Torstaina mua aharisti töis niij’ jotta lähärij’ jo ennen kahta. Ehtoolla meille tuli isoov’velijen perhettä Ruottista ja flikka kotiutuu Oulusta. Syötihin, saunoottihin, puhuttihin, itkettihin…

Perijantaiaamulla oli sitte se totinen paikka, ku piti lähtiä kirkolle. Ilima oli kaunis ja saattajia Sirkalla oli torella palijo. Ei ollu heleppo päivä, ei.

Mutta nuoret oli laittanu seurakuntakeskukses oikeer’ rakkaurella kaiken niin viimmeesen päälle. Oli Sirkasta koottuja valokuva-alapuumia selattavaksi. Jokaases pöyräs oli kuva Sirkasta ja Sirkan enkelikokoelmasta lainattuja enkelikoristehia. Lisäksi valakoosille liinoolle oli kerätty kuivia, ruskav’ värisiä lehtiä. Oli niin kaunis ja lämminhenkinen tilaasuus ku ikänä voi olla.

Kaikesta näki, kuinka rakastettu ihiminen Sirkka on ollu. Yksistään atressia oli 70 ja siihel’ lisäksi kukkatervehrykset ja suruv’valittelukortit.

Mä sair’ runoni lujettua ja annoon sitte Erkille tänä aikana kirijoottamani runot, jokk’ olin koonnu vihkoseksi. Erkki itte piti muistopuheen, samoon heirän tyttärensä, joka puhuuki niil’ lämpöösesti ja ihanasti äireestänsä, jotta itkuhan siinä tuli. Sanoo, jotta hänell’ on ollu maailman hauskin äitee ja hän toivoos, jotta hänestä ittestänsä tulis yhtä ihana äitee. Ihav’ varmasti tulooki! Isooveliiki puhuu ja muisteli Sirkkaa.

Muistotilaasuurej’ jäläkihin kokoonnuttihiv’ vielä Erkin työ (nyk’ kai pitää opetella sanomahaj’ jotta Erkin työ eikä enää, jotta Sirkaj’ ja Erkin työ). Siel’ oli lisää Ruottiv’ vierahia. Oli mukava nähärä heitä, vaikka kokontumisen syy olis saanu olla ilooseet. Mutta silti sielä naurettihij’ ja iloottihin toistemma seurasta. Sirkka osootti senki, kuinka tärkiää on pitää huolta toinen toisistamma.

Äitee jaksoo hyvin, mutta sen surunsa ilimaaseminen sille on ylivoimmaasta. Itkun se nielöö vaikka väkisin. Mitenkä raskas paino sen syrämmellä mahtaa ollakkaa!

Lauantaiaamulla meiräv’ vierahat jo sitte lähti ajelemahan ensi tuttaviensa työ ja siitä sitte kohti satamaa.

Me käyymmä flikan kans ostamas sille vaelluskengät ja työkengät. Samalla käytihir’ ruokakaupas. Ja ehtoolla saunoottihin.

Sunnuntaina hajettihin äitee Lintulasta ja mentihin kirkkohon kuulemahan ku Sirkan nimi lujettihin vainajis. Sej’ jäläkihin isäntä käyy Erkiv’ väen kans laittamas heirän kesämökkinsä talavikuntohon. Olin luvannu Sirkalle, jotta se laitetahan kökällä (talkoilla), jos ei se itte kykene. Valitettavasti ei kyenny. Enkä mä valitettavasti pääsny joukkohon, ku mun piti vierä flikka junalle.

Kuj’ juna lähti, mulle tuli niin kauhian tyhyjä olo! Kaikki hilijeni yhtäkkiä ympäriltä ja kotia tultuani mä alakasin touhaamahan kotitöitä: pesin pyykkiä ja järijestelin huushollia ku en kestäny ajatusta, jott’ olsiv’ vain istunu. Sitte rauhootuun, ku isäntäki tuli kotia. Se totes, jott’ ei ollu enää mökillä sellaasta, ku ei Sirkkaa ollu… Ei varmasti niin. Se paikka oli Sirkalle tosi rakas.

Tänään on onneksi töis ollu oikeen kiirusta, jott’ ei oo keriinny oikiastansa mitää muuta ku kauhialla tohinalla yrittää selevitä kaikista hommista eres joinki.

* * *

EPÄUSKO

Miten näin pääsi käymään?

Sinä lempeä, sydämellinen,

empaattinen, iloinen, pirteä,

aina reipas sisareni

- miten sinä voit olla poissa?

Lopullisesti poissa.

Sinä, joka olit

täynnä elämänhalua

ja –iloa!

Miten ihminen voi

niin äkisti

vain lakata olemasta?

Enkö enää koskaan

saa kuulla nauruasi?

Enkö enää koskaan

saa halata sinua?

Lähditkö sinä

enkeliksi lapsillesi

ja lapsenlapsillesi?

Päivänpaisteeksi

meille muille?

Sinähän olit sitä jo!

Ei sinun olisi tarvinnut

lähteä mihinkään.

* * *

Tuon oon kirijoottanu Sirkan kuolinyötä seuraavana yönä 1.9.2009 kello 4.20.