Pännärinkiki kärsii väev’ vähyyrestä. Meit’ oli kyllä aluuksi 6, mutta 2 lähti ennemmin pois. Eipä siinä sitte oikeev’ voitu mitää uuttakaa mennä, ku puolet porukast’ oli pois. Meni taas enemmän tarinoonnin puolelle. Vähä on niinku tänä syksynä tökkiny tuo kirijootuspuoli. Eikä meill’ oo enää ku kaks kokoontumista ennej’ joulutaukua.

Töis superpallo on alakanu käyrä jokahitten hermoolle. Tosin tänään porukka rupes olohoj’ jo niiv’ väsyksis, jotta välill’ ei voinu kun nauraa jostaki ihan olemattomasta. Ja sen suhina ja viheltely on tarttunu poikihinki. Tänäänki yks osas imitoora sitä niin hyvij’ jotta ku viheltely ja vikkelät askelehet alakas lähestyä meirän kämppää, mä kaivauruun poterohoni syvemmälle ja toivooj’ jotta ”älä vain tuu tänne”. Ohi meni, enkä mä eres vilikaasnu. Sitte työkaveri tohtii nostaa päänsä (seki oli yrittäny olla näkymätööntä) – ja rupes nauramahan. Ei se ollukkaa aito ja alakuperäänen superpallo vaan tosi hyvä jälijitelmä. Ja taas nauraa hörskötettihin.

Kotona evästeltihij’ ja sittem’ mun piti ajella poijan pää taas klaniksi. Ku olin saanu sen parturootua, lähärimmä isännän kans ruokakauppahan. Olihav’ väkiä! No, nyp’ pitääs olla pyhänaijan evähät kaapis. Isäntä oli tuonu käpykakunki jo päivällä. Oli tietysti pelijänny, jotta jää muuten kokonansa iliman kakkua. Em’ mä täytekakkua meinannukkaa leipua, mutta tiikerikakkua olis tarkootus huomenna teherä. Ja sej’ jäläkihin pitääs vielä käyrä kattelemas isänpäivälahaja. Se ku ov’ vielä kaupas. Tosim’ mä tieräj’ jo, mitä mä hajen, jott’ ei se oo sinänsä hankalaa.

Äiteen työnäki pitääs keriitä käymähäj’ johonaki välis. No, pyhänä sitte, jos ei huomenna kerkiä. Poikaki lähti kaverin tupariihij’ ja lupas tulla kotia vasta pyhänä. Flikka ei tuu ny kotia ollenkaa, lähetti kortij’ ja suklaalevyn. Tuloo sitte ens pyhänaikana. Yksin tai koiran kans tai kaikki kolome. Ei vielä tierä. Sitte leivotahav’ vasta se täytekakku.