalle tosi rakas.

 

Tänään on onneksi töis ollu oikeen kiirusta, jott’ ei oo keriinny oikiastansa mitää muuta ku kauhialla tohinalla yrittää selevitä kaikista hommista eres joinki.

 

* * *

 

EPÄUSKO

 

Miten näin pääsi käymään?

 

Sinä lempeä, sydämellinen,

empaattinen, iloinen, pirteä,

aina reipas sisareni

 

- miten sinä voit olla poissa?

Lopullisesti poissa.

 

Sinä, joka olit

täynnä elämänhalua

ja –iloa!

 

Miten ihminen voi

niin äkisti

vain lakata olemasta?

 

Enkö enää koskaan

saa kuulla nauruasi?

Enkö enää koskaan

saa halata sinua?

 

Lähditkö sinä

enkeliksi lapsillesi

ja lapsenlapsillesi?

 

Päivänpaisteeksi

meille muille?

 

Sinähän olit sitä jo!

Ei sinun olisi tarvinnut

lähteä mihinkään.

 

* * *

 

Tuon oon kirijoottanu Sirkan kuolinyötä seuraavana yönä 1.9.2009 kello 4.20.

 

Tänä aamuna piti taas vähä itkiä pirahuttaa. Sirkar’ risti-ilimootus ja kutsu hautajaasihin oli leheres ja siin’ oli niin kohoralle osuva värssy:

 

Hetkenä kesän kauneimman,

kun yö jo aamuksi vaihtui,

tuli tyyntä ja hiljaista niin,

yks portti vain hiljaa aukes,

joka iäksi suljettiin.

Valkeni ikuinen sunnuntai.

 

Tänään on ollu vähä apia olo, vaikka päivä on ollu mitä ihanin. Aurinko on paistanu ja on ollu lämmintä. Sirkka olis nauttinu tällääsestä päivästä.

 

Mä en saanu lähärettyä eres lenkille.

 

Huomenna on ne Sirkan anopin hautajaaset. Meen aamusta ensi hetkeksi töihij’ ja käyn sitte saattamas Lyyliä. En oo vielä varma, meenkö muistotilaasuutehev’ vai lähärenkö takaasi töihin. Riippuu siitä, miltä sitte tuntuu. Oma suru varmahan tuloo kipiästi pintahan sielä.

 

Velii toi tänään atressin. Tekstasin sen valamihiksi. Vierähän sitte huomenna se sinne hautajaasihin.

 

Erelleenki tuntuu siltä, jotta pitää keksiä palijo tekemistä, jott’ ei pirätä liikaa murehtimahan. Eileen ehtoolla syönnij’ jäläkihin tekstasin kortit kukkalaitetta varte ja kus’ sain sen tehtyä, päätil’ lähtiä kävelylle.

En havaannu laittaa askelmittaria, mutta ei siitä kovim’ montaa askelta olsi tullu, ku käveleskeliv’ vain sellaasen vajaan parin kilometril’ lenkin. Sitte saiki mennä jo saunahanj’ ja loppuehtoon istuun television ääres.

Tänääm’ meen suoraa töistä päin kattelohon poijalle kenkiä. Isäntä on käyny sen kans jo puvun, pairan ja kravatin hankkimas. Pitää housunpulttuja (= lahkeita) lyhentää, mutta sev’ voi teherä oikiastansa vasta sitte, ku on kengät jalaas. Taskuliina pitääs kans vielä ostaa. Sitä n’ei ollu havaannu. Sitte poika olis vaattehien osalta valamis tekemähän kummitärille viimmeesen palaveluksen. Kantamahan arkkua.

Kukat tilaav’ vasta sitte, ku äitee sanoo, minkämoisen hän haluaa. Värssyjä vein sille jo lujettavaksi. Saa rauhas valita. Meev’ vaikka perijantaina sitte kyselemähän ja lauantaina käyn tilaamas kukat.

 

Siskoon kuolinsyy on ny selevitetty. S’oli aortar’ repiämä. Ei siin’ olsi mahtanu mitää, vaikka s’olis ollu tehollaki. Kämppäkaveri on hälyyttäny apua nelijäm’ mais aamulla ja elevytys ol’ lopetettu 5.20.

