Rautalinnun räpiköönnit

Tartu hetkeen. Älä jää roikkumaan. – Eino Vastaranta –

Tämä mun pitääs sisäästää. Mulla tahtoo olla paha tapa jäärä kiinni vanhahaj’ ja monta hetkiä om’ menny ohi ilimaj’ jott’ olsin uskaltanu tarttua niihin..

Mieli arkkitehti, kieli rakennusmestari. – Erkki Juhani Melartin –

Näin se on. Pääs pyörii ensi asia, joka pitääs saara kirijootettua johonki muotohoj’ ja sitte sitä kielen avulla alakaa pärvöttöhön paperille. Tuloksena on sitte mitä milloonki..

Tein eileen ehtoolla masentavan havaannon kut’ tulin saunasta ja erehryyn pysähtymähän isoon peilin eres. Seisoon siinä sivuuttaasij’ ja järkytyyn näkemästäni. Ensimmäänen sana, joka tuli mieleheni oli ROIKKOMAHASIKA.

Sellaanen on oikiasti olemas (vietnamilaanen minipossu). Mun kohoralla se ’mini’ ei vain pirä enää paikkaansa, mutta mä oonki suomalaanev' versio.

Siis ihaj’ järkyttävää, kuinka nopiaa sitä huomaa ny yhtäkkiä menövänsä alahappäin. Kruppi rupiaa roikkumahaj’ joka paikasta. Sellaasistaki kohorista, mihin’ ei ennen eres ollu mitää roikkumahan.

Ja kuinka muhkuraaseksi ja kruttuuseksi sit’ on muuttunu muutenki kaikin puolin. Pitää vissihin oman mieler’rauhansa takia hävittää kaikki peilit huushollista.

* * *

Ja ihan ku pistehenä iin päälle: Mull' on täälä töis Princess-teetä, johon' on mietelauseeta. Tänään sain aamukaffettunnilla tämän: Elämän matkamittaria ei voi nollata. (Erkki Juhani Melartin) - Se on ihan totta, mutta kulukuvälinehestä olis voinu tietysti pitää vähä parempaa huolta..

Toisnayönä oli lämpötila käyny pakkaasen puolella ja merkannu vähä pernav’varsia. Siitä huolimata saatihin eileen maistaa ensimmääset uuretpernat omalta maalta. Voiko olla parempaa kesäherkkua!! Meill’ ei oo ku muutama pieni tarhanpätkä, mutta siitä ne syörähän maalta päin. Lisukkeheksi piisaa kuppinuputes (= kuppihin voita, suolaa ja kuumaa maitua) ja leipä. Mmmm!

Söin itteni niin ähkyhyj’, jotta piti vierä isoo mahani huilaamahan hetkeksi soffalle – ja tietysti mä nurkahrinki siihen. Isäntä tuli mun herättöhöj’ ja sitte lähärettihin äitejä kattomahan, ku ei pyhän aikana käyty. Meinattihin ensi mennä polokupyörillä, mutta näytti taivas sev’ verran uhkaavalta, jotta päätettihin sittekki mennä autolla. Eikä keriitty ku muutama sata metriä kotua, ku alakas piskottelohon. Ja tuuliki oli niin kylymä, jotta mun tuli vilu vaikka vain autohon kävelin.

Äitee oli saanu aurinkoosina päivinä jo nahkansa poltettua ja sen kesii käsivarret. Eikä mitää rasvaa ollu. Pitää muistaa vierä rasvapurkki, kum’ mennähän seuraavan kerran.

Flikan kans soiteltihin eileen ja tehtihin suunnitelman muutos: me meemmäki ensi Ouluhuj’ ja tullahan sieltä sitte porukalla tänne kotia, ku sill’ ei 24. päiväj’ jäläkihin oo ny uusia työkeikkoja tieros. Kerkiää sitte olla vähä pirempähän täälä. (Voi mun lompsaparkaa!)