Eileen oli raskas päivä. Saateltihin siskoo sairaalam’mäjeltä kotopitäjähän. Koron kautta kirkolle, vain vähä matkaa kotua etehem’päin.

Saij’ järijestettyä äireelle invataksij’ jotta pääsi seki joukkohon. Sain sovittua saman taksin sitte hautajaaspäivällekki. Helepotti palijo. Äitee jaksoo ihimeen hyvin, vaikka oli varmasti raskas päivä sille ku piti oma mukula hyvästellä. Sirkka on niim’ palijo äitejä aina käyny ulukooluttamas ja hoitanu sen asioota.

Ehtoolla oli kotona kauhian tyhyjä ja uupunu olo. Kroppa otti kyllä sitte omansa ja nukuun aika hyvin.

Tänään kävi isännän velii vaimoonensa suruv’valittelukäynnillä. Palijo on tullu kukkia ja muistamisia. Ja meille niist’ on tietysti tullu vain murto-osa. Siskoom’ miehell’ on ku kukkakaupas. Sielä ku ov’ vielä hänen äiteensäkki suruv’valittelukukat lisäksi.

Oon oman kukkalaitteheni jo miettiny valamihiksi ja värssyki on mietittynä (tai ei oikia värssy vaan pätkä omasta ”runosta”.)

Eileen ehtoolla piti sev’ verran keksiä tekemistä, jotta kasasin yhtehen kaikki Sirkalle kirijoottamani runot. Teen niistä jonkimoisev’ vihkosen. Vain kaks niist’ on kirijootettu ennen sen kuolemaa. Loput on tullu täs tätä surutyötä teheres.

Lupasil’ lukia hautajaasis tuon Sisareni, siskoseni –runon. Jos pystyn. Sel’ luettuani annan koko vihkosen sitte Erkille. Niin tein velijen vaimonki hautajaasis. Annoon kaikki kirijoottamani tekstit velijelle. Silloon en itte lukenu runua, sen luki flikka. Mutta tuota Sirkalle kirijootettua ei voi lukia kukaa muu. S’on nimenomaan siskoolta siskoolle.