Sain lauantaita vasten yön nukuttua niin hyvij’ jott’ olin hetken aikaa aamusta ihan pirtiä. Niimpä kannoon petivaatteet pihalle tuuleentumahaj’ ja pistin lakanat pyykkikonehesehen. Sitte laitoon makkarasopan tuleelle ja menin uusimahan terassin pyykkinaruja. Isäntä tuli häsyyhin. Onneksi. En varmahan olsi itte saanu niitä kiristettyä tarpeheksi ja verettyä tarpeeksi tiukalle solomulle.

Käytihin sitte jo päivällä saunas, ku ehtooll’ oli se kirkkoreissu. Väkiä oli kirkko täynnä ja monta tuttua nimiä lujettihiv’ vainajaaj’ joukos. Ja vaikka Sirkan anopin ja Sirkan kuolemav’ välis oli vain kuus päivää, oli siinäki keriinny aika monta muuta kuoleentumahan.

Kirkkomaa oli niin komiana kynttilöörev’ valomerenä, jottahan. Kuurelle hauralle meki veimmä kynttilän.

* * *

Tänään on pyykinpesu jatkunu. Siitä selevittyäni lähärimmä äireen työnä käymähän. Mä lähärin ereltäkäsin kävellej’ ja isäntä tuli peräs autolla ja noukkii mun sitte matkalta kyyttihin. Askelmittari ei vain toiminu. S’ei ollu laskenu mulle ku 210 askelta, vaikka kerkesin kävellä varmahan likemmäs kaks kilometriä.

Enkä muuten enää kärsi äiteen suhtehen huonua omaatuntua: mä hoksasin eileen, jott’ eihäm’ me oltaasi voitu sitä mihinkää kirkkohov’ vieräkkää, kun niitä ruvetahal’ laittamahan yöpuulle jo silloon seittemän aikoohin ja henkilökunta lähtöö sej’ jäläkihin pois. Ei siel’ olsi ollu ketää ottamas vastahan äitejä kirkom’menojej’ jäläkihin. Jotta se siitä kipuulusta.