Erkillekki olivat keriinnehet soittaa vasta puoli kuuren aikana, jotta senkää ei tartte enää miettiä, olisko hän keriinny paikalle. Ei olsi.

Sinänsä helepottavaa tietää, jotta Sirkka om’ menny hyvin nopiaa tajuttomaksi eikä sen oo siis tarvinnu kärsiä kauaa.

Olivat epäällehet, jotta s’olis tihkunu jo ennemminki ja siitä on aiheutunu sitte tuluppa, joka teki sen halavauksen.

 

Eileen oli raskas päivä. Saateltihin siskoo sairaalam’mäjeltä kotopitäjähän. Koron kautta kirkolle, vain vähä matkaa kotua etehem’päin.

 

Saij’ järijestettyä äireelle invataksij’ jotta pääsi seki joukkohon. Sain sovittua saman taksin sitte hautajaaspäivällekki. Helepotti palijo. Äitee jaksoo ihimeen hyvin, vaikka oli varmasti raskas päivä sille ku piti oma mukula hyvästellä. Sirkka on niim’ palijo äitejä aina käyny ulukooluttamas ja hoitanu sen asioota.

 

Ehtoolla oli kotona kauhian tyhyjä ja uupunu olo. Kroppa otti kyllä sitte omansa ja nukuun aika hyvin.

 

Tänään kävi isännän velii vaimoonensa suruv’valittelukäynnillä. Palijo on tullu kukkia ja muistamisia. Ja meille niist’ on tietysti tullu vain murto-osa. Siskoom’ miehell’ on ku kukkakaupas. Sielä ku ov’ vielä hänen äiteensäkki suruv’valittelukukat lisäksi.

 

Oon oman kukkalaitteheni jo miettiny valamihiksi ja värssyki on mietittynä (tai ei oikia värssy vaan pätkä omasta ”runosta”.)

 

Eileen ehtoolla piti sev’ verran keksiä tekemistä, jotta kasasin yhtehen kaikki Sirkalle kirijoottamani runot. Teen niistä jonkimoisev’ vihkosen. Vain kaks niist’ on kirijootettu ennen sen kuolemaa. Loput on tullu täs tätä surutyötä teheres.

 

Lupasil’ lukia hautajaasis tuon Sisareni, siskoseni –runon. Jos pystyn. Sel’ luettuani annan koko vihkosen sitte Erkille. Niin tein velijen vaimonki hautajaasis. Annoon kaikki kirijoottamani tekstit velijelle. Silloon en itte lukenu runua, sen luki flikka. Mutta tuota Sirkalle kirijootettua ei voi lukia kukaa muu. S’on nimenomaan siskoolta siskoolle.

 

Eileen aamulla tuli työkaveri nätin kukka-asetelman kans. Ja taas piti rääkyä..

Ehtoolla mentihin Erkin työ. Siel’ oli molemmat mukulat perheenensä, sitte tuli pian Erkin siskoo ja vielä velii vaimoonensa ja kaharel’ lapsel’lapsensa kans. Väkiä oli tupa täynnä. Sekaham’ mahtuu itkua ja naurua. Katteltihin elämää taaksep’päij’ ja etehenpäin.

Hautajaaset on 18. päivä.

Sain mieluusan kunniatehtävän: siskoonflikka pyysi, jotta jos voisin ens talavena kutua heiräv’ vielä syntymättömälle lapsellensa vaattehia, ku mumma ei keriinny tehrä ku yhyret aiva pikkuuset nutun, myssyn, tossut ja villahousut. Neki jäi vähä keskem’ mutta Sirkka oli jo keriinny pyytää, jotta naapurinfrouva tekis ne valamihiksi.

Lupasir’ ruveta varamummaksi kummallekki lapsel’lapselle. Jo 16-vuotiahalle ja tälle vielä syntymättömälle, jos sitä tarvittevat.

Oli aika tunteeren päälle käyvä päivä. Ehtoolla istuun terassilla ja rääjyyn varmahav’ varttitunnin.

Aamulla töihin ajelles mietiij’ jott’ oom’ menny aika lailla automaattiohojauksella tämäv’ viikon. En oikeem’ muista mitää ja oom’ muutenki vähä ku toisen asialla. Eileen oli pikkuunen herätys, ku töistä lähties olin kääntymäs kantatielle enkä nähäny sen enämpää toisesta suunnasta tulevaa rekkaa ku toisesta suunnasta tulevaa henkilöautuakaa. Sen henkilöautom’ mä ymmärrän: etupalakin taakse saattaa heleposti jäärä auto näkymättömihin, mutta kuinka mä en nähäny sitä rekkaa! No, varsinaasta vaaratilannesta ei tuosta tullu, kerkesivät mennä ennen kum’ m’olin tiellä asti.

Senki oon havaannu, jotta yritän kauhiasti keksiä tekemistä, jott’ ei tartte pirättää liika kauaksi aikaa murehtimahan. Tän’ ehtoona meen kattelohon syyshortensian planttua. Ku Sirkka osti aikoonansa poijar’ ristiääsihin syyshortensian ja se kasteltihin ensimmääsen kerran poijan kastetvetellä, mutta se puska koki kovan kohtalon: yhtenä pääsiääsenä yks humalikko tallas sen halaki, ku oltihin pääsiääsvalakialla.

Sej’ jäläkihin oon ostanu uuren, mutta s’ei vaij’ jostain syystä menestyny. Nym’ mä haluan sen puutarhahan muistuttamahan mua aina Sirkasta. Ei sillä, jotta s’olis ikänä vaaras unohtua. Niin ei pääse käymähän. S’on aina osa mua.

 

 

Kiitos ystävät kallihit!

Täm’ on niin ymmärtämätöön paikka, jotta tuntuu, jott’ ei tämä mee vissihin koskaa oikeen tajuntahan.

Sev’ verran mun pitää oikaasta eilistä kirijootustani, jotta Sirkka oli kuulemma pyhänä siirretty normaalille osastolle. Mutta uskon niij’ jott’ ei sitä olsi pistetty teholta pois, jos olis ollu merkkiä siitä, jott’ ei kaikki oo menos parempahan.

Käyyn eileen kertomas äireelle. S’oli kova paikka. Aamulla sitte soittelil’ Lintulahaj’ jotta kuinka yö om’ menny. Sanoovat, jotta äitee oli itte pyytäny puoli kymmenen aikana unilääkkehej’ ja nukkunu sitte sev’ voimmalla aamuhun asti.

Ennen ku keriittihil’ lähtiä, tuli isännäv’ velii vaimoonensa tuomahan kukkia. Oltihin tylyjä ja käännytettihin ne pihasta – ymmärsivät toki ku kuulivat, jott’ ollahav’ vasta menos kertomahan äireelle.

Äiteen tykyä mentihin sitte vielä viemähän Erkille ja perheelle kukka ja istuttihin sielä hetken. Siel’ oli heirän poikansa perheenensä kans. Ollu melekeen koko päivän. Ja flikka oli tulos miehensä kans. Olivat vielä matkalla, kum’ me käytihin. Aika vähis oli sanat..

Ehtoolla nukahrin kyllä aika nopiaa, mutta heräsin sitte kolomelta. Tunniv’ verran kiekkasin sängys ja nelijäj’ jäläkihin päätin nousta ja kirijottaa joitaki ajatuksia, jokka pääs pyörii. Siinä käytihin sitte niij’ jotta kirijootin siitä aamuhun asti. Tuli tehtyä surutyötä seittemär’ runov’ verran. Eileen syntyy yksi. Onneksi on tuo kirijoottaminen. S’on aiva valtavan tärkiää terapiaa mulle.

Tänään sain työkaveriilta komian kimpun. Mutta joka kimppu, joka osanotto saa itkemähän. Onneksi työkaverit ymmärtää, ku Sirkka on ollu osalle heistäki työkaveri. Se oli ennen täälä varastos pakkaajana.

* * *

REIKÄ SYDÄMESSÄ

 

Minulla on

pikkuisen isosiskon kokoinen

reikä sydämessä.

 

(Ikävä sua, Sirkka!)